Bloggaajien treffit

tiistai 7. huhtikuuta 2015
Olen täällä blogissa ennenkin maininnut POP Blogit -yhteisöstä, jonka myötä olen saanut kunnian tutustua moneen uuteen ihmiseen ja saanut monelle blogille kasvot. Järjestimme taas yhden ihanan blogitapaamisen reilu viikko sitten ja kokoonnuimme Helin luona, joka kirjoittaa blogia Valkoista Harmoniaa. Siellä sain tutustua taas uusiin ihmisiin ja mikä parasta, kaikki ovat niin samanhenkisiä ja kaikilla on yksi vahva yhdistävä tekijä, blogi. Ja lisäksi monia muita samoja kiinnostuksen kohteita. Joten juttua ja naurua riittää näillä treffeillä :)

Tällä tapaamisella minulla oli pienin tyttö mukana, joten kuvasaldokin jäi vähän suppeaksi, mutta tässäpä upeita yksityiskohtia Helin kotoa. Heli on sisustanut kotinsa niin kauniiksi ja jokainen kohta on niin tarkoin harkittu. Valoisa koti, jossa on katseltavaa ja ihasteltavaa paljon! ♥












Ensin kuvailtiin ja sitten istuttiin pöytään herkuttelemaan ja rupattelemaan :) 

Tapaamiseen osallistui Helin ja minun lisäksi nämä blogit


p.s. Onko siellä lukijoissa sisustus- ja lifestyleblogeja Pohjois-Pohjanmaan alueelta, joka ei vielä kuuluisi tähän porukkaan? :) Jos on ja liittyminen kiinnostaa, niin laitahan sähköpostia osoitteeseen popblogit@gmail.com niin minä vastailen siihen :)

15 kommenttia

  1. Hienoa, kun teillä tuollainen yhteisö :)
    Ja todella upeita kuvia olet ottanut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pieni lähetys lähti tänään matkaan kohti sinun osoitetta!

      Poista
    2. Kiitos kiitos kiitos ihana!! Tuli tänään, laitoinkin sulle kyssärin spostiin♡

      Poista
  2. Oli kyllä mahtava tapaaminen, toivottavasti näitä on lisääkin tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on! Ja järjestetään kaikkea muutakin kivaa :)

      Poista
  3. On ollut ihanaa nähdä teidän jokaisen mukana olleen kuvia! Jokaisella hieman erilaisia kuvakuvia :) Oli ihana miitti, toivottavasti nähdään taas pian! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten kuvia on hauska katsoa kun jokaisella on niin oma tapa kuvata :) Eiköhän tässä taas nähdä! Ehkä jo kuun lopulla..? ;)

      Poista
  4. Helillä (ja sinulla) on kyllä kaunis koti ♥ Tuollaista joukkoa minäkin kaipaisin tänne meidän seudulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia ♥ Sinun pitää tulla joskus meidän alueen treffeille vierailevaksi tähdeksi :) Ja ei siinä muuta kun perustamaan samanlaista!

      Poista
  5. Oli kiva tutustua ja hauskaa siellä oli :)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Helin kotia on ilo kuvata! Valoisaa ja paljon kuvattavaa :)

      Poista
  7. Teillä on ollut varmasti ihana tapaaminen. Olet ottanut ihania kuvia Helin kauniista kodista.

    Miten minulla onkin mennyt sinun ihana blogi ohitse. Nyt on asia korjattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva kun löysit tänne. Blogi tosiaan oli viimeisen vuoden ajan Casa Blogeissa, mutta nyt palasin takaisin bloggeriin.

      Ja minäkin tulin nyt blogisi lukijaksi, enpä hoksannut etten vielä ole! Nimittäin ainakin instagramissa seurailen sinua :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥