Tyylikkäästi majoittuen - Scandic Tampere Station

maanantai 8. kesäkuuta 2015
Viime viikolla olimme perheen kanssa minilomalla Tampereella. Matkustimme junalla ja lapsillehan se oli oikea elämys, kun ensimmäistä kertaa sellaisen kyydissä olivat. Elämykset eivät jääneet siihen ja yksi niistä oli hotelli. Yövyimme Scandic Tampere Station hotellissa, joka sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä. Scandicin Blogger's inn yhteistyön tiimoilta saimme toisen yön veloituksetta ja toisen maksoimme normaali asiakkaan tavoin :)

Täytyy sanoa, että olen oikein iloinen että valitsimme tämän kyseisen hotellin. Kerrassaan tyylikäs ja moderni hotelli tarjosi hyvien yöunien lisäksi kunnon annoksen inspiraatiota, sillä tilat oli sisustettu harkiten ja idearikkaasti. Oleskelualueet olivat kutsuvia ja kauniita ja sai tämän sisustelijan huokailemaan.



Huoneena meillä oli Family Superior Plus huone, jossa oli hulppeat 42 neliötä sekä oma sauna ja parveke. Taas nappivalinta. Kolmen lapsen kanssa matkustaessa oli aivan ihanaa, että huoneessa oli oikeasti tilaa.



Hotellin tyylikkäät valinnat eivät jääneet yleisiin tiloihin. Huoneessa oli aivan ihana ylellinen tunnelma ja materiaalit laadukkaita. Puu- ja laattalattiat, korkeakiiltokalusteet ja design -valaisimet olivat kaunis näky hotellihuoneessa.





 Huoneen kokoa voi hahmottaa parista seuraavasta kuvasta. Ensimmäinen on otettu parisängystä käsin, peilin kautta heijastuu ulko-oven vieressä ollut matkasänky, siihen väliin mahtuu vielä vaunut ja eteistilat. Eli tilaa oli runsaasti.

 


 Myöskin kylpyhuone oli tyylikäs viimeistä yksityiskohtaa myöten. Valkoiset raikkaat kalusteet, savulasin takana tumma sauna ja raikas turkoosi suihkuseinä olivat kaunis yhdistelmä. Niinkuin muuallakin huoneessa tuo väriyhdistelmä.


 

 Ja jotta kaikki oli täydellistä, meillä oli oma iso parveke. Näkymät olivat ylimmästä kerroksesta käsin upeat. Rautatieasema oli tosiaan ihan vieressä, eikä sieltä kuulunut sisälle yhtään melua.




 Parvekkeelta oli niin jännittävää katsella maailman menoa ♥



 Tämä näkymä on kuvattu myös parisängyltä käsin ja tuossa välillä on vuodesohva, jossa kaksi vanhinta lasta nukkuivat. Todella kätevä näin ja jos lisävuoteita ei tarvita, sohva toimii mukavana oleskelutilana huoneessa.


 Olin niin ihastunut tähän hotelliin, että otin kuvia myös ravintolan puolelta. Ja monta kaunista paikkaa jäi vielä kuvaamatta, mutta tuli se jo varmaan selväksi, että tyylikästä oli ;)







Lapsillekin oli pieni leikkipaikka, jossa viihdyttiin aina ruokailujen lomassa. 

Sydämellinen kiitos Scandic Tampere Stationin väelle! Tätä hotellia suosittelen vilpittömästi muillekin :)


14 kommenttia

  1. Tämä on upea hotelli, minä yövyn aina työreissuilla samaisessa hotellissa juurikin hyvän sijainnin ja tyylikkäiden huoneiden vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämähän oli sinulle sitten tuttu juttu :) Oli kyllä ihana hotelli!

      Poista
  2. Aivan mieletön hotelli! Itsekin olen ollut asiakkaana ja oli kyllä upea kokemus :))!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin upea paikka! Minusta oli niin ihanaa, kun sisustus oli viimeisen päälle tyylikäs :)

      Poista
  3. Olipas hienoja kuvia ja mummon pikku kullatkin siellä vilahteli kuvissa <3

    VastaaPoista
  4. Makee hotelli, täytyypä kokeilla :-)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Niinpä, monesti hotellit ovat niin "hotellimaisia" joten tämä erottuu joukosta näillä upeilla sisustusratkaisuilla :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kerrassaan tyylikäs paikka oli, aulan oleskelupaikka oli yksi parhaita!

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥