Vau. Kokonainen vuosi on takana. Vuosi sitten julkaisin oman blogini ilmoille ja jännitys oli kova. Varsinkin kun
Johanna Sisustusunelmia -blogista linkitti uutukaiseen blogiini :) Sen jälkeen kävijävirta kasvoi hetkessä suureksi. Muistan että ensimmäisen illan aikana sivun katseluja olisi ollut jopa 1000. Kiitos blogini hyvästä alusta kuuluu siis edelleenkin Johannalle!
Ja ihan valtavan paljon kiitoksia teille lukijat! Teillehän minä itseni lisäksi bloggaan!
Kaikki tämän postauksen kuvat ovat viime vuoden varrelta satunnaisesti valittuja otoksia. Näin myös uudemmat lukijat näkevät, kuinka sisustus meillä on muuttunut. Modernimpaan suuntaan.
Postaus on melko pitkä, mutta suurin osa kuvia. Jatka loppuun asti lukemista, jos haluat kuulla minusta jotain uutta :)
Kävijöitä on riittänyt hyvän alunkin jälkeen, sillä nyt on tullut jo 70
000 täyteen. Ilman, että olen suuremmin edes yrittänyt lisätä
kävijämäärää. Onkin mukavaa, että lukijat ovat päätyneet tänne ihan
omasta tahdostaan. Haluaisin blogata enemmänkin ja vastata odotuksiin,
mutta nyt tämä vuodenvaihde on verottanut tahtia. Odotankin kovasti,
että kevät tästä etenee ja minä ja sisustuskin saa uutta virtaa kevään
väreistä ja jutuista.
Olen saanut jo viime vuoden puolella
ja nyt alkuvuodesta muutamia haasteita ja olen ollut niiden
toteutuksessa suoraan sanoen laiska..! :) No nyt skarppaan ja yhdistän
nämä haasteet. Suurin osa haasteista ovat olleet sellaisia, joissa tulee
paljastaa itsestään joitain asioita. En nyt jaa yhtään haastetta
eteenpäin, mutta kehotan tutustumaan näiden haasteiden antajien
blogeihin! Anteeksi jos joku haasteen antaja jää mainitsematta. En ole
varma tuliko tähän nyt kaikki!
Haasteita antoivat seuraavat blogit:
Ja sitten paljastuksia minusta.
-
Haaveilen nykyään joka päivä uudesta ja isommasta kodista. Olen
onnellinen tästä ihanasta kodista, jossa nyt asumme. Mutta olen tullut
siihen tulokseen, ettei tämä ikuisesti tule riittämään meidän perheelle.
-
Haaveilen myös siitä, että jonain päivänä perustaisin oman yrityksen.
Unelma ei ole saanut vielä tuulta alleen, sillä sitä loistoideaa mikä
yritys se olisi, ei ole vielä keksitty :D
- Kahdesta edellisestä voi edelleen todeta, että olen ikuinen haaveilija :)
- Lapsilukumme ei ole vielä toivottavasti täynnä :)
- Liikun aivan liian vähän. Toki
työni on myös fyysistä ja pienten lasten kanssa tulee väkisinkin
liikuntaa. Mutta kaikki liikunnalliset harrastukset ovat jääneet vuosien
varrella. Joskus kävin monta kertaa viikossa jumpissa, olen harrastanut
vähän aikaa myös kuntonyrkkeilyä, olen käynyt kuntosalilla.. Mutta nyt
harrastukset rajoittuu valokuvaukseen, bloggaamiseen, käsitöihin yms.
Tässä asiassa pitäisi siis skarpata!
-Voin
viettää kaupungilla useita tunteja kierrellen sisustus- ja
vaateliikkeitä, ilman että edes hirveästi ostelen mitään. On vain niin
kivaa katsella ja saada inspiraatiota.
- Laulan paljon kotona, mutta en juuri koskaan muualla (jos ei
satunnaisia karaoke lipsahduksia lasketa, hih..). Omaan mielestäni ihan
kohtalaisen lauluäänen (uskoo ken haluaa :))
- Uskon kohtaloon. Ja tietynlaiseen karmaan, jossa asiat pysyvät aina jollain tavalla tasapainossa. Ei pahaa ilman jotain hyvääkin. Olen erittäin onnellinen omasta elämästäni ja siitä mitä olen saavuttanut. Toisaalta terveyteni ei ole sataprosenttinen eikä koskaan tule olemaankaan. Silti minulla on kaikki hyvin!
- Toivon myös, että jonain päivänä saan enemmän irti myös tästä bloggaamisesta. Pitäisi ehkä enemmän mainostaa blogiani, mutta katselen mielelläni rauhassa blogimaailman kuvioita ja seuraan sinne mikä kiinnostaa.
Voisin kertoa vaikka minkälaisia pikkuasioita itsestäni, mutta en koe siihen nyt tarvetta. Ne pienet asiat ja luonteenpiirteet kyllä paljastuvat teksteissäni :) Jos joku asia mietityttää, voi asiaa kysyä minulta. Olipa se mitä vain.
Vielä kerran kiitos lukijat ja vierailijat! Te teette tästä bloggaamisesta mielekästä!
Ja edelleenkin ne kommentit ovat bloggaamisen suola! :)