Muistellaan vanhoja jookos?

perjantai 24. huhtikuuta 2015
Heli blogista Valkoista Harmoniaa antoi minulle haasteen, jossa muistellaan vanhoja. Kiitos Heli! Tällainen postaus oli muutenkin jo ollut mielessä ja nyt oli oikea aika sille.

Ihan kuulkaa jännitti alkaa kaivelemaan kuva-arkistoja. Oikein tehdä kooste siitä, miltä meillä näytti ennen! Ennen kuin edes alan hommaan, muistan tarkalleen miltä ensimmäinen täällä julkaisemani kuva näyttää. Se näyttää tältä.


Voih..! Aika erilaista vai mitä? Tässä uusin kuva olohuoneesta.


 Tyyli oli kauttaaltaan aika erilainen. Sellainen hieman romanttinen :) Tässä lisää kuvia tästä samasta aikakaudesta:




Tästäkin on sitten näkymät muuttuneet. Laajennus on rakennettu. Eli ylläolevassa kuvassa näkyvä terassinovi on muuttunut sisäänkäynniksi uuteen 30 neliön laajennukseen.

 


Makuuhuone on saanut uuden tapetin. Niin ja puhumattakaan siitä, että meidän makuuhuone on ehtinyt olla tässä välillä kahdessa eri huoneessa. Nyt se vain on palautunut tuonne.



Työhuoneen seinät on laitettu täysin uusiksi. Ruskeat tapetit poistettiin ja tilalle tummanharmaata maalia.



Tuokin kuva työhuoneesta on vanha. Postauslistalle on siis laitettava työhuoneen kuvaus. Koska miehelläni on kotikonttori, ei huone ole useinkaan vapaa kuvauksiin. Siitä syystä se on varmaan yksi vähiten täällä nähdyistä talomme nurkista.

Talon pienimmästä makuuhuoneesta tehtiin pukeutumishuone jo kohta 2,5 vuotta sitten. Sen jälkeen se on vain pienesti muuttanut muotoaan, sillä se toimii hyvin. Sinne on helppo kantaa kaikkien pyykit ja lajitella ne paikoilleen. Huoneessa on neljä korkeaa vaatekaappia ja kaksi Malm -lipastoa.


Yksi makuuhuoneista on ollut useimmiten lastenhuoneena.


Tällä hetkellä se on pienimmän prinsessan oma huone. Laajennuksen rakentamisen yhteydessä vaaleankeltaiset tapetit revittiin ja pinnat maalattiin valkoiseksi. Myös ikkuna vaihtoi paikkaa toiselle seinälle. Huoneen puuteriroosa seinä maalattiin tämän vuoden alussa.



Kodinhoitohuone on myös raikastunut. Kaappeja järjesteltiin uudestaan ja ruskea taso vaihdettiin valkoiseen. Kuvaa vanhasta kodinhoitohuoneesta ei löytynyt.


Saunakin on saanut tunnelmallisemman ilmeen, kun seinät käsiteltiin tummaksi.


WC sai uudet kalusteet ja siitä tuli paljon toimivampi kokonaisuus.






Ja sitten viimeisimpänä vaan ei missään nimessä vähäisimpänä. Kodin suurin muutos. Keittiön remontointi ja keittiön ja olohuoneen välisen seinän purkaminen




 Kotimme on siis muuttunut aika paljonkin, enemmän meidän näköiseksi, enemmän toimivaksi ja enemmän tähän päivään. Haave unelmien kodista on hälventynyt ja muuttunut, sillä tästä on tullut jo se unelmien koti. Kaikki tämä työmäärä remontointia on tullut suoraan sydämestä, rakkaudesta kotiin ♥ Siksi bloginkin nimi on at home, sillä siellä ne rakkaimmat jutut ovat, kotona ♥

Haasteen saa ottaa mukaansa jokainen, jos haluaa :)

14 kommenttia

  1. Mielettömiä muutoksia! :-) Ja huikeaan suuntaan! <3 Voi... tällä kuvamatkalla oli mukava olla! :-)

    Iloista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tämä oli itsellekin todella mukava postaus kun sai muistella vanhoja :)

      Poista
  2. Aivan ihana toi tyttösen huoneen vanha roosa sävy,muistatko mikä se on? Kivaa viikonloppua! T:Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tuohon sävyyn todella tyytyväinen! Maali on Pure and Original kalkkimaali ja sävy Skin Powder, tuossa alla linkki aiempaan postaukseen, josta voit lukea lisää maalista.

      http://www.at-home.fi/2015/02/puuteriroosa-seina.html

      Poista
  3. Upeat muutokset,todella kaunis,selkeä ja tyylikäs koti!

    VastaaPoista
  4. ompa teilläkin muuttunut! Tuo keittiö on kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on kyllä muuttunut ja keittiö on ihan piste iin päällä :) Kiitos :)

      Poista
  5. Ihania kuvia niin entisestä kuin uudestakin tyylistä!

    VastaaPoista
  6. Hups, kylläpä on muutosta tapahtunut!! Upea koti ♡♡

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥