KEVENNYSTÄ OLOHUONEEN SISUSTUKSEEN

lauantai 28. huhtikuuta 2018
Tuntuuko teistä siltä, että kevään myötä vuorokauteen on tullut lisää tunteja? Vaikka töissä olisi kiirettä, on työpäivän jälkeen vielä koko valoisa ilta aikaa tehdä mitä vain. Illat alkaa jo tehokkaasti kulua ulkosalla ja pihaa siivoten, samalla kesästä haaveillen. 


Perjantaina sain aikaa kunnon siivoukselle ja siinä imuroinnin, lattian pesun ja tuuletuksen ohella sain vielä innoituksen muuttaa olohuoneen järjestystä. Vein paksun maton ulos ja kiikutin sisälle kevyemmät tilalle, vähentelin kynttilöitä, tyynyjä ja vilttejä. Jotenkin kaipasin vieläkin kevyempää ilmettä, joten päätin ottaa sohvasta palasen pois. Sohvan divaani muutti toiseen huoneeseen ja olohuone sai lisää avaraa tilaa. Sohvalle käpertymisen voittaa muutenkin tällä hetkellä ulkoilu ja pihahommat, joten niin isoa kulmasohvaa ei tällä hetkellä ehkä tarvita.



Vaihtelu aina virkistää ja on taas niin ihanan siistiä ja raikasta! Vielä kun saisi nuo lastenhuoneet samanlaiseen järjestykseen. Kirjoittelinkin vasta eskarilaisen vaaleanpunaisesta unelmahuoneesta, mutta kahden muun huonejärjestelyt tuntuu taas olevan hakusessa. Sotkua tulee liikaa ja se on merkki (laiskojen siivoajien lisäksi) myös siitä, että tilajärjestelyt ei toimi.


Tässä olen miettinyt tulevia blogikirjoituksia ja seuraavaa olisi tulossa. Ted Bakerin uudesta laattamallistosta kirjoitan ensi viikolla, toukokuun aikana voisin jakaa myös remonttivinkkejä (lähinnä maalaukseen liittyen), DIY ideoita bambusta ja ideointia työhuoneen säilytykseen liittyen. Ja hei, taisin jo joskus aikaisemmin keväällä luvata postausta marmoripöydän hoidosta ja huollosta, lupaan tehdä sen lähiaikoina! 



Kuullaan taas! ♥

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit ♥