Ruokailutila väljemmäksi

maanantai 23. marraskuuta 2015





Nyt tein sen mitä olin pähkäillyt jo pitkään. Otin ruokailutilan seinältä kaapit pois. Vajaan vuoden verran ne ehtivät siinä olemaan. Silloin kun keittiötä ja ruokailutilaa remontoitiin, ajateltiin että kyllä ne 20 cm syvät kaapit siihen mahtuvat. Mahtuivat kyllä, mutta tekivät ruokailutilasta ahtaan. Tuolien selkänojat kopsahtelivat kaappien oviin ja kulku pöydän toiseen päähän oli hankalaa. 

Nyt on taas tilaa :) Onneksi olin säästänyt yli jääneen struktuurimaalin, sillä nyt seinän sai paikattua heti. Kyllä, olin jemmannut sitä maalipurkkia melkein vuoden mutta maali ei ollut mennyt miksikään. Joskus se jemmaaminenkin kannattaa ;) Ja toisaalta, nyt tuo seinäkin tulee paremmin esiin kun siinä ei ole kaappeja edessä.

Lopussa myös pari erilaista kuvakulmaa, keittiöstä olohuoneeseen ja toisinpäin. Kaapit siirtyivät laajennukseen ja siitä sitten taas kuvia jossain vaiheessa. Sekin tila on varsinainen murheenkryyni aina.. ;)

Tässä alla vielä kuva ruokailutilasta, kun kaapit olivat vielä paikallaan.


7 kommenttia

  1. Ihana, kaunis ja avara <3

    -M

    VastaaPoista
  2. Jotenkin parempi ilman, hyvä muutos. :) Vasta asuessa sen huomaa, mikä toimii ja mikä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Vaikka itse olen sellainen pähkäilijä ja analysoija, että varmasti olin tarkkaan harkinnut niiden kaappien sopivuuden.. :D Mutta ei, käytännössä ei ollutkaan niin :D

      Poista
  3. Hei! Paljonko olette mitoittaneet ruokapöydälle tilaa? Ollaan itse suunnittelemassa keittiötä ja olisi kiva kuulla, että mikä tuntuu ahtaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan!
      Nyt kun kaapit otettiin pois, pöydänreunasta seinään on 90 cm. Suositeltu etäisyys on 80-110 cm, jotta kulku ja käyttö on sujuvaa. Tämä 90cm on nyt mielestäni riittävä, mutta tuon pienempää väliä en suosittele.

      Muutenhan meidän ruokailutila on vähän niinkuin "nurkkaan ahdistettu". Pöydän muilla sivuilla on läpikulkutilaa ja muita toimintoja (jääkaappi, astianpesukone) ja nekin vähän häiritsevät. Jos nyt saisin suunnitella ruokailutilan ja keittiön alusta alkaen, varaisin ruokailutilalle mahdollisimman paljon tilaa ja omaa rauhaa :) Tsemppiä suunnitteluun :) Jos on muita kysymyksiä, voin auttaa parhaani mukaan :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Meillä on tarkoitus aloittaa rakentaa kesällä ja nyt lähtee rakennuslupa kohta sisälle. Olisin halunnut U-keittiön mutta pöydän ympärille olisi jäänyt 80 cm, enkä voinut enempää pienentää seinän takaista makkaria. Päätettiin just että ei tehdä liian pientä ruokatilaa saarekkeen taakse. Päädyttiin L-malliin ja pöytä keskelle. Koen et on ehkä hieman vanhan aikainen, mutta sopii hirsitaloon kuitenkin...tarvittaessa tähän voi tehdä saarekkeen, jos tuntuu siltä.

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥