IDEAT

IDEAT
IDEAT

SISUSTUSPALVELUT

SISUSTUSPALVELUT
SISUSTUSPALVELUT

SHOP

SHOP
SHOP

Tyttöjen huoneessa


 









Aika moni laittaa tällä hetkellä työpöytiään ja koululaisten huoneita kuntoon, että arki olisi hyvä aloittaa. Minullakin on työpisteen organisointi edessä ja olisi kiva keksiä siihen jotain uutta jujua. Nyt kuitenkin katsellaan meidän isompien tyttöjen huonetta. Vielä tänä vuonna ei ala esikoulukaan, mutta perhepäivähoito starttaa. Kävimme juuri tutustumassa tyttöjen hoitopaikkaan ja on aivan ihana huoleton olo, kun tietää että lapset ovat siellä hyvissä käsissä :)

Lastenhuone sai jokunen aika sitten uuden järjestyksen. Ihan muuten vain. Mutta tässä ehkä vähän korostuu nyt huoneen jako. Iso huone on kiva, mutta myös aika vaikea sisustaa kun kaikki tavarat ovat lastenkoossa. Nyt sängyt muodostavat yhdessä "makuuhuoneen" ja matto sitoo sen yhteen. Laitoin maton reunat lipaston ja sänkyjen alle ja kokonaisuudesta tuli selkeä.

Toisella puolella huonetta on askartelupöytä, jonka alle ei oikeastaan tarvitsekaan mattoa sillä se olisi sitten aina täynnä muovailuvahaa ja paperisilppua. Jo pitkään on ollut ajatuksissa laittaa tytöille omat työpöydät, jotta molemmat voisivat tehdä niissä mitä haluavat eikä tilaa tarvitse säästää toiselle. Muutenkin kun joutuvat jakamaan niin paljon ja kaikki on yhteistä huonetta myöten, olisi ne omat pöydät varmasti aika mukava juttu :)

Tällaista tänään, huomenna tai lauantaina toivottavasti lisää paviljonkikuvia, kun aiomme ystävien kanssa istahtaa sinne iltaa istumaan ♥

14 kommenttia

  1. Kaunista ja ihania yksityiskohtia :)) Tuo sulkaoksa on niiiin ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sulkaoksa on tällä hetkellä myös oma lemppari, pitäisi vielä vähän jatkojalostaa ideaa :)

      Poista
  2. Onpa söpis huone <3 Kyllä kelpaa touhuilla!

    VastaaPoista
  3. Ihana ja niin valoisa huone ja miten siisti! Meillä lähti pikku-ukko papalle yökylään ja kävin eilen töistä tullessa katsomassa huonettaa... Olisi ollut parempi olla käymättä, ihan kamala sekasotku, "eläinhoitola" oli levällään huoneessa (= pahvilaatikoita pinossa ja pehmolelut niissä) ja eläinten ruokakipot pitkin lattioita jne jne. Mitenkähän siitä huoneesta saisi likimainkaan näin siistin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä meilläkin välillä on huone sellainen, että ei sinne viitsi edes astua :) Ennen se oli suorastaan ongelma ja sotkujen kanssa sai tuskailla moneen otteeseen. Sitten tein sen radikaalin liikkeen, että vein monta laatikkoa leluja varastoon. Kumma kyllä, niitä ei olla kaipailtu ja huone on nykyään paljon siistimpi. Lelujen määrä korreloi siis suoraan huoneen siistiyteen :)

      Poista
  4. Ihana tyttösten huone:) Voi noita aikoja! Nauti tuosta, sillä kohta musa pauhaa täysillä ja kaikki, huom kaikki vaatteet on aina lattialla. Mä en suostu enää vetämään hernettä nenään, vaan suljen tylysti oven:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Jutut muuttaa muotoaan vuosien kuluessa, vielä on pikkuisten tyttöjen valtakunta :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää. Itsellä tuo K:n huone ikuinen murheenkryyni. Sisustus ollut kesken niin kauan kun tässä ollaan asuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hiljaa hyvä tulee..? :) Eikä se lapsille ole niin justiin, meillä vaan nuo tytötkin tykkää sisustella :)

      Poista
  6. Kyllä tuolla passaa tyttösten leikkiä ja touhuta. Miten nuorin käykö sotkemassa huonetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä käy, hänen takiaan ovi on monesti suljettuna :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä on se talon valoisin ja isoin huone, tähän saisi nimittäin myös aika mahtavan olohuoneen :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥