Tämän päivän kuulumisia

lauantai 5. syyskuuta 2015



Minä lähdin heti aamusta lähdin kaupungille ja missiona oli löytää silmälasikehykset. Kyllä, niin se vaan on minunkin hankittava ne (lähinnä lukulaseiksi), mutta eikös ne sovikin tällaiselle opiskelijatyttöselle? ;) Luulin sen olevan mahdoton tehtävä, mutta taitaa ne löytyä näihinkin kasvoihin sopivat kehykset. Vielä en uskaltanut jättää tilausta :) Saatte sitten nähdä kuvia lopputuloksesta, kun joskus saan lasit itselleni.

Ruokakaupasta kävin hakemassa tarpeita intialaiseen illalliseen ja sitä alan kohta valmistelemaan. Alkupalat syötiin tässä jo vähän etukäteen. Ihan hyviä olivat muuten nuo pakastealtaan kevätkääryleet, pitänee joskus haastaa itsensä ja kokeilla valmistaa ne itse. Punaviiniäkin on lasissa, mutta olipa lähellä että jäi ostamatta, minulta nimittäin kysyttiin kassalla paperit! Ja voitteko kuvitella, eihän minulla niitä tietenkään ollut mukana..! En sitten kuitenkaan niin nuorelta näyttänyt, ettei kassa olisi uskonut ikääni kun näytin kelakorttia. Mutta silti, olipa virkistävää ja mukavaa kuulla, että näytin niin nuorekkaalta :) Minulta ei ole muuten montaa kertaa elämäni aikana kysytty papereita.

Kivasti otitte muuten eilisen arvonnan vastaan ja niinkuin ajattelinkin, siellä moni mainitsi että juuri lasten päikkäriaikaan tuo on hyvä tapa treenata ja muutenkin moni tuntui olevan sitä mieltä, että tämä on se juttu joka sopii kiireiseen arkeen. Enkä itse voisi olla tyytyväisempi tähän oloon, mikä on ensimmäisen viikon treenien jälkeen. Niin voittajafiilis että..!

Nyt vähän kynttilöitä tulille, musiikki soimaan, ruokaa valmistelemaan ja perheen kanssa laatuaikaa! Elämä ♥

4 kommenttia

  1. Oot kyllä nuorekkaan näköinen! Tuohan ihan kohottaa itsetuntoa, kun joku kysyy papereita :) Leppoisaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymy kasvoilla kyllä lähdin siitä kassalta :) Hauska piristys päivään :) Ihanaa iltaa sinnekin ♥

      Poista
  2. Elämä on niin ihanaa <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥