Parasta tässä vuodessa

torstai 31. joulukuuta 2015
 

On ollut mahtavia tapahtumia, tapaamisia, kokemuksia, elämyksiä, juhlia, matkoja ja niistä tullut upeita muistoja. Mutta tiedättekö mikä on ehdottomasti hienoin asia, mitä olen tänä vuonna saanut? 

Ne on uudet ystävät ♥ 

Kun saa aikuisiällä uusia ystäviä, on se jotain mittaamattoman arvokasta. Aikuisena ystävystyminen on ihan erilaista kuin nuorempana. On tilaa olla täysin oma itsensä ja voi olla juuri se ihminen joka on, ilman että tarvitsee esittää mitään. Uudet ystäväni opiskelujen ja blogitapahtumien ovat niin suuri lahja tältä vuodelta, että niiden arvolle ei löydy mittaria. Eikä myöskään sille, että olen saanut säilyttää rakkaat vanhat ystäväni lapsuudesta asti ja pitää lähelläni ne ystävät, jotka ihan käytännössä asuvatkin ihan vieressä :)

Uskon, että te ystävät tunnistatte itsenne siellä ruudun takana :) Voi kunpa saisin juhlia vuoden vaihdetta kaikkien teidän kanssa yhtä aikaa. Olette tärkeitä ♥

Tänä upeana vuonna olen saanut myös mahdollisuuden opiskella uutta ammattia ja tehdä juuri sitä, mikä on oma intohimoni, sisustaa. Samalla nauttia omasta perheestä, kodista ja elämästä. Vaikka terveyttä on koeteltu tänä vuonna aika paljon, selviän tästä vuodesta voittajana ja olen valmis ottamaan uuden vuoden vastaan :)

Kiitos siis vuosi 2015 ja tervetuloa 2016.
14

Iittalan Essence ja Ikean Ivrig

tiistai 29. joulukuuta 2015



Uudet juomalasit ovat olleet jo pidempään ostoslistalla. En vaan aiemmin tiennyt mitkä lasit olisin hankkinut, kunnes vastaan tuli nämä Ikean Ivrig juomalasit. Niissä on hyvin paljon samaa kuin Iittalan Essence lasisarjassa. Muotoilu eroaa oikeastaan vain siinä, että Ivrig lasin levein kohta on ylempänä kuin vastaavassa Essencen juomalasissa. Hinta on tietenkin myös Ikealaisittain paljon halvempi ja lasia saa kahdessa eri koossa. Nämä meidän juomalasit ovat tilavuudeltaan 45 cl ja toinen olemassa oleva koko on 30 cl. Todennäköisesti tulen hankkimaan vielä noita pienempiäkin, jos vaikka sopisi lastenkin käsiin paremmin. Ja tosiaan hintakin sopii tällä hetkellä paljon paremmin, että niitä uskaltaa tässä perheessä jopa käyttää juomalaseina ;)

Viinilaseihin meille tuli oikein kerralla kunnon päivitys, kun teimme äitini kanssa vähän vaihtokauppaa ;) Vein äidille kirkkaita kristallilaseja ja minä sain tilalle 20 kpl Essence viinilaseja. 10 kpl punaviinilaseja ja 10 kpl valkoviinilaseja. Nyt on aika hyvät lasistot isommallekin kattaukselle olemassa :) Aikamoinen keräilymestari on tuo äitini ♥ 

Tällä päivityksellä jäi joutilaaksi sitten pieni erä Pentikin Herttua sarjaa, joka täytynee laittaa eteenpäin. Mukavasti on tullut siis päivitettyä astioita ja ihan onnistuneestikin. Kaunista muotoilua sekä arki- että juhlakäyttöön..!



13

Siirtolapuutarha ♥ Kastehelmi

maanantai 28. joulukuuta 2015




Hyvää maanantaita! Vaikka onkin lomalla, ajatus ihan tavallisesta arkipäivästä tuntuu aika kivalta. Kunnes kohta taas juhlitaan. Nyt täytyy kyllä vähän paastota pari päivää ja liikkua, tuntuu tämä rentoilu suorastaan jäävän päälle ;)

Ennen joulua tilasin Finnish Design Shopista Marimekon Siirtolapuutarha -kahvikuppeja, kun olivat tarjouksessa. Laitoin vähän entisiä Pentikin Vanilja -mukeja eteenpäin ja näin sain tilaa uusille kupeille. Vanilja astiastoa kun on jo ennestään paljon (kokonainen iso kahviastiasto), niin mukit ovat jääneet vähemmälle käytölle.

Siirtolapuutarha -kupit käyvät aivan täydellisesti Kastehelmi astiaston kanssa. Kastehelmeäkin minulla on kokonainen kahviastiasto, mutta lasisia kahvikuppeja tulee harvemmin käytettyä. Uusien Siirtolapuutarha kuppien myötä nämä lautaset taitavat päästä enemmän käyttöön.

Minä en muuten ole koskaan ollut mikään astioiden keräilijä, mutta nyt kun kirjoitin tuohon että omistan kaksi kokonaista kahviastiastoa en tiedä uskoisinko itsekään etten ole keräilijä.. :D Tosin kaikki ne ovat tulleet lahjoina meille. Kuitenkin yritän pitää vain käyttöastioita ja esineitä ja siitä esimerkkinä, myin lähes kaikki Mariskoolit pois. Ne olivat toki kauniita ja arvokkaita, mutta säilytin niitä vain kaapissa. 

Kaappeihin on tullut uusiutumista myös juomalaseihin sekä viinilaseihin ja niistä lisää huomenna :) Ja tietenkin ne vanhat on menossa kiertoon :D
29

Niin lomalla

sunnuntai 27. joulukuuta 2015






Yläpuolella sumea kuva tarkoituksella, mutta katsokaa tuota innokkainta lahjojen avaajaa :D




Olen vielä nin lomamoodissa, että tämäkin postaus on hyvin lyhytsanainen. Tälläkin kertaa saa kuvat kertoa omasta puolestaan siitä, että joulu oli ihana ja tunnelmallinen. Eilen vieraiden lähdettyä vietimme todellisen löysäilypäivän ja taisinpa viettää aika monta tuntia sohvalla ;) Tänään ulkoilua kireässä pakkasessa, saunomista, arkeen palailua, mutta vielä lomailua ah niin ihanan pitkään..!

Miten sinun joulu meni? ♥
6

Joulu ♥

keskiviikko 23. joulukuuta 2015





Ihana rakas joulu on täällä. Se ihana lämmin tunne. Tuttujen makujen ja rakkaiden tuoksujen kera. Lasten ilo, jännitys ja onni. Läheiset. Yhdessä olo.

Ja huomenna. Aamusauna, riisipuuro, karjalanpiirakat, savulohi. Porkkanalaatikko, lanttulaatikko, karjalanpaisti, kermainen lohiunelma ja se maailman paras rosolli ja sen aromikas kastike. Joulupukin vierailu ja se lasten katse. Ne lahjat, jotka revitään auki ja ihmetellään, miten se joulupukki tiesi kaikki nämä toiveet. Taianomainen päivä. Ja meillä sitä vietetään tällä kerralla isolla porukalla, viiden aikuisen, viiden lapsen ja yhden koiran voimin :)

Joulu ♥

Iloista ja rauhallista joulua ♥
15

Olohuone, jossa oleskelu on pääosassa

perjantai 18. joulukuuta 2015



 
 
Kuvat puhuvat puolestaan. Olohuoneessa on nyt lisää avaraa tilaa ja lisää selkeyttä. Ilman mitään ylimääräistä.
 
Ikuinen televisio "ongelma" on nyt ratkaistu. Telkkari vaihtui uuteen paljon isompaan, mutta samaan aikaan se sai paikan, jossa se ei enää hallitse olohuonetta. Samaan aikaan sain siirtää tv-tasonkin kokonaan eri huoneeseen eikä se määritä enää olohuoneen muiden kalusteiden sijoittelua. En tiedä mitään mistään feng shuista, mutta jotkin energiat täällä on nyt kohdallaan kun sohvat eivät ole enää poikittain. Ehkä hassua, mutta näin se vain on :) 

Nyt kun televisio on tuossa matalassa seinäkkeessä, ei se näy keittiöön tai pääovesta sisään tulijoille. Olohuone näyttää nyt olohuoneelta, ilman että televisio on se joka hallitsee kaikkea. Vielä on ratkaistavana tuo television viereinen nurkkaus. Siihen pitää keksiä jokin siro ja pieni kaappi, jonne tuon blue ray soittimen ja johdot voi piilottaa. Ja ehkä sen päälle voisi sitten laittaa vaikka jonkin kauniin valaisimen (p.s. minulla on kauhea pöytävalaisin kuume, vaan en osaa päättää mihin sijoittaisin, joten kaikki ideat ovat tervetulleita).

Myös yksi seinä ja takka maalattiin valkoiseksi. "Valkoisiahan" ne ennestäänkin olivat, mutta tapetti oli jo tummunut ja takka suorastaan mustunut ;) Eli aika lailla raikastanut ilme on nyt. Vielä pitäisi loputkin seinät maalailla, mutta hiljaa hyvä tulee.

Koska joulu vaatii jotain punaista, tähän tulee vielä ensi viikoksi pari punaista tyynyä ja kuuseen punaisia palloja, tietenkin ;) Muuten meillä mennään aika vähäisillä joulukoristeilla, tai sitten ei, ihan fiiliksen mukaan :D
 
 Ihanaa viikonloppua sinne ja kutkuttavaa joulunodotusta ♥ Blogi päivittyy joulun aikaan vähän harvempaan tahtiin :) Mutta päivittyy kuitenkin ♥
4

Omakotitalon laajentaminen

keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Nyt on vuorossa toivepostaus, jonka toteutan erittäin mielelläni. Asia, josta on pitänyt kirjoittaa jo pidemmän aikaa. Aiheena on siis talomme laajennusosan rakentaminen. Kannattaako sellainen? Toimiiko ratkaisu? Miltä talo näyttää ulkoapäin? Kysymyksiä, joihin meillä ei ollut vastauksia kun rakennuspäätöstä teimme mutta nyt voin kertoa niitä teille. Toivottavasti tästä on apua mahdollisimman monelle.








Miksi?

Kun perheeseen oli tulossa kolmas lapsi, alkoi tila käydä ahtaaksi ja varsinkin makuuhuoneet loppua kesken. Onhan se osaksi myös asennekysymys, kokeeko talon liian pieneksi vai ei, mutta me tarvitsimme lisää tilaa. Arvostamme sitä, että jokaisella on omassa kodissaan omaa tilaa ja rauhaa. Myös lapset tarvitsevat sitä, puhumattakaan aikuisista. Päästä välillä omien ajatusten ja askareiden pariin. Asetelma on varmasti monelle tuttu. Seuraava siirto on monesti isompaan taloon muuttaminen, mutta entä jos ei kerta kaikkiaan halua muuttaa? Entä jos asuinalue ja naapurusto on niin tärkeä, ettei halua niistä luopua? Tai jos talolla on niin suurta tunnearvoa, ettei sen jättäminen tule kuuloonkaan?

Vaihtoehtoina on silloin tilan määrään tyytyminen tai lisätilan rakentaminen. Meidän talossa olisi mahdollista rakentaa pieni yläkerta, mutta koska haluamme elää ja asua yhdessä tasossa oli ratkaisu selvä. Ja niin alkoi laajennuksen rakennuttaminen. 

Kannattiko?

Päätös talon laajentamisesta on ollut yksi parhaitamme. Se todellakin kannatti ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Laajennuksen koko on "vain" 30 neliötä, mutta sillä on suuri merkitys arjessamme. Sillä meillä lisätilaa tarvitaan myös miehen kotikonttorin takia.

Käytännössä?

Laajennukseen astutaan vanhan takaoven kohdalta. Oviaukko suurennettiin mahdollisimman isoksi ja jätettiin avoimeksi. Ensimmäinen 13 neliön suuruinen tila toimii minun työhuoneena. Huone on läpikulkutilaa ja sieltä on käynti terassille, mutta toimisi vaikka pienenä oleskelu-tai pelihuoneena. Kapea huone on aika vaikea kuitenkin sisustaa, mutta lisäneliöt on hyödylliset.

Laajennuksen toinen huone on kooltaan hulppeat 17 neliötä ja toimii tällä hetkellä kahden isomman lapsen yhteisenä huoneena. Huone on helppo jakaa kalusteilla kahdeksi huoneeksi, mutta rakenteisiin tehtiin varaus oikealle väliseinälle. Eli jos joskus haluamme vielä makuuhuoneita lisää, ei muuta kuin väliseinä pystyyn ja oviaukko rakenteisesta näkyviin :)

Ulkoa talo on L-mallinen ja uusi osa istuu ihan kivasti vanhan jatkoksi.

Materiaalit?

Laajennukseen valittiin korotettu katto tilantunnun lisäämiseksi. Lattiaksi valittiin kestävä ja hyvin vaalea laminaatti. Vaikka vanhalla puolella oleva tammiparketti on mieleinen, on se koiramme naarmuttama emmekä halunneet sitä samaa kohtaloa uudelle lattialle ;) Vaikka laajennus jatkuu erilaisella lattialla, on vanhan ja uuden tilan liitos aika hyvin onnistunut. Kuvissa ero näyttää huomattavasti isommalta ja jopa häiritsevältä, mutta luonnossa jatkumo on sopusuhtainen.

Aikataulu?

Laajennus valmistui muutamassa kuukaudessa, kun otimme ulkopuolisen tekemään kaikki työt. Takaovi suljettiin ja peitettiin ja tavallaan vain odotimme valmista. Ammattilaiset tekevät nämä asiat niin hyvin ja samalla ripeästi, joten ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen.

Tekisimmekö saman uudestaan tai jotain toisin?

Kyllä, tekisimme saman uudestaan. Päätös laajentamisesta oli kannattava ja myös huojentava. 
Ainoa asia minkä muuttaisin, on valaistus. Valitsimme tuohon minun työtilaani led-spotit ja ne ovat makuuni liian "kylmät" ja poikkeavat sävyltään olohuoneen halogeenispoteista. Lisäksi osa seinistä on maalattu vaaleanharmaalla, joka osoittautuikin aika sinertäväksi, joten sen muuttaisin. Onneksi se on vain maalia ja varmasti jossain vaiheessa vielä muuttuu joksikin toiseksi.


Laajennuksella ratkaisimme tilantarpeen ja samalla säilytimme tärkeän paikan. Kotimme. Toki haaveilen edelleen siitä "unelmien talosta", mutta sen aika on sitten joskus. Laajentamisen päätöstä tehdessä kannattaa myös miettiä talon jälleenmyyntiarvoa ja sitä saako omansa pois sitten jos talon myy. Uskon, että meidän talon kohdalla arvo on kohdallaan, mutta tekisi mieli kyllä kutsua kiinteistövälittäjä kylään ;)

Tällaisia asioita nyt tuli listattua ja vastaan oikein mielelläni lisäkysymyksiin.
Mukavaa viikon jatkoa :)

11

Heipat työpisteeltä!

maanantai 14. joulukuuta 2015



Pikapikaa huomenta!
Niin se vain viikonloppu meni ja viimeinen kouluviikko ennen lomaa alkaa. Kummasti vie energiaa tuo lasten sairastelu. Kaksi viikkoa meni poissa hoidosta ja tänä aamuna reippaana lähtivät kohti arkea. Minä nukuin viime yönä vain muutaman tunnin, kun ensin puoleen yöhön asti tein koulutehtävää. Joo, vähän viime tippaan meni, mutta minkäs teet kun viikonlopuksi keksittiin olohuoneeseen pientä pintaremonttia ja kaikkea muuta, ettei vaan olisi tarvinnut tehtäviä tehdä aiemmin ;)

Mutta tässä kuvat siis työhuoneestani. Ilme on muuttunut sitten taas viime kerran ja nyt tykkään kovasti tästä. 

Koulutie kutsuu, joten kirjoitus loppuu tähän. Viikolla lisää juttuja, kuten olohuoneen pienesti uudistunut ilme! Ihanaa uutta viikkoa ♥
13

Jouluvinkki

torstai 10. joulukuuta 2015







Pääsin tuossa joku aika sitten tuottamaan sisältöä Lassila&Tikanojalle ja heidän kierrätysaiheiselle sivustolle. Sivustolta voi poimia ideoita joulun koristeluun ja pukinkonttiin ja ottaa talteen parhaat vinkit energiansäästöön ja materiaalien kierrätykseen.

Minun vinkit on sisustuslaatat, jotka on tuunattu ylijäämämateriaaleista sekä lasipurkin eri käyttötavat! Helppoja juttuja, mutta kivoja lopputuloksia! Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa kaikkiin vinkkeihin ja niiden ohjeisiin. Videonpätkältä voi katsoa kuinka sujuu askartelu eräältä tunnetulta bisnesmieheltä ;)

12

Stailausprojekti Havulan Joulu

keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Olenkin jo lupaillut postauksia opinnoistani ja tässä tulee ensimmäinen..! Kerron vielä erikseen sitten yleistä opinnoista, mutta tämän projektin haluan jakaa teidän kanssa nyt ensimmäisenä.

 Havulan Joulu oli aivan ihana ja erityinen projekti. Tehtävämme oli luoda jugendtyylisen huvilan yläkertaan erilaisia jouluja stailaamalla ne aikakauden ja tyylin mukaiseksi. Vintille tehtiin tunnelmallinen joulupolku, kolmeen huoneeseen eri vuosikymmenien jouluja, yhteen huoneeseen moderni joulu ja yhteen amerikkalainen joulu. Minun kädenjälki näkyy amerikkalaisessa joulussa.













Kuvat ovat pieniä makupaloja ja teillä jokaisella on mahdollisuus mennä paikan päälle tutustumaan. Havula on todellakin näkemisen arvoinen paikka. Siellä vierailija pääsee tutustumaan Pohjois-Suomen oloissa harvinaiseen 1910-30 -luvun varakkaaseen porvariskotiin, jossa on säilytetty alkuperäinen sisustus. Asuinpinta-alaa jopa 700 neliötä, joten nähtävää on paljon. 

Havula sijaitsee Kalajoella, osoitteessa Plassintie 56. Näyttely on avoinna ma-pe klo 15-18 (23.12. asti). (Muina aikoina vierailut sopimuksen mukaan puh. 044 469 1874) Sisäänpääsymaksu 5 euroa, lapset veloituksetta.

Suosittelen lämpimästi, Havulassa pääsee joulun tunnelmaan :)
Muina aikaina sopimuksesta puh. 044 469 1874
Muina aikaina sopimuksesta puh. 044 469 1874
Avoinna 7.-23.12.2015 ma-pe klo 15-18. Muina aikaina sopimuksesta puh. 044 469 1874 - See more at: http://www.kalajoki.fi/tapahtumat/havulassa-vintin-joulu#sthash.LPhYyZ7o.dpuf
Avoinna 7.-23.12.2015 ma-pe klo 15-18. Muina aikaina sopimuksesta puh. 044 469 1874 - See more at: http://www.kalajoki.fi/tapahtumat/havulassa-vintin-joulu#sthash.LPhYyZ7o.dpuf
3

Talviset asetelmat

maanantai 7. joulukuuta 2015




Huomenta! Ja virkeää maanantaita!

Yritän uskotella itselleni, että heräsin virkeänä jotta jaksaisin aloittaa tämän viikon. Totuus on toinen, sillä meidän koko perhe on jossain horroksessa. Lapset ovat ovat olleet vuorotellen jo viikon ajan kipeitä ja vuorokausirytmi ihan hukassa.. 

Näissä kuvissa on jonkinlaista talvista asetelmaa. Pyörittelin eilen huonekalut uusille paikoille olohuoneessa ja sen seurauksena tv-taso lähti pois (viimeinkin!) ja tuli tähän minun työhuoneeseen. Mitä telkkarille sitten kävi, sen näette ehkä (toivottavasti) vielä tällä viikolla, mutta sanotaanko näin, että nyt on hyvä ;)

Minä lähden ajelemaan nyt kohteeseen tekemään stailauksia ja päivän päätteeksi on vielä lehdistötilaisuus aiheesta! Niistäkin kuulette vielä tällä viikolla! Palataan!

10