DEKON SISUSTUSBLOGIKILPAILUN FINAALI

maanantai 7. toukokuuta 2018
Vuoden 2012 helmikuussa kirjoitin elämäni ensimmäisen blogipostauksen ja vieläkin muistan sen tuoman jännityksen. Yhtäkkiä aivan vieraat ihmiset näkevät kotimme huoneisiin ja saavat palasen meidän elämästä. Aika pian sain huomata, että bloggaaminen on aivan loistava harrastus ja sitä kautta pystyin purkamaan kiinnostustani sisustamiseen. Löysin blogimaailmasta ihmisiä, joilla on samat mielenkiinnon kohteet ja lisäksi sain itse valtavasti lisää inspiraatiota.



Bloggaaminen on aina ollut ihanaa, mutta ihan parasta siitä tuli sen jälkeen kun aloin oikeasti kohtaamaan ihmisiä muiden blogien takaa. Nykypäivänä bloggaaminen on paljon isompi ilmiö kuin silloin kuusi vuotta sitten, joten olen nähnyt paljon kehitystä tässä vuosien varrella. On tullut paljon blogiportaaleja ja -yhteisöjä ja nykyään järjestetäänkin paljon vaikuttajille suunnattuja tapahtumia. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja tuttuja blogin ansiosta ♥ Verkostoitumisen voima on uskomaton.



Blogi on antanut minulle paljon. Olen saanut osallistua huikeisiin tapahtumiin, viettänyt kauniita hetkiä skumppalasi kädessä, olen saanut lahjoja, etuja ja palkkioita ja olen kehittynyt valokuvaajana todella paljon. Blogimaailman kautta opin jatkuvasti uusia asioita. Mutta asiat saivat täysin uuden merkityksen kun tein yhden elämäni suurimpia päätöksiä alkaa opiskelemaan sisustusalaa. Kolmivuorotyö teho-osastolla sai vaihtua täysipäiväiseen opiskeluun ja jäin kahden vuoden mittaiselle opintovapaalle. Jo tuolloin tuo aika tuntui uskomattomalta etuoikeudelta. Sitten valmistumisen jälkeen tein vieläkin suuremman päätöksen ja irtisanouduin tuosta työstä ja perustin oman yrityksen. Yrityksen, jossa stailaan myytäviä asuntoja, teen luovia projekteja, olen mukana tapahtumissa ja kirjoitan tätä blogia. Ilman blogiani en välttämättä olisi oivaltanut, ainakaan ajoissa, mitä oikeasti haluan elämässäni tehdä. 



Yrityksen perustaminen meinasi viedä bloggaamiselta ajan, mutta olen tullut takaisin entistä vahvempana. Minulla on intoa ja energiaa, luovuutta jaettavanani. 

Osallistuin Dekon sivuilla sisustusblogikilpailuun ja ilokseni ja onnekseni saan kertoa, että pääsin finalistien joukkoon. On kunnia olla mukana tuossa joukossa, jossa on paljon laadukkaita ja myös pitkän linjan blogeja. Olen myös kaivannut yhteisön tukea bloggaamiseen, joten olisi mahtavaa päästä osaksi uutta Dekon sisustamisen erikoissivustoa. Uskoisin, että minulla on vielä paljon annettavaa!



Teitä seuraajia tuntuu olevan paljon, vaikka nykyään kommentit suuntautuvatkin somen puolelle. Jos pidät tästä sisällöstä jota blogini tarjoaa, on sinulla mahdollisuus äänestää. Äänestämisen voi tehdä täällä :) Jokainen annettu ääni on minulle tärkeä ja äänestysaikaa on jäljellä vain muutama päivä. Äänestäneiden kesken arvotaan Deko -lehden vuosikertoja sekä Piz Buin aurinkosuoja -paketteja ♥

https://dekolehti.fi/trendit-ideat/dekon-sisustusblogikilpailun-finaali-aanesta-suosikkiasi/

Kiitos ♥




4 kommenttia

  1. Mahtavaa! Onnea kilpailuun 😊 ja ihanaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Heini <3 Sitä samaa myös sinne, toivottavasti saadaan nauttia auringosta!

      Poista
  2. Mahtava homma! Tsemppiä kilpailuun 😊

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥