Bling bling

keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Kaikki ne kauniit kuvat blogeissa, kuvastoissa ja sisustuslehdissä sai minutkin kaivamaan jo esille niitä koristeita.. Siis niitä, joita otetaan esille kun odotetaan sitä parrakasta miestä paketteineen.. Siis jouluhan se alkaa näkymään kaikkialla. Jotenkin tänä vuonna odotan sitä vielä enemmän, vaikka aikaa valmisteluihin on vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

Joko te mietitte joulua? Vai ahdistaako alkava jouluhössötys?

Kuten varmaan olettekin huomanneet, olen oikea harakka. Kaikki kiiltävä, säihkyvä, hopeinen, krominen ja lasinen on mieleeni. Tässäpä siis katettuna harakan inspiraatiolautanen. Näistä on hyvä lähteä miettimään joulun koristeluja. 




5 kommenttia

  1. Meilläkin vähän jo joulufiilis kurkistaa, vaikka yleensä ole ollut aika ehdoton, että sitä joulua ei saa kuluttaa loppuun jo heti loka-marraskuussa, mutta minkäs teet!
    Tuo harakka-fiilis iskee täälläkin kovaa, kivoja "harakkajuttuja" on sinulla kasaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen itsekin sitä mieltä, että ei vielä liian jouluisia juttuja. Ei ne edes tunnu vielä oikealta. Mutta pikku hiljaa!

      Poista
  2. Mä olen kyllä jouluihminen (jos ei lasketa ruokia), mutta vielä vähän liian aikaista mulle joulutouhut. Mutta joulukuun alussa kaivan koristeet ja alan fiilistelemään. Glögiä voisin juoda kyllä vuoden ympäri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en minäkään vielä ihan jouluisia koristeita ota esille. Ei tunnu aika vielä oikealta. Mutta vähitellen. Ja tänä vuonna voisin kyllä ostaa ajoissa ne jutut mitä tarvitsen, sillä yleensä jätän koristeostoksetkin viime tippaan.. Meillä taas glögi on yleensä pelkkää joulujuomaa. Nyt voisikin keittää tänään ekat glögit!

      Poista
  3. Minäkin olen sen verran jo joulua aatellu että tänä jouluna ei lahjaostokset jää viimetippaan..hommaan ne ajoissa:) Ja enkä tee kymmentä sorttia ruokaa yms. kun aina niitä jää tähteeksi liian paljon, joutavaa tuhlausta. Kynttilää sytyttäessä aina joskus jo joulu käy mielessä.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥