Aarteita

sunnuntai 27. syyskuuta 2015


 

Heipä hei! Aika mahtava viikonloppu alkaa olla takanapäin. Nyt on ladattu akut pitkäksi aikaa (vaikka tällä hetkellä vähän väsyttääkin), kun vietimme ystävien kanssa viikonlopun pääkaupungissa. Tapasimme myös lukioaikaisen ystävämme ja kyyneleitähän siinä valutettiin Stockmannin kellon alla ♥ Toinen ystävä, jonka tapasin kertoi puolestaan ihanaakin ihanempia uutisia ♥ On tämä elämä ja kaikki siihen kuuluvat ihmiset suuri rikkaus. Ihmiset ovat niitä oikeita aarteita. 

Myös kaikenlaiset pienet muistot ovat aarteita, kuten esimerkiksi edellisen postauksen 20 vuotta vanha Dubain tuliainen. Meillä tytöt askartelevat paljon ja heidän huoneessa on aina askarteluvälineet esillä. Siinä syntyy aika paljon paperisilppua lattialle, mutta monta kertaa viikossa minä saan myös ihania lahjoja ♥ Niitä viedään sitten talteen minun työpöydälle ja osa jää esille. Ostin joku aika sitten Kaira Housesta tuon pienen lasisen vitriinilippaan, joka on omiaan näille ihanille tuotoksille. Kaunis sulka on äitini minulle antama ja kivet ovat lasten keräämiä aarrekiviä. Paperipaino on lahja siskoltani. 

Nyt siis uudella energialla kohti uutta viikkoa! Matka kotiin taittuu junassa viaplayta kuluttaen. Laatuaikaa tämäkin, kai? ;)

Mitä teille kuuluu? ♥
4

Inspiraatiota viikonloppuun!

perjantai 25. syyskuuta 2015


 

Vaikka valkoinen on ehkä kaikkein rakkain väri sisustuksessa, tulee musta ja kulta heti perässä. Tai oikeastaan ne ovat jaetulla sijalla valkoisen kanssa, kaikki sulassa sovussa. Mustan ja kullan yhdistelmässä vain on sitä jotain. Syvyyttä, kauneutta, ylellisyyttä, myös pehmeyttä. Messinkiset levyt isäni verstaalta ovat kovassa käytössä koko ajan. 

Asetelmaan pääsi myös jo parikymmentä vuotta vanha tuliainen Dubaista. Betonimaljakossa on nippu aitoja hanhen sulkia, jotka ovat itse hankittuja. (Miehen metsästysharrastuksesta voi olla myös hyötyä sisustusratkaisuissa, eikä nyt puhuta siis hirvenpäätrofeista)

Annon harmaa lasipullo ihastuttaa edelleen ja siihen voisikin laittaa talveksi jonkinlaisen valosarjan ihanaa tunnelmaa tuomaan.

Nyt toivotan ihanaa viikonloppua sinne ruutujen toiselle puolelle! ♥
14

Hyvän olon arvonta!

Reipasta perjantaita! Oma Bikini HIIT Challenge alkaa olla loppusuoralla ja olo on mahtava. Jotenkin se hyvä kunto kuulosti niin kaukaiselta ajatukselta ja kerran viikossa toteutuvissa jumpparyhmissä motivaatio ehti aina lopahtaa. Vaikka kuinka tietää mitä pitäisi tehdä, saattaa se kynnys olla jotenkin vähän liian korkea.




Nyt kun olen 3-4 viikkoa treenannut viitenä päivänä viikossa on tuloksia jo nähtävissä! Ihan mahtava olo, kiinteytymistä on tapahtunut ja kaikkea jaksaa paremmin. Painoakin on pudonnut, tosin vähän liian hitaasti, mutta lihakset on kyllä varmasti kasvanut! :) Viisi päivää viikossa voi kuulostaa hirveältä, mutta kun se päivän treeni on alle puolessa tunnissa ohi ja sen voit tehdä milloin vain haluat, ei se treenaaminen enää tämän helpommaksi muutu! :) Ja treenimuodoksi voi valita myös kevyemmän valmennuksen.






Viikko sitten arvottiin kaksi onnekasta treenioppaiden voittajiksi ja nyt sitten starttaa arvonta nro2! Taas on jaossa kaksi valmennusta. Kaksi henkilöä voittaa itselleen hyvää oloa! :) Voittajat saavat valita näistä kahdesta itselleen sopivamman valmennuksen:

UUDEN ELÄMÄN ALKU (tehokas aloitteleville)
tai
BIKINI HIIT CHALLENGE (supertehokas ja vaativa)

Arvontaan voi tällä kertaa osallistua vain blogini rekisteröitynyt lukija. Eli kannattaa siis liittyä blogini lukijaksi tuolta sivupalkista ja osallistua arvontaan. Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tähän postaukseen. Osallistumisaika päättyy 9.10 klo 22. 
Onnea arvontaan!

p.s. Omat treenit on tältä viikolta taputeltu, joten minä suuntaan Helsinkiin viettämään laatuaikaa ystävien kanssa! Naputtelen tälle päivällä vielä uuden postauksen tässä junassa istuessa. Ja koska treenikuvia minusta ette tule saamaan :D alla edes päivänasukuva, vaikka tuostakin puuttuu huivi ja nahkatakki.. ;) Nyt vähäksi aikaa heipat!




20

Aina yhtä ihanilla blogitreffeillä

keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Jokunen viikko sitten pidimme POP Blogien treffit Sandyn kauniissa kodissa. Hän kirjoittaa blogia nimeltään


  

 Ehkä jo tiedätte miten kaava menee? Naisia kameroiden kanssa, paljon ääntä ja naurua, hyvää ruokaa, kaunista katseltavaa ja valtavasti inspiraatiota. Eipä tehneet nämäkään treffit poikkeusta ja tässä se vasta kaunis koti olikin! Niin upeasti sisustettu ja tarkkaan harkittu kokonaisuus. Kun katselette kuvia, ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan. Mustavalkoisuus on tämän kodin punainen lanka. Lisäksi vahvasti esillä on design, laadukkaat materiaalit ja selkeys. Upeilla yksityiskohdilla höystettynä. En muuten ollut koskaan aikaisemmin vieraillut näin mustavalkoisessa kodissa, joten oli mahtavaa nähdä tällainen sisustus omin silmin. 














Mukana treffeillä olivat Sandyn ja minun lisäkseni

Kiitos naiset seurasta ♥ Otetaan taas uusiksi :)
12

Syksyinen metsä

tiistai 22. syyskuuta 2015




Syksyistä tiistaita! Vai miten on eteläinen Suomi? Näyttääkö vielä kaukaiselta? Täällä Oulun korkeuksilla on jo täysi syksy. Pari viikkoa sitten Helsingissä käydessä siellä oli vielä täysi kesä. Nyt olen taas viikonloppuna siellä, saan nähdä siis omin silmin onko muutosta tapahtunut.

 Olisi ihana saada kuviin vielä oikein keltainen haapa, siinä on jotenkin ihan täydellinen se syksyn ilme. Harmi, ettei omasta pihasta niitä löydy. 

Näillä luontokuvilla vähän vaihtelua niihin laajakuviin, mutta tuleepa niitäkin vielä lisää tällä viikolla. Seuraava postaus voisi kuitenkin olla edellisiltä blogitreffeiltä :) Joten palataanpa huomenna taas asiaan!
6

Keittiökuvia

sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Ja taas pukkaa laajakuvaa! Tällä kertaa keittiöstä. Mukava saada tämäkin tila kerralla kuvaan, saa parhaan mahdollisen käsityksen. Kuvat tuli otettua vähän turhan kiireellä, joten en saanut keskittyä kunnolla kameran asetuksiin. Olisi voinut välttää rakeisuuden ja löytää ne parhaat kuvakulmat. Mutta kivoja nämäkin!



Keittiön harmaalla seinällä on Ikean Bestå sarjan 20 cm syvät kaapistot, jotka ovat olleet erittäin kätevät. Kaappien paikka olisi muuten tuossa ihan loistava, mutta vievät juuri hankalasti tilaa ruokailupöydän ympäriltä ja tuolit tuppaavat osumaan kaapin oviin.. Siksi haluaisinkin siirtää ne johonkin muualle. Kaappien kiinnityksessä on vaan sen verran hommaa, että sille pitää löytää oma hyvä hetkensä. Toisin sanoen; pitää suostutella mies tuohon tehtävään mukaan, ei onnistu yksin. ;)

Viimeisestä kuvasta näkyy hyvin, mistä kohtaa purettiin seinää keittiöremontin yhteydessä. Näyttää siltä kuin siitä olisi vain viety palanen, tuosta noin vaan. Todellisuudessa isoin työ oli juuri tuossa seinän remontoinnissa..! :)
Tällaiset keittiönäkymät siis täällä. Kesäinen verhokappa saa jo lähteä ja tilalle voisi tuoda ne tutut ja turvalliset valkoiset verhot, jos en muuta keksi. Olisiko ideoita?? 

Kivaa leppoista sunnuntai-iltaa ♥
18

Treenikuulumiset ja arvonnan voittajat

Tänään olisi aika päivittää kuulumiset siitä, miten Bikini HIIT Challenge on sujunut! Omat treenit ovat sujuneet loistavasti, silloin kun niitä on voinut tehdä. Tavoitteena oli, että olisin saanut tehtyä kaikki treenit tähän päivään mennessä mutta se ei toteutunutkaan. Viimeinen viikko on vielä tekemättä, sillä tähän väliin on tullut pientä sairastelua ja myös matkustelua. Onneksi näissä treeneissä ei voi kuitenkaan jäädä jälkeen ja kaiken saa tehdä omaan tahtiin!

Eli uusi treeniviikko voi alkaa!



Arvontaan osallistujia oli ihan kivasti ja saitte heti selvästi juonen päästä kiinni. Vaikka treenien toteuttaminen on helppoa (eikä se tämän helpommaksi muutu), ovat treenit silti todella tehokkaita ja hiki virtaa! Kun vain päättää aloittaa, on päivän treeni jo reilun 20 minuutin päästä tehty. Ja mikä mahtava fiilis siitä tuleekaan! Ei voi muuta kuin suositella kaikille :)

Kaksi onnekasta voitti siis itselleen treenioppaat ja he saavat valita itselleen joko Uuden elämän alku -valmennuksen tai Bikini HIIT Challenge -valmennuksen. Voittajiksi selviytyivät nimimerkit Siinatar ja Klaara. Onnekkaille on laitettu jo sähköpostia :)


Teille muille vinkiksi, että arvonta taitaa saada vielä jatkoa lähiaikoina (joten pysykää kuulolla). Jos haluatte kuitenkin heti päästä treenaamaan, suosittelen hankkimaan tunnukset itselle! Molemmat valmennukset ovat nyt tarjouksessa! Hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan!

Liikunnan iloa ja hyviä vointeja ♥ Kuullaan taas!
7

Lisää laajakuvaa

lauantai 19. syyskuuta 2015


Heipä hei! Vähän otan sanojani takaisin tästä ultralaajakulmaisesta objektiivista. Kun on pikkuisen taas opetellut enemmän käyttöä, olenkin huomannut sen olevan ensivaikutelmaa parempi. Taas vain yksi kuva, mutta luvassa on lisää laajakuvia kodin eri tiloista. 

Ihanaa kerrankin saada tämä vaikeasti kuvattava tila kerralla näkyviin. Tämä oma työtilani tässä talon laajennusosassa sijaitsee aika kapeassa mutta pitkässä tilassa, joten se on vaikeasti sisustettava ja vaikeasti kuvattava. Sisustukseen en ole vieläkään tyytyväinen, mutta kuvaan olen. 

 Nyt on luvassa laatuaikaa toisen isosiskoni kanssa, lähdetään vähän shoppailemaan kaupungille! Ja illemmalla sitten toisen siskon kotiin lasten synttäreille. Ihana päivä siis luvassa, rakkaimpia ihmisiä koolla ♥  Ja pakko tähän vielä lisätä, että olen niin onnellinen että äitini iso ja riskialtis selkäleikkaus on ohi ja toipuminen näyttäisi lähteneen käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla ♥ Terveisiä sinne äidille siis ♥

p.s. Arvonnan voittajat ja omat treenikuulumiset päivitän huomenna :)
12

Yksi laaja kuva

keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Minulla on tällä hetkellä testattavana Canonilta ultralaajakulmainen objektiivi (EF-S 10-18mm f4.5-5.6 IS STM). Tässä nyt vain yksi kuva teille nähtäväksi näin alkuun. Täytyy ottaa vielä kodin muistakin tiloista laajakuvia, sellaisia ns. myyntikuvia. Ihan muuten vain, ei ole talo menossa myyntiin :) 

Ensivaikutelma objektiivista on se, että se on liian laaja minun käyttöön. Toinen havainto oli, että näin laajan kuvakulman käyttäminen on haastavaa. Lähes jokainen kuva koneella kaipasi käsittelyä. Suoristusta, lisää kirkkautta, poistamista.. :) On nimittäin tiedettävä, mistä suunnasta kuva kannattaa ottaa, jotta kuvassa näkyvät huonekalut eivät "veny" liikaa. Ja seuraavaan kuvauskertaan pitää ottaa jalusta mukaan.


Kotikuvien ottamisen lisäksi voisin testata objektiivia ulkonakin, sillä saa varmasti hienoja maisemakuvia. Ja videokuvaustakin pitää testata. 

Olisiko teillä muuten toiveita kuvauskohteiden suhteen? Onko jotain tiettyä mitä haluaisitte nähdä?
6

Eijan Korukopasta

tiistai 15. syyskuuta 2015
Eipä tullutkaan seuraavaksi sisustuskuvia, vaan sellainen aihe joka laittaa hyvälle mielelle :)
Sain jo kesällä Eijalta lahjaksi hänen tekemänsä korun. Tämä kaunis koru on osa Ilahduta bloggaajaa haastetta. Ilahdutin keväällä Eijaa ja hän halusi ilahduttaa myös minua. Kiitos Eija ♥




Käsintehdyt uniikit lahjat ovat aina parhaita. Ja tuo korujen tekeminen on kyllä hieno taito, olisipa joskus itselläkin aikaa ja energiaa tehdä vielä korutkin itse :)

Tässä vielä osoite Eijan blogiin :)

p.s. tämän päivän HIIT treeni alkaa nyt! vielä on perjantaihin aikaa osallistua arvontaan :)
2

Habitaren parhaat palat

Habitare on tapahtumana todella suuri ja näytteilleasettajia on valtava määrä. Joillekin messut ovat vain messukeskuksen läpikulkua ihmismassan mukana, mutta minä olen edelleen täynnä inspiraatiota messujen jäljiltä. Tulee oikein sellainen lämmin ja onnellinen olo siitä, että olen todellakin oikealla tiellä opintojeni ja myös bloggaamisen parissa. 

Tässä kolme inspiraation lähdettä messuilta, joista kaikista huokui se sama ilo jota minäkin tunnen omalla tavallani. He ovat selvästi juuri oikeassa paikassa oman yrityksensä ja omien tuotteidensa parissa.


Upeita pellavatekstiilejä, valtavan kauniita kalannahkatuotteita sekä hienoja kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita. Kultaiset videonauhasta valmistetut laukut ja säilyttimet jäivät erityisesti mieleeni, mutta kaikista kaunein oli kalannahasta valmistettu pieni helmenvalkoinen pussukka. Olin ilmeisesti niin häkeltynyt sen kauneudesta, etten ollut kuvannut sitä ollenkaan ja se kyllä harmittaa. Alla olevassa kuvassa kuitenkin taitaa näkyä samanlainen pussukka mutta erilaisesta nahasta tehty. Kannattaa käydä tutustumassa Pisa Designin kotisivuihin ja Facebook sivuihin, josta löytyy lisää tuotekuvia. Tuotteet ovat kyllä suomalaista Designia parhaimmillaan.





Gamla Sisustus

Heidän osasto suorastaan houkutteli minut paikalle, kun näin tämän.






Sitten paikan päällä huomasin, että olenhan tutustunut tähän yritykseen netissä jo aikaisemmin sillä siskoni oli vinkannut minulle heidän yrityksestä. Olipa myös minun blogini yrittäjälle tutuksi tullut, joten oli erittäin mukava tavata ja jutella ihan kasvokkain :) 




Gamla sisustus myy siis vanhoja huonekaluja ja sisustustuotteita, jotka kaikki ovat huolella valittuja, puhdistettuja ja tarvittaessa entisöityjä. Tuotteet ovat kerrassaan upeita. Kaikkien esineiden pinnat ovat niin taitavasti puhdistettuja ja siistittyjä, että ne sopivat suoraan käyttöön tai koristeeksi. Jos siis etsit vanhoja, upeita ja uniikkeja sisustustuotteita, tämä on se paikka.


Cilla's

Cilla's messuosasto pysäytti minut monella tapaa. Ensin näin upeat Kuu valaisimet, jotka ovat aivan täydelliset. Juuri tuontyyppisiä valaisimia olen ihannoinut ja tässä on se täydellinen versio.

 

Sitten Cilla esitteli minulle ja Jennille Cilla's pesuaineiden tuoksuja ja olin täysin myyty. Tiedättekö sen tunteen, kun jostain tuoksusta tulee mieleen muistoja? Minulle tuli mieleen meidän perheen pieni kesämökki, sen metsä ja lampi, kesä ja luonto. Se mielikuva oli todella vahva ja syntyi yhdestä ainoasta nuuskaisusta. Kerrassaan onnistunut tuote ja sarjasta löytyy jo useampi erilainen tuoksu. 







Kun olin laskeutunut tuon tuoksun jälkeen pilvilinnoista näin vain toinen toistaan upeampia tuotteita rivissä. Ja arvatkaa mitä kävi kun menin Cilla's verkkokaupan sivuille..? ♥ Ihan täydellistä.


Tällaiset yritykset ja tuotteet jäivät siis erityisesti minun mieleeni messuilta. Ovatko kyseiset yritykset teille tuttuja? Ja kävitkö messuilla kenties heidän osastollaan?

Aurinkoista ja syksyistä päivänjatkoa! Seuraavaksi taidan postata kotikuvia, sillä nyt tuntuu ihan siltä, että taidan laittaa vähän sisustusta uusiksi täällä kotona..! :)
4

Poiminnat Habitare -messuilta

sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Habitare messut ovat vielä avoinna tämän päivän, joten vielä ehtii hakemaan inspiraatiota! Minun mielestäni messujen tarjonta oli oikein hyvä ja mieleen jäi paljon juttuja. Tämän vuoden messut olivat kohdallani myös ammatillisessa mielessä ajankohtaiset ja intressit ihan eri tasolla mitä aikaisempina vuosina. 

Monenlaisia havaintoja tuli tehtyä siitä mikä on pinnalla, mitä värejä on esillä ja mitä materiaaleja käytetään. Vaaleat puunsävyt olivat esillä isossa mittakaavassa. Oli monenlaista sävyä ja pintaa, mutta yhteisenä tekijänä vaaleus.






 Nämä tuotteet jäivät erityisesti mieleen. Tuo kaunis korkea jakkara ja leveä penkki. Niin kauniita!







 Vanerilla oli myös iso rooli, siitä on tehty tuotteita mutta olipa se myös monen osaston rakennusmateriaali tai taustaelementti. Itse en pidä esimerkiksi vaneriseinistä, mutta kyllä siitä kaikkea kaunista tehdään.





Sininen oli myös monessa paikassa esillä ja minä kyllä tykkään. Koko ajan enemmän ja enemmän. Sinisessä on jotain tuttua ja turvallista ja on mukavaa, että se on löytänyt tiensä takaisin sisustukseenkin.



 

Mustat seinät vetivät minua puoleensa kuin magneetit. Niissä on sitä jotain. 




 Timantin muotoinen himmelistä inspiraationsa saanut valaisin oli kuin minun päästäni, joten se sai myös huomioni :)


 Kuben betonista tehdyt valaisimet ovat yllätyksellisiä. Sitä odottaisi, että valaisimen pinta on karhea sitä tunnusteltaessa, mutta se onkin täysin sileä. Ja valaisimet ovat lisäksi mielettömän kauniita, kaikessa yksinkertaisuudessaan.



 Miiko Designin Väre tyynyt ovat niin upeita. Kaikki värit ovat kauniita, mutta heidän Luonto-tyyny (vaaleanruskea, ei näissä kuvissa) on omaan makuuni kaikista kaunein. Sellaisen haluaisin ehdottomasti omaan kotiini.



Erityisesti mieleen jäi kotimaisuus ja yrittäjyys. Messuilla oli monta upeaa yritystä, jolla oli oma tarinansa kerrottavana. Osalla jo menestystarina, osalla vasta aluillaan oleva tarina.


Muita huomion kiinnittäjiä olivat mm. Philipsin Hue -järjestelmä, joka löytyy meidänkin kotoa.


 Huomioni sai myös nämä seinäelementit. Ehdottomasti sellainen asia, jota jään harkitsemaan meidänkin kotiin. Näillä on helppoa ja aika edullistakin toteuttaa upea katseenvangitsijaseinä.


Myös rustiikkiset jutut ja lämmin puu saivat kiinnostukseni heräämään. Näissä tuoleissa on jotain jo blogimaailmastakin bongattua, upeita Fridan pellavatuotteita :)



Betonin ohella muuten tuo mikrosementti on varmasti edelleen nouseva juttu. Jopa sellainen, jota voisin kokeilla meillekin.


Hanoista tuollainen iso teollisuushana olisi huikea juttu. Käytännöllinen ja kaunis.


Sitten vielä yksi tällainen mieleenpainunut kaunis yksilö. Onko tämän kauniimpaa vauvansänkyä olemassakaan? ♥ Tuskin.



Toivottavasti saitte inspiraatiota näistä poiminnoista! 
Teen vielä yhden postauksen messuilta, jossa esittelen pari yritystä. Ne ovat niitä, jotka sykähdyttivät tai koskettivat minua tavalla joka jäi mieleen. Niistä siis lisää vielä myöhemmin ja nyt ihanaa sunnuntaita!
7