Tämä vuosi tuo tullessaan...

perjantai 3. tammikuuta 2014
Nyt jännittää.. :)
Tämä vuosi tuo tullessaan meille suurenmoisen lahjan. Se tuo tietenkin lisää tilaa kotiimme, lasten kehittymistä ja kasvua, ihania muistoja, mutta on eräs asia jota odotamme kovasti. Viime vuoden menetyksen ja monien muidenkin vastoinkäymisten jälkeen, on ihanaa kertoa teillekin että meille on tulossa vauva ♥


En osaa edes kuvailla, minkälaisissa tunnelmissa tämä odotus on sujunut. Vasta nyt joulun ja vuodenvaihteen jälkeen on tullut suurin helpotus ja onni, sillä kaikki on edelleen hyvin. Nyt on ohitettu se raskauden vaihe, kun viimeksi menetimme pienen poikamme.. Joulu oli meidän perheellä ihana, mutta toisaalta päivät oli hyvin raskaita kun menetys oli niin pinnalla ajatuksissa.


Mahassa potkii nyt hyvin elinvoimainen pieni vauveli, joka tuo onnea joka päivään. Väistämättä myös kaikenlaiset pelot tulevat helposti esille, mutta voimakkaat potkut tekevät olosta helpompaa. Nyt alkaa olla 23 raskausviikkoa takana eli vielä tässä matkaakin on. Viimeksi raskaus päättyi ulkopuolisista tekijöistä johtuen ja meillä on muut raskaudet sujuneet ongelmitta, joten myös niiden asioiden valossa voi olla paremmin mielin.



Tytöt olivat järjestäneet minulle kuvausrekvisiittaa :)


Edellinen vuosi jää mieleen huonoista asioista, mutta viime vuonna oli myös se korvaamaton hetki. Silloin oli se ainoa päivä kun olemme saaneet pidellä pientä poikaamme. Vaikka menetys tuntuu edelleen pahalta, olen myös kiitollinen tuosta päivästä. ♥

Näillä tunnelmilla ja uutisilla aloitan vuoden 2014. 
Olo on itsellänikin kaikinpuolin parempi ja elinvoimaisempi, vaikka olenkin saanut kaverikseni taas kunnon liitoskivut. Mutta katseet tulevaan ja odottavaan palkintoon. Nyt on taas enemmän energiaa omiin pikku harrastuksiin :) Sisustusasioilla jatketaan tulevissa postauksissa.

Kuullaan taas ja kiitos kun jaksatte vierailla blogissani!

38 kommenttia

  1. Oi ihanaa! Onnea <3
    Tästä vuodesta tulee varmasti ikimuistoinen! :)

    VastaaPoista
  2. Voi, miten ihana uutinen, onnea odotukseen! <3

    VastaaPoista
  3. Nyt sait kyllä silmäkulman kosteaksi, ja vielä täällä ihmisten ilmoilla hampurilaisbaarissa istuessa :)
    Ihanasti kirjoitit, lämpimästi onnea teille!!!

    VastaaPoista
  4. Ihana uutinen. Onnellista raskausaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Valtavasti onnea koko teidän perheelle! <3

    Mehän mennään sitten aikalailla samoilla viikoilla! :D

    VastaaPoista
  6. Oikein paljon onnea ja iloisia odotuspäiviä!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea ihanasta uutisesta! :)

    VastaaPoista
  8. AWWWWW!!!!! Ihanaa... <3
    Onnea koko perheelle ja kohti tulevaa vain rohkeasti! Aivan mielettömän ihana juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana reaktio! :) sait kyllä niin ison hymyn täällä aikaiseksi :) Kiitos <3

      Poista
  9. Lämpimät onnittelut! <3 Viime vuotta ajatellen, tämä oli ihan huippu uutinen ja todellakin on teillä edessä ihana vuosi!

    VastaaPoista
  10. Tämä vuosi tuokoon iloa ja onnea <3 Suuren suuret onnittelut!

    VastaaPoista
  11. lämpöinen onnentoivotus tästä melkein naapurista! <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥