Talvinen pavlova

torstai 29. joulukuuta 2016


Niin taivaallisen hyvä jälkiruoka ja juhlapöydän kaunotar on aina pavlova, olipa se missä muodossa tahansa. Kesäisin laitan pavlovan seuraksi vain kermavaahdon ja mansikat, mutta talvinen versio tarvitsi jotain muuta. Joten pienen suunnittelun jälkeen yhdistin siihen luumurahkan ja siitä tuli aivan ihanaa! Ja pavlova on loppujen lopuksi helppo valmistaa, kunhan tutustuu marengin valmistamiseen vähän etukäteen.

Pavlovan voi tehdä yksinkertaisesti kahtena kerroksena, jossa pavlovan päälle yksinkertaisesti laitetaan vaahto ja täytteet. Mutta tämän tein kahdella pavlova kiekolla, rahkaa laitoin väliin sekä päälle. Koristelin kakun viikunapaloilla ja kinuskikastikkeella. 

Pavlova (8 hengelle)
(näillä määrillä tulee paljon valkuaisvaahtoa, ylimääräisestä voi tehdä marenkeja)

8 valkuaista
5 dl sokeria
4 tl maissitärkkelysjauhoja
2 tl sitruunamehua (tai valkoviinietikkaa)

Luumurahkatäyte
 (tätäkin aika reilu ohje, loput voi syödä sellaisenaan :) )

4 dl vispikermaa
4 dl maitorahkaa
n. 1,5 dl luumuhilloa
(tarvittaessa sokeria hieman, kannattaa muistaa että pavlova on erittäin makea itsessään, rahka ei välttämättä tarvitse sokeria ollenkaan)

Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Keltuaista ei saa yhtään päästä valkuaisten joukkoon. Vatkaa yleiskoneella hyvin puhdistetussa ja kuivatussa astiassa valkuaiset vaahdoksi ja lisää loppupuolella hiljalleen sokerit ja maissitärkkelys. Sitruunamehu lisätään viimeisenä. Valmis vaahto on kiiltävää ja jäykkää. Tuttu kikka sen testaamiseksi on pitää kulhoa ylösalaisin, valmis vaahto ei liikahdakaan. Merkki valmiista vaahdosta on myös se, että vatkaimen nostamisen jälkeen marenkiin jää teräviä huippuja, jotka ei notkahda alaspäin. Valkuaisvaahtoa tulee vatkata tarpeeksi, jotta sokeri ehtii liueta valkuaisiin.

Muotoile valkuaisvaahdosta yksi tai kaksi kakkua leivinpaperien päälle. Kakun ilme saa olla huoleton ja rento, mutta pintaa kannattaa muotoilla vähän sen mukaan miten sitä täyttää. Esimerkiksi jos teet vain yhden kakun jonka päälle tulee kerma + täytteet, kannattaa kakku jättää keskeltä hieman "lommolle". 

Paista pavlova 125 asteessa noin 1½ tunnin ajan. Paistoaika riippuu uunista ja kakun koosta, joten tarkkaile pavlovaa. Kiertoilma käy pavlovan valmistamiseen erittäin hyvin, sillä pavlovan paistaminen on oikeastaan kuivaamista. Kiertoilmalla tulee muutenkin kätevästi kaksi kerrosta yhtäaikaa. Uunin lämpötilaa ei tuosta kannata nostaa, sillä marenki ei valmistu oikein silloin. 

Kun pavlova on valmis, sen pitää antaa jäähtyä kunnolla ennenkuin siihen lisätään muuta.

Marengin paistuessa tai jäähtyessä voi valmistaa luumurahkan. Vatkaa kermat vaahdoksi, yhdistä siihen rahka ja luumuhillo ja täyte on valmista. Sokeria ei välttämättä tarvita ollenkaan, sillä pavlova on niin makeaa. Jos laitat sokeria, laita itse sopivaksi katsoma määrä (varmaan noin 0,5 dl sopiva määrä).

Täytä ja tarjoile! :)
Jos kakku on tarkoitus tarjoilla vasta myöhemmin, kannattaa kermat tai muut täyte lisätä vasta juuri ennen tarjoilua. Itse pavlovan voi valmistaa jo vaikka edellisenä päivänä.

3

Onnellinen ja levännyt

keskiviikko 28. joulukuuta 2016








Oi että olen niin kiitollinen näistä lomapäivistä. Kun ei ole yhtään tehtävää työlistalla, ei ole kiire minnekään eikä ole pakko tehdä yhtään mitään. Voi vain olla. Tuntuu, että moni valitteli kiireistä syksyä ja niinhän se oli itsellänikin. Tapahtui paljon asioita, jotka liittyvät samalla tulevaisuuteeni joten isoja juttuja on ollut käsiteltävänä. Mutta nyt joulun pyhinä me ollaan vaan oltu. Sohvalla viltin mutkassa, nukuttu aamuisin pitkään, syöty hyvin, herkuteltu juustoilla, nautittu yhdessä olosta ja iloittu lasten riemusta ♥ Hämärässä kodissa, kynttilänvalossa.. Ja onpa tuo talvikin tuntunut talvelta, kun aatosta lähtien olemme saaneet tänne paljon lunta.

Kaikki ne syksyn kiireet johtui positiivisista työkiireistä, mutta niiden lisäksi olen saanut opiskelut nyt todella hyvälle mallille. Juuri ennen joululomaa sain valmiiksi ja suoritettua kaikki tutkintooni liittyvät näyttötyöt. Eli kevääksi jää työssäoppimisen aikaa ja pari kurssia. Saan siis keskittyä käytännön taitojen oppimiseen, joka on koulutuksen parasta antia. Ja arvatkaapa miten upeaan paikkaan pääsin harjoitteluun.. Menen Sokos tavarataloon visualistitiimin oppiin, ihan mahtavaa. 

Ennen sitä kuitenkin vielä nautin lomapäivistä, juhlimme äitini syntymäpäivää ja otamme samalla vastaan uuden vuoden. Sen niin tärkeän, ratkaisevan ja jännittävän uuden vuoden. 

Ihanan raukea ja levännyt olo ja tuntuu että lepo tuli todellakin juuri oikeaan saumaan. Miten siellä, tuliko jouluna lepoa vai onko se vasta edessäpäin? Nyt hiljalleen tästä taas herätään tästä pienestä horroksesta ja uusia juttuja on jo mielessä..! ♥
1

Ihana Joulu ♥

lauantai 24. joulukuuta 2016

Nyt on aika perheelle, yhdessäololle, joululle, lämmölle, rakkaudelle, muistoille, perinteille, hyvinvoinnille ja levolle. Ihanaa Joulua teille lukijoilleni! Blogi päivittyy ensi viikolla kuulumisten kera :)
1

Tyttöjen unelmahuone

tiistai 13. joulukuuta 2016







Meillä nuo tytöt taitaa tulla äitiinsä ja huoneiden vaihtelu on heistäkin kivaa. Tässä huoneessa oli syksyllä eskarilaisen oma huone, kun hän yhtäkkiä kasvoi niin isoksi ja vaati omaa rauhaa. Sitten kuitenkin pimeä vuodenaika sai ison tytön kaipaamaan pikkusiskojen seuraa ja muutto takaisin isompaan lastenhuoneeseen toteutettiin. 




Tämä puuteriroosan värinen huone jäi vaille käyttötarkoitusta ja mietimme yhdessä tyttöjen kanssa mitä toimintoja huoneessa voisi olla. Naapurin Aadalla oli kuulemma "meikkipöytä" ja sellainen oli meidänkin saatava. Siitä sitten pienen ideoinnin jälkeen huoneeseen tehtiin kaksi eri toimintoa. Tyttömäinen kaunistautumispöytä ja askartelupöytä värikkäine tavaroineen. Tuossa on tehty silloin tällöin kasvomaalauksia ja kynsien lakkausta, laitettu huulirasvaa ja peilin edessä kampailtu hiuksia. Ihania pieniä tyttömäisiä asioita.



Koska huone näytti aika tylsältä kahden pöydän kanssa, päätimme rohkeasti laittaa toisen niistä poikittain. Ja sehän taitaakin toimia. Toisella puolella on vanha entisöimäni tuoli ja toisella puolella kontrastina siitä moderni versio. Runsas Bourgie valaisin on viimein löytänyt meillä oikean paikan, sehän kuuluu näille minun pienille prinsessoille ♥ Meillä ollaan luvan kanssa tyttömäisiä :)


Huoneessa on myös vanha huutokaupasta hankittu lipasto ja sekin on tietenkin vaaleanpunainen. Huone ei kuitenkaan ole vielä valmis, sillä asennusta odottaa (tietenkin vaaleanpunainen) Lempi hylly, sillä jotenkin se vain tuntuisi kuuluvan tähän huoneeseen. Tosin noista tytöistä ei tiedä, ehkä eskarilainen haluaa taas kohta oman huoneensa takaisin kun hankinnassa hänelle on myös uusi sänky. Pieni sisustaja voi taas kasvaa isoksi uudestaan, kun keväällä tuo valo taas lisääntyy :)

1

Mikä ihmeen hygge?

sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Hygge? Mitä se on? Kummallinen sana näkyy kaikkialla ja koko ajan enemmän. Somessa se näyttäisi olevan joku trendi, mutta mitä se tarkoittaa?




Hygge tai hyggeily on tanskasta lähtöisin oleva trendi, joka kiinnostaa kaikkialla maailmassa. Se on asia, joka tuntuu tuottavan terveyttä ja onnellisuutta. Termiä on kuitenkin vaikea selittää. Tutummalta saattaisi kuulostaa kotoilu. Tai kotoisuus, mukavuus, nautinto, tunnelma. Pienistä asioista nauttiminen. Kynttilöiden sytyttely. Mukillinen lämmintä juomaa. Hyvän olon tuottaminen itselle ja muille. Eikä se tietenkään ole tietoisesti synnytetty trendi. On vain huomattu, että jossain päin maailmaa osataan nuo asiat jotka ovat tavoittelemisen arvoisia.



Ja se on aivan mahtavaa, että asia mistä itse olen nauttinut aina on nyt trendi..! Itseasiassa "At home" ja "hygge" tarkoittaa samaa asiaa! Noihin sanoihin kiteytyy niin monta tärkeää asiaa. Kotona olemiseen liittyy turva, perhe, rakkaus, läheisyys, ruoka, lämpö, puhtaus, lepo ja uni eli aikalailla kaikki mitä ihminen tarvitsee. Ja samoihin asioihin tuo trendikäs hyggeilykin viittaa. Mikään ei ole niin tärkeää kuin omasta ja lähimmäisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Elämän pienistä asioista nauttiminen ja hetkien vaaliminen on mielestäni resepti onnelliseen elämään.



Ei pidä mennä eteenpäin monivuotisen suunnitelman mukaan, jossa tähtäin on aina "siellä jossain" ja "sitten kun". Elä nyt ja ihan himpun verran rennommin, niin kaikki on helpompaa. Ei se elämä tietenkään pelkkää rentoilua voi olla, tavoitteita toki pitää olla ja peruspilarit täytyy pitää kunnossa. Mutta kun siellä työ-, koulu- tai arkielämässä on aina vähän liikaa tekemistä, pitäisi muistaa sitten nauttia vapaa-ajalla siitä hyggeilystä. Eikä hyggeillä vain trendin vuoksi, vaan sen vähän onnellisemman elämän vuoksi.

Erityisesti nyt pimeään vuoden aikaan se sopii mainiosti. Hidasta nyt kun se luontaisestikin on ajankohtaista, nauti hetkestä, laita tunnelmallinen musiikki soimaan, nauti hyvästä ruuasta ja juomasta, nauti hetkestä ♥ Vaikka sunnuntai onkin nyt siihen mainio päivä, voi nuo asiat toteuttaa vaikka joka ikinen päivä..!

Osataanko teillä hyggeillä? :)


Joulu 2015
0

Uusia kuvakulmia täydessä valaistuksessa

perjantai 9. joulukuuta 2016





Heipä hei! Nappasin muutaman kuvan niiltä paikoilta, joilta itse tulee useimmiten kotia katseltua. Ja aika usein se on keittiöstä käsin. Ennen keittiöremonttia ei paljon keittiöstä katseltu minnekään, joten nykyinen avara näkymä ilahduttaa kovasti. (Tästä pääset katsomaan keittiöremonttipostauksen. Ja onpa sen jälkeen vielä otettu yläkaapit erikseen pois ja siitä voi lukea tästä linkistä.) On mukava seurata missä lapset menevät, onkohan se mies siellä työhuoneessa, joko koira on tullut takaovelle sisälle pääsyä odottamaan ja milloin mitäkin. Kaikkein eniten kuitenkin nautin siitä valosta, joka tällaisen avaramman ratkaisun myötä pääsee tilasta toiseen. Ja esimerkiksi silloin kun on vieraita, on mukava laitella keittiössä tarjottavia esille kun samalla voi jatkaa seurustelua. Myös perheenä voi nauttia yhdessä olosta, vaikka toiset oleskelisikin sohvalla ja toiset keittiössä. 

Vaikka tila on avara ja valo kulkee paremmin, on se tietenkin aika vähissä juuri nyt. Siksi onkin joskus myös mukava sytytellä kaikki mahdolliset valot ja heti tuntuu raikkaammalta, kuten näissäkin kuvissa. Vaikka se kynttilänvalossakin tunnelmointi on mukavaa, silti nautin myös hyvästä valaistuksesta. Erityisesti vastasiivottu koti näyttää kunnon valaistuksessa ihanalta. Hyvään ja tehokkaaseen valaistukseen kannattaa muuten panostaa, sillä se myös tekee kodista heti ryhdikkäämmän ja avaramman. 

Kannattaa kokeilla, perjantaisiivouksen päätteeksi jätätkin kaikki valot päälle ja mieli virkistyy puhdasta ja kirkasta kotia katsellessa :)

0

Paras rosolli ikinä

keskiviikko 7. joulukuuta 2016
Odotapa vaan, vaikka et pitäisi rosollista, tästä pidät! Tätä versiota ei voi verratakaan perinteiseen rosolliin, sillä sen salaisuus piilee tuossa niin herkullisessa kastikkeessa. Sitäkään ei voi verrata siihen vaaleanpunaiseen rosollikastikkeeseen, jota monesti rosollin kanssa tarjotaan. Tämä rosolli on nimeltään hedelmäinen rosolli ja onkin siis perinteikästä paljon raikkaampi maultaan. Raikkaaseen kun yhdistetään mausteinen, maukas ja täyteläinen kastike, on niiden liitto täydellinen. Se on niin täydellinen, että omasta mielestä tämä voittaa kaikki muut jouluruuat. Siksi teinkin sitä tänä vuonna ensimmäisen satsin jo nyt, toinen sitten jouluksi.




Rosolli valmistetaan pilkkomalla ainekset kuutioiksi ja yhdistämällä ne. Kastikekin on helppo valmistaa ja sen tekeminen onnistuu varmaan parhaiten kapeassa korkeassa astiassa sauvasekoittimella.

Tarvitset

4 keitettyä porkkanaa
  6 isohkoa etikkapunajuurta
2 suolakurkkua
2 päärynää
2 omenaa
½ purjoa
ripaus yrttisuolaa ja valkopippuria
Leikkaa ainekset kuutioiksi ja sekoita
Kastike:
2 punajuurta + ½ sipulia
- hienonna soseeksi, jonka jälkeen lisää seuraavat
½ sitruunan mehu
1 kynsi valkosipulia
2 rkl sokeria
1 tl yrttisuolaa
1 rkl sinappia
½ tl mustapippuria
Tee kastikkeesta ihan sileää ja seuraavaksi lisää 2 dl öljyä ohuena nauhana, samalla sekoittaen sauvasekoittimella. Näet kuinka öljy viimeistelee kastikkeen ja väri muuttuu vaaleammaksi. Viimeisenä kastikkeen joukkoon lisätään 1 dl kermaviiliä.
 
11

Itsenäisyyspäivän perinteitä?

tiistai 6. joulukuuta 2016




Mikä ilo onkaan viettää tämä päivä talvisissa tunnelmissa, kun viime päivien aikana meille on tullut paksu lumipeite. Kahdesti päivässä saa nähdä tuon ihanan sinisen hetken, joka on tänä vuodenaikana parhaimmillaan. Tällaisena juhlapäivänä on mukava vain käpertyä puhtaan kodin lämpöön ja nauttia kiireettömästä päivästä. Toisaalta vähän kyllä tekisi mieli hyödyntää vapaapäivä ja lähteä käymään vähän ostoksilla. Kummin vain, tärkeintä tänään on se tietynlainen erityinen tunnelma. Itsenäisyyspäivän juhlallinen olo.

Meillä ei oikeastaan ole erityisiä Itsenäisyyspäivän perinteitä. Vai voisiko Linnan juhlien seuraamisen lukea perinteeksi? Kyllä sen varmaan voi. Onhan se ihana seurata sitä pukuloistoa ja ehkä vähän tyttömäisesti haaveilla, että itse joskus olisi tuossa upeassa tilanteessa. Yleensä Itsenäisyyspäivän vastaanoton seuraamiseen on kuulunut myös levy Fazerin sinistä, joten toisaalta sen hankkimista varten voisi lähteäkin ostoksille.. :) Perinteisiin taitaa myös kuulua juhlallisempi ruokailu kotona, joten loppujen lopuksi taitaa niitä vakiintuneita tapoja olla täälläkin. Kiireettömyys, pieni juhlan tuntu ja Linnan juhlat kera sinisen levyn :) Miten te vietätte tämän päivän?

Hyvää Itsenäisyyspäivää ja onnea 99-vuotias Suomi!
5

Merkkikehykset eurolla

maanantai 5. joulukuuta 2016
Postaus on tehty yhteistyössä Instrumentariumin kanssa

Hyvää alkanutta viikkoa! Viime viikolla vihjasin käyneeni kehyskuvauksissa ja tässäpä sen vierailun satoa, kuvasin siis itse itseni valitsemani kehykset päässä. Tällaisten postausten tekeminen on muuten todella hauskaa. Vaihtelua minulle ja lukijoille ja vähän myös sellaista itsensä haastamista :)



Nämä kyseiset kehykset minulle valitsi Instrumentariumin oma ammattilainen ja valinta meni heti nappiin. Uskomatonta, miten toinen osaa lyhyellä vilkaisulla sanoa mikä malli käy asiakkaan kasvoille. Kehykset valittiin kampanjatuotteista, jossa kehykset maksavat vain yhden euron. Merkkikehyksiä 1 eurolla on ihan todellinen kampanja ja siellä hyllyssä oli myös Michael Korsit ja Jimmy Choot euron hintalappu nätisti yllään. Tästä voit tutustua kampanjatuotteisiin.

Nämä kuvissa näkyvät valitsemani kehykset ovat Heritagen Swarovski mallistosta. Naiselliset ja sirot kehykset ovat muovia ja todella mukavat kasvoilla. Kehyksiä valitessani, olipa ne silmä- tai aurinkolasit, pidän tärkeimpänä ominaisuutena sitä että niiden kanssa on helppo ja huoleton olo. Sitten heti perään tulee tyyli ja onhan se kiva, että niissä on jotain särmää :)  Sininen väri oli kyllä yllättävä, mutta viileänä värinä käy hyvin vaaleisiin kasvoihini. Yllättävä valinta, mutta erittäin hyvä sellainen :)




Tähän loppuun on pakko vielä laittaa kuva toisistakin kehyksistä, jotka yllätti minut täysin. En olisi ollenkaan voinut kuvitella, että pyöreät kehykset kävisivät minun kasvoihini mutta mitä vielä, nehän olikin ihan hauskat :) 



Nämä ja iso valikoima euron kehyksiä löytyi ostoskeskus Zeppelinin Instrusta, kiitos vielä ystävällisestä avusta! :)
4

Stailaamani puodin avajaisissa

perjantai 2. joulukuuta 2016
Huikea viikko takana! Stailausta, avajaisia, toimittajan vierailu, kehyskuvaukset.. ja mitä vielä. Nyt kuitenkin hengähdän ihan vähän.. :) 

Tyrnävän Puodin avajaisia vietettiin siis eilen ja mikä ihana puoti siitä tulikaan. Ihana puoti siis siksi, että puoti myy paikallisten yrittäjien tuotteita ja ei kai sen parempaa liikeideaa voi ollakaan. Pieneen kyläämme mahtuu paljon osaajia ja on kyllä upea juttu, että tällä tavalla puhalletaan yhteen hiileen. Paikallisten tuotteiden lisäksi tuotevalikoimassa on mm. Finnmarin kauniita sisustusesineitä ja kynttilöitä.

Olen tehnyt tähän tilaan kalustesuunnitelman ja laitoin vähän pintaa uusiksi maalaamalla päädyn lämpimällä greigen sävyllä. Olen tainnut myöskin laittaa paikalleen suurimman osan myymälän tuotteista :) Oli ilo stailata ja luoda hiljalleen raikas yleisilme koko tilaan. Iso kiitos kuuluu Puodin perustajalle, että pääsin toteuttamaan projektia! Tämä oli samalla näyttötutkintokohteeni.

Avajaisissa riitti vilskettä aamusta iltaan ja näin puoti sai reippaan ja kannustavan aloituksen. Tyrnävän Puodin Facebook sivuille pääset tästä.

Ja tässäpä näitä kuvia :)








Keramiikka Anna Matinlauri



 

Päivän loppupuolella koettiin aivan ihana sininen hetki, jonka onnekkaasti ehdin tallentamaan ♥
4

ARVONTA (PÄÄTTYNYT)

torstai 1. joulukuuta 2016
Hyvää ensimmäistä joulukuun päivää! Sen kunniaksi blogissani käynnistyy tänään arvonta :)

Palkintona on tietenkin 3 kpl suunnittelemaani ripustinta! Olen niin kiitollinen kaikesta siitä palautteesta, jota olen saanut tästä ripustimesta ja siksi tahdonkin jakaa iloista mieltä ja toteuttaa tämän arvonnan. Muutenkin tämä syksy on ollut aivan erityinen ja vauhti vain jatkuu, mahtavaa!



Arvonta
Osallistumisaikaa on 14.12 klo 20 asti ja sen jälkeen arvonta sulkeutuu. Arvonnassa on vain yksi sääntö, jätä kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite josta sinut tavoittaa voiton osuessa kohdalle. Kommentissa voit kertoa esimerkiksi missä värissä valitsisit ripustimet (valkoinen/musta/teräs) ja mihin ne laittaisit vai menisikö ne kenties lahjaksi. Onnea arvontaan!



Lisäksi ripustimet ovat tämän viikonlopun ajan tarjouksessa. Ripustimen voi ostaa itselleen 10 euron kappalehintaan 1.-4.12. Postikulut maksaa esimerkiksi kahden ripustimen lähetyksessä 2,40 €. Tilauksen voi tehdä suoraan minulle sähköpostiin jaana.athome@outlook.com

Ripustinta voi ostaa tarjoushintaan myös Tyrnävän Puodista, jonka avajaisia vietetään tänään klo 10-18. Pyrin olemaan paikan päällä koko päivän, joten tulehan ihmeessä moikkaamaan :)




62