Meidän uudet Kartellit

maanantai 6. tammikuuta 2014

Lämmin kiitos onnitteluista edelliseen postaukseen! ♥

Ennen joulua sain postissa melkoisen ihanan yllätyksen. Töistä tuli kirje, jossa oli kunniamaininta minulle opiskelijaohjauksesta ja lahjakortti Stockmannille. Siis minulle! Olin kyllä todella iloinen saamastani palautteesta. Siihen oli kirjoitettu yhden ohjaamani opiskelijan kommentti minusta. En tiedä kenen kirjoittama kommentti se on, mutta iso kiitos sinulle joka sen kirjoitit! Sain tämän yllätyksen postissa, sillä en ole kyennyt töihin enää useampaan viikkoon liitoskipujen takia. Kävelykin on nimittäin välillä hankalaa.


No sitten siihen lahjakorttiin. Ennen joulua olisin voinut helposti käyttää sen esimerkiksi joululahjoihin, mutta päätin että sillä täytyy hankkia jotain pysyvää. Loppujen lopuksi päätös oli aika helppo, sillä minähän rakastan Kartellin tuotteita.. Erityisesti näitä kirkkaita. Valitsin siis Kartellin Dune -tarjottimen, jonka on suunnitellut Mario Bellini. Näin sain jotain pysyvää, jotain hyvin mieleistä ja jotain minkä pitäisi säilyttää arvonsa. Kartellin tuotteiden hinta näyttää nousevan koko ajan.



Käyttöä tälle tulee varmaan eniten juhlissa tarjoilualustana. Mutta koska juhlia ei kovin usein ole, säilytän tätä varmaan näkyvällä paikalla jotta sen kauneudesta pääsee nauttimaan muulloinkin :)

Sitten siihen toiseen uuteen Kartelliin. Tämän hankkimisesta mainitsinkin jo aiemmin. Joulukuun Stockmannin kanta-asiakasetuihin kuului tämä Lou Lou Ghost -tuoli, joten nyt se kannatti sitten hankkia. Nyt näitä on sitten kaksi kappaletta tyttöjen huoneessa, josta tulossa myös oma postaus parin päivän sisään.


Sitten vielä sellainen kysymys, että onko teillä kokemusta Victoria Ghost -tuoleista ruokapöydän istuimina? Olen haaveillut Victoria Ghostista jo kauan ja olen päättänyt sen jossain vaiheessa hankkia. Mieskin jo kannatti niiden hankkimista ruokapöydän ympärille, mutta sitten aloin itse empimään. Onko niiden istumatila liian kapea? Onko niissä mukava istua pidempään? Meidän nykyiset tuolit ei enää miellytä, sillä niiden kunto alkaa olla kyseenalainen. Muuten ovat erittäin mukavat kun ovat pehmeät.
Kerrothan jos tiedät käyttökokemuksia! :)
Palataan taas!

6 kommenttia

  1. Oi, miten ihana ja kaunis tarjotin. :) Itsekin haaveilen ostavani jotain Kartellia uuteen kotiimme.
    Jos olette uusimassa keittiön tuoleja, niin me tarvitsisimme valkoiset tuolit.. :) Myisitkö niitä? Laita vaikka tekstaria. :)

    -Tanja S.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä laittelen sinulle viestiä jossain vaiheessa :)

      Poista
  2. Ihanaa saada joskus palautetta omasta työstään. Se lämmittää mieltä kovasti. Tsemppiä liitoskipujen kanssa, ne eivät ole kivoja! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palautetta tarvitsisi usein enemmänkin, mutta hienoa että sitä kuitenkin saa joskus. Liitoskivut on kyllä pahimmillaan ihan kauheita..

      Poista
  3. Lämpimästi onnea tästä huomionosoituksesta, olet sen varmasti ohjauksellasi ansainnut :)
    Mukava valinta; kestävä ja laadukas.
    Jaksamista tukalaan oloon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi pidän opiskelijaohjauksesta :) Eli oikein mukava huomionosoitus :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥