IDEAT

IDEAT
IDEAT

SISUSTUSPALVELUT

SISUSTUSPALVELUT
SISUSTUSPALVELUT

SHOP

SHOP
SHOP

Kauneutta ja kuoharia

20140913_153805.jpg



Lauantaina vietimme ystävieni kanssa pienen hetken kauneudenhoidon parissa. Bloggaajakollegani Anttis on itsenäinen ihonhoitokonsultti ja hän tuli kertomaan meille Mary Kay tuotteista. Minulle tuotemerkki oli tuttu, sillä sainhan tuossa aiemmin eräältä toiseltakin konsultilta pienen tuotepaketin testattavaksi. Kiitos vielä sinnekin :)



Kenenkään ei tarvinnut tulla näille kutsuille kokeilemaan vain satunnaisia tuotteita, sillä Anttis soitti jokaiselle osallistujalle ennen kutsuja jotta kaikille on oikeanlaiset tuotteet testattavaksi. Ensin tehtiin käsihoidot, jonka jälkeen testasimme jokaiselle erikseen valitun kasvojen puhdistusaineen. Puhdistuksen jälkeen kokeilimme mm. silmänympärysvoidetta, kosteusvoidetta sekä ihoseerumia.



20140913_161644.jpg



Tuotteet tuntuivat todella hyvältä iholla ja niistä jäi raikas ja puhdas tunne. Puhdistuksen ja kosteutuksen jälkeen kokeilimme myös peitevoiteita sekä ripsivärejä. Peitevoide taisi olla monen meistä mieleen, kun se oli kevyttä ja huomaamatonta mutta samalla peittävää. Myös ripsiväri sai hyvät pisteet ja taisipa meistä kovin ripsarin käyttäjä tilatakin itselleen sellaisen ;)



Tuotteista jäi siis erittäin hyvä fiilis. Tilasin itselleni silmänympärysvoidetta ja kosteusvoiteen. Molemmat toimivat ikääntymisen merkkejä vastaan. Eiköhän se minunkin ollut korkea aika aloittaa näiden käyttö! :) Lisäksi sain uuden luomivärin, jota jo kerran testasinkin ja oli oikein minulle sopiva. Sain myös blogiyhteistyönä testiin kasvojenpuhdistusharjan sekä luomivärejä ja jotain muuta pientä. Mutta niistä lisää myöhemmin.



20140913_161619.jpg



20140913_201547.jpg



20140913_161737.jpg



20140913_161724.jpg



Tarjottavana näillä kutsuilla minulla oli lasilliset rosekuohuviiniä, macaron leivoksia, suklaaleivoksia, keksejä sekä juustotikkuja. Ajattelin, että helpointa syötävää kosmetiikkakutsuilla olisi juuri tällaiset naposteltavat ja olihan ne hyviä. Kuohari oli jääkylmänä nappivalinta. Mutta jäi kyllä vähän epäselväksi, johtuiko se hehku kasvoilla tuotteista vai kuoharista.. :D



Jokaiselle meistä tämä oli sellainen ihan pieni irtiotto lapsiperhearjesta ja suosittelen jokaiselle. Me jo suunnittelimme, että seuraavaksi Anttis voi tulla pitämään meille meikki-iltaa ♥



20140913_161703.jpg



Mukavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit ♥