Katkaistu kihlasormus

sunnuntai 16. elokuuta 2015




Voi surkeus.. tänään jouduin tekemään jotain kauheaa. Jouduin tekemään päätöksen ja luopua kihlasormuksestani.. Se piti katkaista.

Jo pari päivää sitten tunsin, kuinka kahden sormuksen välissä oli kipeä kohta. En kuitenkaan ajatellut asiaa sen enempää ja unohdin sen saman tien. Eilen taas tunsin, kuinka sitä jo vähän kirveli. Tänä aamuna se oli kipeämpi. Tiesin, että sormukset ovat aika tiukassa mutta ei ne siinä olleet mitään vaivaa aiheuttanut. Pyörivät omalla paikallaan ja kaikki oli hyvin ennen tätä. Ajattelin kuitenkin, että sormukset on parasta ottaa nyt pois, ettei hiertymä pääse pahenemaan.

Otin ensimmäisen sormuksen, eli tuon kapeamman vihkisormuksen ja se lähti kohtalaisen hyvin. Tiesin, että leveä sormus olisi vaikeampi tapaus, mutta että niin vaikea.. Kaikkien keinojen jälkeen sormi oli niin kipeä ja turvonnut, että päätös piti tehdä. Itkun kanssa kävelin mieheni perässä autotalliin ja sormus katkaistiin. Miten voi tuollainen pieni metalliesine olla niin merkityksellinen, että sen leikkaaminen oli niin surullista..

Tosiaan kaikki keinot kokeiltiin, mutta edes jo aiemmin hyväksi havaittu villalankatemppu ei toiminut. Koska sormus on tuollainen avonainen keskeltä, teki se kaikesta paljon vaikeampaa ja sai ihon vain entistä enemmän rikki.. Olen vieläkin ihan hämilläni ja ihmettelen miten tässä kävi näin. Kunpa olisin heti alussa kokeillut noita lankatemppuja enkä pyöritellyt sormusta öljyn kanssa.. No, ei auta enää.

Sormuksesta pitää nyt vain luoda sitten jotain uutta. Se joko korjataan ennalleen (jos se ylipäätään on mahdollista) tai sitten siitä tehdään jotain muuta. Nyt kuulen mielelläni, jos tiedätte Oulusta hyvän kultasepän, joka osaisi pelastaa rakkaan kihlasormukseni. Apua tarvitaan ♥


14 kommenttia

  1. Kulta-albert torikadulla(muistaakseni) pieni liike..subwaylta katua alas ja tien yli ja heti oikealla.. Oma vihkisormukseni on siellä teetetty,toista moista ei muualta löydy... En tosin tiedä tekeekö ne korjauksia mut käy kysäseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta paikasta sain toisenkin vinkin, joten pitää selvittää asia. Kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. Voi kuinka harmillista! Mulla ei ole oma leveä vihkisormus mahtunut sormeen kolmannen raskauden jälkeen. Pitäisi käydä isontamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan nuo sormukset ei menneet moneen kuukauteen synnytyksen jälkeen, mutta sitten kun ne sain sormiin niin ovat ihan hyvin siinä olleet, ennen tätä päivää.. :(

      Poista
  3. Voi miten surullista♥ Kyllä kultaseppä varmasti voi auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän kultaseppä osaa asiansa ja varmasti tästäkin tulee vielä kaunis.. Pitää etsiä sellainen, joka varmasti osaa.. Kiitos kommentista ♥

      Poista
  4. Ou no :(! Tosi ikävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli tämä sellainen pieni järkytys, mutta onneksi se on loppujen lopuksi vain materiaa. Vaikka tunnearvo on mittaamaton.

      Poista
    2. Tosi tosi harmillinen juttu ja oikein sydämeeni sattui kun luin tuon tarinasi. Mutta uskon vahvasti että sormuksesi "pelastuu". Minulla täällä Kuopiossa on tuttu kultaseppämestari ja kun hänen juttujaan olen kuunnellut niin ihmeitä tuon alan ammattilaiset tekevät. Niin kuin elämässäkin kolhuja sattuu ja niin kävi nyt sinun sormuksellesi. "Remontin" jälkeen sormus on entistäkin arvokkaampi ja rakkaampi. Usko pois, hyvä siitä tulee <3

      Poista
    3. Kiitos kauniista kommentistasi ♥ Eiköhän se siitä korjaudu jollain opilla, "tuskakin" on helpottanut tässä parin päivän jälkeen :) Nyt sillä ainakin on tarina kerrottavana :)

      Poista
  5. Voi ei! :( Toivottavasti tuon saa vielä korjattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, kyllä siitä jotain ainakin saa..!

      Poista
  6. Voi itku! Suosittelen lämpimästi kultaseppä Jukka Räsästä http://www.kultasepparasanen.fi/ Hän teki meidän kihlan ja vihkisormukset tosi huolella, myös huoltopalvelu on toiminut moitteetta myöhemmin.

    VastaaPoista
  7. Petri Tuovinen (korupaja Kultainen Kuu) teki minun vihkisormuksen ja lopputulokseen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Voin todellakin suositella :) Kävin muissakin paikoissa kyselemässä mutta Petri oli ensimmäinen joka sai heti kiinni mun ideasta ja osas jalostaa sitä vielä eteenpäin, palvelu oli muutenkin täys 10.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥