Rakkaus

lauantai 27. kesäkuuta 2015
Tänään on tasan 6 vuotta minun ja mieheni häistä. Voi, tuo päivä oli niin kaunis ja täydellinen. Kesähäät, maalaismaisema, aurinko, helle, juhlaväki, ilo ja rakkaus. 


 




Ja tänä päivänä, voi onnekseen todeta, että rakkaus on vain vahvistunut ja edessä on koko elämän kestävä rakkaus. Syksyllä tulee 10 vuotta siitä, kun löysimme toisemme. Kun katsoo taakseen, voi olla ylpeä ja onnellinen siitä, mitä kaikkea olemme saavuttaneet yhdessä. Koettuihin asioihin kuuluu elämän onnellisimpia hetkiä, mutta myös niitä surullisimpia. Kolme kaunista ja tervettä tyttöä, yksi pieni enkelipoika ♥



Tavoittelemme unelmiamme ja molemmat tuemme toistemme unelmia. Nautimme elämästä. Olemme toistemme sielunkumppanit. Sen pystyi toteamaan jo seurustelun alkutaipaleella ja saman allekirjoitan vieläkin. Luottamus, arvostus ja rehellisyys ovat tärkeitä arvoja meidän parisuhteessa. 

Kun on toisilleen luotuja, on helppo luottaa huomiseen, silti ottamatta mitään itsestäänselvyytenä.

Tänään taidan katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Ja syödä tätä jo aamupalalla aloitettua mansikkakakkua. Sen lisäksi kuuntelen häävalssiamme, jonka sinäkin voit kuunnella tuosta alta. Tosin meidän häissämme sen lauloi oma isäni, kitaran säestyksellä.



Tästä voit kuunnella häävalssin Johanna Kurkelan laulamana. Kappale on Tapio Rautavaaran klassikko.


Nyt valssi soi ja kahden oomme maailmassa
mulle ainaiseks jäät.
Saan vihdoinkin häävalsiin rakkaimman johtaa,
nyt meillä on häät.

Kun tähti, kukka, kaunis olet rakkaimpani,
päivä kirkkauttaan luo.
Kun sun onni lahjanaan nyt suo,
suurimman riemun se tuo.

Kun päivä loisti, heilimöitsi viljapellot
silloin kohtasin sun.
Toit talvenkin tuiskuihin lämmön ja tiesin,
oot aina sä mun.

Jäi talvi, yöt ja valkoisiksi taasen kävi,
tuomi kukkiaan loi.
Niin pian meille rakkaimpani nyt
sunnuntain hääkellot soi.

Hääpäivä koitti, kunnahatkin riemuitsivat
meille kaunis on maa.
Ken rakkaansa häävalssin pyörteisiin johtaa
hän onnensa saa.

Jää onni meille, ainaiseksi vierahaksi
päivän kimmellys jää.
On maa meille autereinen niin,
polkumme vie tähtösiin.

20 kommenttia

  1. Aww, kuulostaa ihanalta <3 Rakkaus on kaunis asia!

    VastaaPoista
  2. Onnea ja kaikkea hyvää <3 jatkossakin. Terveisin kotiväki <3

    VastaaPoista
  3. Voi onnea teille ♡
    Ihastuttavia kuvia teistä! Rakkautta myös tuleviin päiviin ja vuosiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Näytämme kuvissa niiiin nuorilta, vaikka siitä on vain 6 vuotta :)

      Poista
  4. Ihanaa hääpäivää teille ❤ meillä on huomenna 7-v hääpäivä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja paljon onnea sinnekin! Viettäkää mukava hääpäivä :)

      Poista
  5. IHanaa hääpäivää. Meillä tulee ensi viikolla kolmas hääpäivä ja keväällä tuli 13 vuotta yhteiseloa täyteen. KOitin kuvista katsella että olikohan teillä sama kirkko kuin meillä, en ole ihan varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni ♥ Onnea jo ensi viikolle :) Kirkko ei todennäköisesti ole sama, jos muistat/tiedät missä asun niin tämä on paikallinen kirkko :)

      Poista
  6. Näytätte niin kauniilta ja onnellisilta hääkuvissa!
    Oikein ihanaa hääpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ja niin nuorilta. Kyllä on kuusi vuotta tehnyt jo tehtäväänsä..! :D

      Poista
  7. Myöhästyneet hääpäiväonnittelut teille <3 ja onnea myös aivan ihanista lapsista <3. Olette kaunis pari <3

    VastaaPoista
  8. Ihanaa hääpäivää <3. Rakkaus on elämän kantava voima - rakastaa ja olla rakastettu <3.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥