MEIDÄN KODIN HAKOLAT + ETU UUTISKIRJEEN TILAAJILLE

keskiviikko 6. marraskuuta 2019
Kaupallinen yhteistyö Hakolan kanssa

Monikäyttöisyys, ajattomuus ja laatu ovat hyvän muotoilun ohella asioita, joita edellytän hyvältä huonekalulta. Meillä on jo vuosikaudet tykätty muokata sisustusta omien mieltymysten, tarpeiden ja joskus ihan vain muutoksen vuoksi ja se edellyttääkin kalusteilta erityisesti tuota monikäyttöisyyttä. 



Meidän kodin uusimpiin huonekaluihin kuuluvat Hakolan Moon rahit, jotka ovat palvelleet meitä nyt kesän ja syksyn ajan. Iso rahi on kotiutunut erityisesti olohuoneeseen, television ja takan läheisyyteen. Rahi on oikeasti hyvin monikäyttöinen ja sopisi talomme jokaiseen huoneeseen, mutta eniten sitä käyttää meidän perheessä tytöt. Siinä loikoillaan, leikitään ja hypitään. Milloin mitäkin keksitään.



Pienelle rahille keksin ehkä vähän odottamattoman käytön, mutta siitä on tullut yöpöytäni. Ja se on täydellinen. Kaunis, eleetön, toimiva, muunneltava. Rahi täyttää perinteisen yöpöydän tehtävän täysin ja on lisäksi superkaunis. Samalla sen voi tarvittaessa viedä vaikka ruokapöydän ympärille lisäjakkaraksi..! Ihan mahtavaa.



Ajattomia Hakola tuotteita meillä on lisäksi kahden hyllyn ominaisuudessa. Lempi-hylly on nimensä veroinen ja kuten rahitkin, voisi näitä käyttää missä huoneessa tahansa. Olohuoneen valkoisella hyllyllä on vähän vaihtuva asetelma, joskus kukkia, joskus taidetta. Mutta olenpa myös miettinyt sen siirtämistä makuuhuoneen takana olevaan vaatehuoneeseen, sillä siihen olisi näppärä ripustaa aina tarvittaessa vaatehengari. Lasten leikkihuoneen marjapuuron värisellä Lempi-hyllyllä nähdään myös melko vaihtuva maisema. Siitä on ihana bongata välillä lasten omia asetelmia ♥






Kun Hakolan myymälä avasi ovensa Oulussa, olen päässyt entistä useammin näkemään Hakolan tuotteita. Suunnittelijana tutkin heidän mallistoaan melko usein ja hypistelen kangasvaihtoehtoja. Olin erittäin iloinen, kun Hakola julkisti syyskuussa uudet tuotteensa ja nähtävillä oli virkistävää, Suomessa uudenlaista muotoilua. Skandinaavisen sisustustyylin valtakauden jälkeen on aivan ihanaa nähdä Joanna Laajiston suunnittelema Bobo sohva ja nojatuolit, jotka henkivät upeaa muotoilua. Ihanan erilaista, mutta silti niin ajatonta kauneutta. Erityisesti nojatuolit kiinnittivät oman huomioni ja sellaiset sopisi meidänkin kotiin. Olenhan haaveillut nojatuoleista jo vuosia. Pienempi haaveeni uudesta Hakola -kalusteesta on Round -sohvapöytä, johon näyttäisi tulevan myös uutta ilmettä uudenlaisen Durat -pöytälevyn muodossa ♥

Kuva Hakola
Kuva Hakola


Olipa sinulla isoja tai pieniä Hakola -haaveita, kannattaa tulevana lauantaina 9.11. piipahtaa Hakolan Oulun myymälässä. Siellä järjestetään Hakola x Hifistudio asiakaspäivä, jolloin kaikki uudet ja vanhat uutiskirjeen tilaajat saavat 15% alennuksen koko Hakolan mallistosta. Lisäksi asiakaspäivänä järjestetään myymälässä vierailijoiden kesken arvonta. Asiakaspäivän aikana myymälässä pääsee tutustumaan Hakolan ja Hifistudion uutuuksiin, samalla kun tarjolla on pikkujoulutunnelmissa glögiä ja muita herkkuja. 

Erittäin hyvä tilaisuus siis hankkia kotiin ajatonta muotoilua ♥ Asiakaspäivä lauantaina Hakolan Oulun myymälässä, osoitteessa Pakkahuoneenkatu 22, klo 10-15.






PYHÄINPÄIVÄNÄ SYTYTÄN SEN TÄRKEIMMÄN KYNTTILÄN

lauantai 2. marraskuuta 2019
Oi että, olo on vähän väsynyt mutta kuulkaa niin onnellinen ja iloinen siitä, että olen onnistunut löytämään tieni ihanaan sisustusbloggaajasiskojen porukkaan ♥ Eilen vietimme porukalla ihania pikkujouluja, Espoon Laaksolahdessa, Kontion mallitalossa. Kontio ja Modernisti Kodikas -blogin Kerttu olivat järjestäneet meille nimittäin niin ihanan illan ja tunnelma oli katossa. Hilpeitä tunnelmia voi käydä kurkkimassa instagramin puolella :)



Onnelliseksi minut tekee myös elämä. Tänään on pyhäinpäivä ja se saa minut onnellisuuden ohella myös muistelemaan elämäni suurinta menetystä. Vuonna 2013 kannoin pienen pienen poikani, pienessä kauniissa uurnassa hautaan, jonka äärellä kävimme viimeksi tällä viikolla, ensimmäistä kertaa koko perheen voimin. Kerroimme viikko sitten lapsille heidän pienestä veljestään ja tuntui kuin kivi olisi lähtenyt sydämeltä. Esikoinen oli tuolloin 3-vuotias eikä hänkään muistanut tapahtunutta, vaikka itsekin suri silloin vauvaa.. Muisto on raskas, mutta tänä päivänä meillä on kolme tervettä lasta ja kaikki tapahtunut on vain osa tätä elämää ja osaamme arvostaa niitä surullisiakin muistoja ja aikoja, jotka ovat tehneet meistä juuri meidän perheen. Poikamme syntyi siis noin 400g painoisena pienokaisena, kun hän menehtyi kohtuun raskausviikolla 22. 



Minusta on myös onni, että pystyn samaan aikaan ajattelemaan elämäni onnellisimpia hetkiä ja niitä murheellisimpia aikoja. Kaikkien kokemusten jälkeen olen niiden kanssa sujut ja tuntuu tärkeältä kirjoittaa näistä asioista. Kaiken jälkeen olen myös tähän 36-vuoden ikään mennessä oppinut huolehtimaan itsestäni. Liikun, lepään, näen ystäviä, teen mielekästä työtä, olen perheen kanssa, opettelen syömään terveellisemmin ja olen kiinnostunut terveydestäni. Terveys onkin se seikka, joka välillä aiheuttaa eniten harmaita hiuksia. Kylmä syksy on saanut nivelet kipeäksi ja olon hauraaksi, mutta aion kääntää tuon tilanteen vielä paremmaksi.




Itsestä huolehtimisen tärkeitä osia ovat lepo ja palautuminen. Töistä palautumiseen tarvitsen vielä opettelua, mutta onneksi osaan ottaa itselleni vapaata aikaa, nauttia pienistä hetkistä ja välillä irtaudun kunnolla arjesta yksin. Tein niin viimeksi eilen, kun lensin Helsinkiin vapaapäivän viettoon ja nyt istun junassa matkalla kotiin. On ihanaa tehdä asioita pelkästään itseänsä varten, mutta oi että on ihana mennä kotiin ja viettää ilta lapset kainalossa ♥ 

Syvällisiä mutta tärkeitä ajatuksia tällä kertaa. Rauhallista pyhäinpäivän iltaa ja viikonloppua täältä minulta sinne teille..!

MINKÄLAISTA ON ASUNTOSTAILAAJAN TYÖ?

torstai 10. lokakuuta 2019
Tavallinen työviikkoni on sellainen, että lähes joka päivä käyn stailaamassa vähintään yhden asunnon. Useimpina päivinä asuntoja stailataan keskimäärin kolme ja mahtuupa joukkoon viidenkin asunnon stailauspäiviä. Välillä pystyn pitämään etäpäiviä kotona ja silloin hoidan suunnitteluasiakkaita, yrityksen asioita ja kuvaan blogia ja somea varten. Olen onnellisessa asemassa, kun yritykselläni on riittänyt töitä. Pitkäaikaisia asiakkaita ja luotettavia yhteistyökumppaneita, niistä olen erityisen iloinen. Pääasiassa teen siis näitä myyntistailauksia ja sisustussuunnittelua. Teen myös rakennusliikkeille esittelyhuoneistoja, silloin tällöin olen stailannut mainosvideoita varten, joskus kirjoitan lehtijutun ja joskus taas teen markkinointiyhteistöitä blogin kautta. Ja tietenkin hyppään aina innolla mukaan uudenlaisiin projekteihin ♥



Mukaan yritystoimintaan on tullut myös opiskelijoiden ohjaaminen ja minulla onkin onnekseni ollut tämän vuoden puolella jo useampi harjoittelija. Miten mahtavaa onkaan kun on mukana toinenkin stailaaja ja juttukaveri. Itsekin saa uusia ideoita, kun joku toinen ratkaisee tilan stailaamisen eri tavalla. 



Työn parhaita puolia on ehdottomasti erilaisten kotien ja sisustuksien näkeminen. Näen työssäni isoja ja kalliita taloja, pieniä sympaattisia talovanhuksia, tavaraa tulvivia koteja, kattohuoneistoja, vuokrayksiöitä ja remonttia kaipaavia tyhjiä asuntoja. Lista on loputon ja on sanomattakin selvää, että ammennan niistä ajatuksia myös suunnittelijan työhöni.



Monet ihastelevat, että onpa minulla ihana työ, kun saan sisustella ihmisten koteja, asetella tyynyjä ja heitellä vilttejä kauniisti sängyn laidalle. Onhan se ihanaa, olla mukana tekemässä kauniita valokuvia ja erityisen ihanaa silloin, kun kohde inspiroi. Mutta liittyy tähän työhön paljon haasteitakin.



Työhön liittyy paljon tavaroiden kantamista, huonekalujen siirtelyä, jopa siivousta, jatkuvaa pakkaamista ja purkamista. Vaikka kuvissa sisustus saattaa olla todella simppeli ja jopa minimalistinen, voi sen takana olla kolme tuntia töitä. Erityisesti tyhjien asuntojen kohdalla stailausta voi verrata pieneen muuttoon. Kotona pakkaan auton täyteen tavaraa, ajan kohteeseen, kannan kaiken sisälle (ja kyllä, joskus sinne 4. kerrokseen ilman hissiä), puran, stailaan ja järjestelen, pakkaan ja kannan taas kaiken auton luo. Pakkaan auton. Sama saattaa toistua päivän aikana useastikin. Stailaajan työ on siis fyysistä, ei pelkkää tyynyjen hypistelyä. Joskus kyllä pelkästään sitäkin ;)



Stailaajan on myös osattava kommunikoida asiakkaiden kanssa. Joillekin stailaajan päästäminen kotiinsa on jännittävä paikka ja silloin myös stailaajaa voi jännittää, osaako vastata odotuksiin. Stailaushan tehdään puhtaasti kuvia ajatellen, jotta kaikki muutkin voisivat nähdä juuri sen kodin parhaat puolet. Sen täytyy ehdottomasti välittyä myös asiakkaalle, että stailausta ei tehdä siksi että siellä haluttaisiin muuttaa jotakin, vaan siksi että kuvista tulee mielenkiintoiset ja mahdollisimman selkeät. Ja tähän liittyy myös se, että stailaajan on osattava toimia kaikentyylisissä kodeissa ja samalla kunnioittaen kodin omaa sisustusta.



Kiinteistövälitysalalla on ollut ilmoilla myös uusi stailaamisen trendi, nimittäin virtuaalistailaus. Erityisesti tyhjät asunnot pystytään stailaamaan virtuaalisesti täydellisesti. Erittäin mielenkiintoista nähdä, minkälainen trendi tuosta tulee ja kuinka yleistä sen käytöstä tulee...!

Stailaus on kuitenkin sellainen osa-alue asuntojen kuvaamisessa, joka on jo vakiinnuttanut asemansa ja tulee varmasti kasvamaankin. Kaikki eivät halua tai tarvitse stailaajaa, ja ihan hyvä niin, mutta stailauksella parhaimmillaan myydään se kaikista tärkein ensivaikutelma, joka johtaa uusien kotien löytymiseen ♥



Tämän jutun kaikki kuvat ovat stailaamistani tyhjistä asunnoista. Tuona päivänä stailasin muistaakseni kolme tyhjää asuntoa, rakenteilla olevaan kerrostaloon. Kuvat on ottanut taitava Hannu Uusitalo.