Suunnitelma olohuoneeseen

tiistai 2. lokakuuta 2012
Ajattelin, että en postaa mistään suunnitelmista ennenkuin olen saanut ne toteutettua. Mutta en millään malta olla jakamatta teillekin tätä suunnitelmaa, sillä oikein polttelee päästä Ikeaan sohvaostoksille!!

Jo jonkin aikaa olen tiennyt hankkivani tulevaisuudessa Ikean Kivik -sohvan. Mutta nyt olen keksinyt minkälaisen setin hankin. Ensin oli tarkoitus ostaa kaksi kahden istuttavaa sohvaa. Mutta koska kolmen istuttava malli näyttää paremmalta, vaihdettiin suunnitelma niihin. Tila tuntui kuitenkin olevan vähän rajallinen, joten sitten pähkäiltyäni keksin tämän. Yksi kolmen istuttava sohva ja kaksi yhden istuttavaa tuolia. Näitä voi sitten pyöritellä eri paikkoihin ja näitä yhden istuttavia voi pitää vaikka rinnakkain.



Tältä näyttää siis meidän olkkari kohta. Ensin myyn vanhan sohvamme ja sitten ostoksille :) Kaikki kuvassa näkyvä löytyykin jo meiltä, paitsi sohvat. Eli valkoisten sohvien kaveriksi harmaata, beigeä ja mustaa. Ja valaisimissa vähän säihkettä :) Ja täytyypä katsoa vieläkö se uusi kolmijalkalamppukin pääsisi näiden kaveriksi vai pidänkö sen tuolla makkarissa.. 
Mitäs pidätte? Olisiko lisää ideoita näihin ajatuksiin?

Niin ja iso kiitos edellisen postauksen kommenteista! ♥

2 kommenttia

  1. Näyttää tosi hyvältä. <3
    Ja varmasti helppo sitten muokata tuota komboa, sekä uudella järjestyksellä, että väreillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥
      Olinkin ihan riemuissani kun keksin tämän combon juuri tuon muunneltavuuden takia! En vaan aiemmin näitä sohvia katsellessani älynnyt katsoa tarkemmin noita yhden istuttavia tuoleja, joten ihan lopullinen ostopäätös pitää tehdä vielä paikan päällä..!

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥