Paviljongin alla

sunnuntai 2. elokuuta 2015




Siinä se nyt on, perjantaina ääneen lausuttu toive joka toteutui. Nyt ei haittaa sateetkaan, eikä edes itikat, kun ympärille voi vetäistä verhot ja istahtaa tunnelmallisen pöydän ääreen. 

Minähän olin valmis vähän kevyempään ratkaisuun, mutta mainitsin kuitenkin tästä kyseisestä mallista miehelle ja päätös taisi olla sillä tehty. Miehen tapa toimia tällaisissa päätöksissä on aina ihan paikallaan, sillä itse jäisin jahkailemaan vaihtoehtoja ja vertailemaan hintoja. Ja kyllähän se kannatti panostaa tähänkin, kankaat ja koko paviljonki vaikuttaa laadukkaalta eikä ole yhden kesän juttu. Se vain jää nähtäväksi, innostaako mustaa paviljonkia pystyttää alkukesästä, vaikka juuri mustan halusinkin. Musta väri sopii kuitenkin ihan täydellisesti loppukesän tunnelmointiin ♥

Tuonne vielä taljat tuoleille, niin iltoja voi viettää pitkällekin syksyyn. Verhot kiinni laitettuna pysyy tila vähän lämpimänäkin, kun viima pysähtyy niihin. Verhoja on kahdet, hyttysverhot ja suojaverhot, molemmat kiertävät koko paviljongin ympäri. Ne kaikki saa halutessaan kauniisti nurkkiin, jolloin tilasta saa avonaisen. Toiseksi viimeisestä kuvasta voi nähdä kankaan läpi grillin sijainnin. Ruuanlaittokin on helppoa kun vain avaa verhot ja laittaa grillin tulille :) Toivon mukaan lattiatila pysyy kuivana näiden sateiden jälkeen, mutta eipä tuo pieni kosteus lattiassa haittaa, kun ylhäältä ei tule yhtään vettä niskaan.

Sen verran kostean näköinen sää on tänäänkin, että taidanpa mennä päivällä tuonne kuuman kahvikupin kanssa..! Leppoisaa sunnuntaita ♥

22 kommenttia

  1. Onpa tunnelmallisen näköistä! Kyllä tuolla kelpaa nauttia syysilloista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tänäänkin oli aika koleaa ja illalla tuulikin, mutta niin vain perheen kanssa grillattiin ja syötiin ulkona. Eipä olisi tapahtunut ilman paviljonkia :)

      Poista
  2. Ihana paviljonki! Olen kyllä tykännyt paviljongista kovasti. Se on kuin yksi huone lisää, varsinkin kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, tällä saa terassinkin käyttöön nyt kun säällä ei niin ole väliä :)

      Poista
  3. Ihana tunnelma. Tuolla kyllä kelpaa fiilistellä syysiltoina <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kelpaa, ihana päästä laittamaan syksyksi sitten taljat ja kaikki ♥

      Poista
  4. Oi miten tunnelmallinen paviljonki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tunnelmaa, olen hankintaan enemmän kuin tyytyväinen, näin parin vuorokauden kokemuksella :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Ansku ♥ Onneksi tuo toinen puoliskoni osaa tehdä hyviä päätöksiä :D

      Poista
  6. Oi miten kaunis onkaan tälläinen tumma pavilijonki. Ne valkoiset eivät koskaan ole oikein sytyttänyt mua. Mutta täsä on tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä pidän myös valkoisista, mutta niistä tulee helposti maalaisromanttinen vaikutelma. Joten moderniin makuun ehdottomasti tällainen musta. Ja tässä mustassa on kyllä sitä jotain :)

      Poista
  7. Ihanan tunnelmallisen näköisiä kuvia!

    VastaaPoista
  8. Tuolla on ihana nauttia elokuun pimenevistä illoista 😊!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olen kyllä iloinen että tämä tuli hankittua. Loppukesä on pelastettu :)

      Poista
  9. Voi, mikä ihana tunnelma!!!! Onnea uudesta pavinjongista. On todella kutsuvan näköinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä tuo tosiaan sitä tunnelmaa, olen kyllä niin tyytyväinen tähän mustaan väriin!

      Poista
  10. Onpa kaunis ja tunnelmallinen! Mistä tää on hankittu? Meidän pihaan toimis vastaava tosi hyvin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä on Ojan Rauta -liikkeestä, oli kyseisessä myymälässä (Kempele) viimeinen mallikappale, joten saimme puoleen hintaan. Nyt kannattaa ehdottomasti katsastaa mistä vielä löytyy niin saa edullisesti! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥