Kauneimmat kausivalot

torstai 12. marraskuuta 2015





 






Ihanat valot ovat vallanneet meidän kodin. Pimeä ja vetinen syksy on ollut jo aivan liian pitkä, joten nyt on aika lisätä valoja. 

Kuten teistä jo moni tietää, on kuparin ja messingin kauniit sävyt lähellä sydäntäni. Sain Airamilta aivan ihanan lähetyksen erilaisia kausivaloja, joissa kupari pääsee hienosti esille. Kaikki ovat niin upeita, mutta tuo ensimmäisten kuvien kuparinen valolanka on kaikista kaunein ♥ Niin hento ja siro, mutta niin valovoimainen ja ainutlaatuinen. Asetin verkkovirralla toimivat valolangat laskeutumaan ikkunan ylle, sillä siinä se antaa valoa sisälle mutta näkyy myös ulos. Valolankaa voi vähän taivutella, joten sen saa oikeasti asettumaan kauniisti. Varmasti sovitan näitä vielä johonkin muuallekin :)

Isompien tyttöjen huoneen ikkunalle laitoin hauskan Capri Pöllö -valosarjan. Sitä voi myös katsella sängystä käsin ja lapsilla on turvallisempi olo kun pimeän yön ajan se antaa valoa. Myös vanhemmilla voi olla turvallinen olo, sillä valosarja toimii pattereilla. Ei siis pelkoa pistorasian vioista. Eikä myöskään valojen kuumenemisesta. Kaikki kuvien valosarjat ovat led-valoja. Pienimmän tyttösen huone sai suloiset kukkavalot ja miten ihana niitä onkaan aina katsella nukkumaan mennessä. Hyvän yön suukot ja pienokainen jää katselemaan valoja ♥
Olohuoneen pöydälle tein asetelman kuparisesta Capri Pallo -valosarjasta, tämäkin on mahdollista tuon patteritoiminnon vuoksi eikä tarvitse viritellä johtoja kulkemaan pistorasialle. Pattereilla toimivissa valoissa on lisäksi ajastustoiminto, joten patteritkaan eivät pääse kulumaan liian nopeasti.

Joko te olette laittaneet valoja esille? Valojen esille laitto herätteli kyllä sitä talvista tunnelmaa eikä pimeys tunnu enää niin pahalta, joten suosittelen samaa kaikille muillekin. Viime yö oli tuonut maahan ihan pienesti lunta ja räntää, joten toivotaan että se talvikin tästä viimein käynnistyisi ♥

22 kommenttia

  1. Kauniita kuvia :) Kyllä täälläkin ovat parit valot syttyneet, viikonloppuna ajattelin laitella lisää.

    Meillä on tullut jo muutama sentti lunta, maailma kirkastui kertaheitolla ! Kivaa torstaita Jaana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun tännekin tulisi lunta! Ja voi kauheeta, anteeksi näihin kommenteihin vastaukset tuli viikon viiveellä!

      Poista
  2. Ihania valoja ja tekee kotiin juuri sen kauniin tunnelman mitä kaipaan tähän vuodenaikaan.
    Itse en ole vielä kummemmin valoja lisäillyt mutta viikonloppuna vois laitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuovat vähän jotain lämmintä tähän koleuteen!

      Poista
  3. Kivoja valoja! Meillä on vasta yhdet, mutta viikonloppuna toivottavasti jo enemmän. Tähtiä en sentään ihan vielä virittele ikkunaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tähdet voi meilläkin odottaa vielä vähän aikaa kaapissa :)

      Poista
  4. Samainen paketti kotiutui tänne :) pallukat pääsi käyttöön jo :) muita vielä makustelen että mihin :)

    Aivan ihania ja tunnelmallisia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo nämä valot kyllä etsi tovin paikkaansa ja ideoita olisi ollut vaikka mitä :)

      Poista
  5. Kauniita valoja, nuo ensimmäisen kuvan valot voisikin hankkia kotiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo valot ovat niin kauniit, kun niissä pääsee se valo oikeuksiinsa ilman paksuja johtoja.

      Poista
  6. Ihania kuvia ja valoja! Mää oon laittanut muutamat valot ja vielä vois parit lisätä....Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa tarvitaan koko ajan lisää. Meilläkin lisätään vielä varmaan kyntteliköt ja tähdet sitten itsenäisyyspäivän jälkeen. Saa nähdä onko sitten jo liikaa..

      Poista
  7. Kauniita valosarjoja. Kuparinen valosarja ekassa kuvassa ja tuo kuparinen Capri Pallo -sarja ovat suosikkejani, voisin ne meille kotiuttaa. Parit valot olen itse viritellyt. Tai oikeastaan ne on ollut viime vuodesta, mutta nyt olen niitä ihan käyttänytkin. Valosarjat olen laittanut vanhoihin lasipulloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat lasipullot onkin loistava idea! Saisikohan itse hyödynnettyä tuota ideaa.. :)

      Poista
  8. Todella kauniita valoja! Täytyy käydä itsekin tutkimassa lähemmin tuota verhossa roikkuvaa versiota :) Eihän niitä valoja ole koskaan liikaa.. Valoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kuparista valolankaa voin kyllä suositella, on niin ihana :)

      Poista
  9. Aii kun näyttää tunnelmalliselta... <3

    VastaaPoista
  10. Aii kun näyttää tunnelmalliselta... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku ♥ Näillä valoilla tuli kyllä tunnelmaa taloon :)

      Poista
  11. Oi,ompa kaunis tuo valolanka! Monen ledin sarja sinulla mahtaa olla tuossa kuvassa? Kurkkasin netistä,niin noita on vaikka minkä kokoisia. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥