logo

KESÄMÖKIN SISUSTUSVINKIT MAIKKARIN NETTISIVUILLA

Heipä hei, iloista sunnuntaita! Täällä meillä päin odotellaan edelleen kunnon sateita ja ukkosta, jotka voisivat puhdistaa tätä painostavaa ilmaa. Oikein kaipaan ukkosen tuomaa jännitystä ja sitä luonnonvoimaa. Vaikka se puhdistava ukkonen vielä puuttuu, on tämä viikonloppu ollut oikein onnistunut ja iloinen oman kylän tapahtumien myötä.


Mutta nyt siis asiaan. Jos oma kesämökkisi kaipaa raikastusta ja lisää valoa, kannattaa nyt suunnata maikkarin nettisivuille ja poimia yksinkertaiset vinkit talteen. Mökkejä on toki paljon erilaisia, mutta monia yhdistää mäntypinnat ja pienet ikkunat, joten niitä lähtökohtia ajatellen listasin muutaman jutun jotka on helppo toteuttaa.




Jutussa antamieni vinkkien lisäksi voisin vielä mainita muutaman lisäniksin. 

Pienissä tiloissa peileillä voi saada paljon lisää tilantuntua ja myös kivan lisän sisustukseen. Ulkokalusteiksi ei kannata valita halvimpia muovituoleja, vaan osta vaikka käytettynä edullisesti vanhat puiset kalusteet ja käsittele ne öljyllä tai maalilla uudenveroisiksi. Myös kirjavat ja kuluneet ruukut kannattaa tuunata uudella maalipinnalla mökkiin sopivaksi. 

Mökkisaunaan valitse muovisankojen tilalle mieluummin puiset saavit tai peltiämpärit. Myös muoviset suihkumatot voi unohtaa ja laita tilalle vaikka lattiapyyhe tai juuttimatto. Tällaisilla luonnollisilla materiaaleilla sisustus sopii mökkimaailmaan ja ympäröivään luontoon.


Maikkarin juttu siis juontaa juurensa Dekon kesähuoneen sisustamisesta ja tuo projekti on tuonut niin paljon muitakin mahtavia kokemuksia, kuten osallistumisen suoraan radiolähetykseen ja seuraavassa Dekossa pitäisi olla myös pientä juttua. Kesähuone on nähtävillä asuntomessuilla, jotka jatkuvat vielä 5.8. asti. Kesähuone kontti löytyy Bunkkerin takaa :)


0

KIIRE EI ULOTU OLOHUONEESEEN

Minulla on ollut aivan uskomattomat pari viikkoa ja aion niistä ja niiden seuraamuksista kertoa vielä tällä viikolla lisää, mutta nyt hetkeksi pysähdytään olohuoneen äärelle. 



Viime aikoina on tosiaan ollut kiire vähän joka paikkaan ja kalenteri on täynnä monenlaista. Kotona muu perhe lomailee ja minä yritän olla illat "lomalla", että ehdin lastenkin loma-ajasta nauttimaan. Kiireen jäljet näkyvät arjessa yleensä sotkuina ja kasvavina pyykkikasoina, keittiön tasojen täyttymisenä ja vaatehuoneessa vaatteet ovat sekaisin kiireaamujen jäljiltä. Mutta yleensä on yksi huone, johon tuo kiire ei ulotu.



Vaikka olohuoneemme on keskellä taloa, pysyy tuo tila parhaiten siistinä. Ehkä suurin syy on se, että kiireessä ei paljon olohuoneessa istuskella, mutta väitän että sisustusratkaisuillakin on osansa. Meidän olohuoneessa ei ole lipastoja, ei tv-tasoa, kirjahyllyä tai muutenkaan mitään ylimääräistä. Minusta on ihanaa, että kodissa on tilaa hengittää ja ajatella. Täytyy olla valoa ja avaruutta. Pidän suurista linjoista ja eleettömyydestä. Siksi olohuoneessa on pääosassa vain tarpeelliset asiat. 



Kuukausi sitten saatu daybed muutti kokeiluna olohuoneen puolelle ja istuu siihenkin täydellisesti ♥ Upea kaluste. Pienin tyttömme kokeili heti sen parhaat puolet ja ihan yllättäen uni voitti. Siinä oli neljävuotiaan hyvä ottaa pienet päiväunet.
2

LOMALLA SCANDIC PORISSA

Kaupallinen yhteistyö
Postaus toteutettu yhteistyössä Scandic Porin kanssa


Hotellissa yöpymisen parhaita puolia on puhtaat ja laadukkaat lakanat ja mahtavan monipuolinen aamiainen..! Ne ovat ne asiat, joita yleensä odotan hotellimajoitukselta. Viime viikon yhdistetty työ- ja lomamatka mieheni kanssa Poriin meni mukavasti, kun puitteet olivat kohdallaan. Scandic Pori yllätti minut viime viikolla positiivisesti monellakin asialla.



Kuuden tunnin matkustamisen jälkeen oli ensinnäkin mukava löytää hotelli läheltä rautatieasemaa. Vastassamme hotellin edustalla oli rauhallinen, kutsuva ja kesäinen terassialue ja vastaanotossa odotti iloinen ja aidosti ystävällinen henkilökunta. Pitkän matkan jälkeen oli aivan ihana päästä omaan huoneeseen, jossa meitä odotti vielä kirje hotellin henkilökunnalta ja pehmeä sänky..!

Luksusta oli löytää puhtaiden valkeiden lakanoiden lisäksi tästä Joutsenmerkitystä hotellista siistit ja raikkaat saunatilat, joissa tulikin vietettyä aikaa joka ilta. Saunatiloissa oli myös kiva terassi, jonne ilta-aurinko paistoi kauniisti. Siellä oli kiva kuunnella kaupungin ääniä ja katsella auringonlaskun tuomia värejä kattojen yllä. Sama maisema näkyi myös saunan lämpimiltä lauteilta käsin.



Koska myös mieheni oli osan aikaa työmatkalla, vietin yhden yön hotellissa yksin. Vaikka nautin myös omasta ajasta ja pidän yksinolosta välillä, ajatus yksinäisestä illasta vieraassa kaupungissa ei tuntunut alkuun kivalta. Onneksi seikkailumieli voitti ja lähdin hotellin polkupyörällä tutkimaan Poria ja sen kauniita puistoalueita. Ihana aurinkoinen ilta, terassilla nautittu prosecco, puistoreitit ja hyvä ruoka, siitä oli taas hyvä suunnata hotellin saunaan.



Hotellin polkupyörää tuli itseasiassa käytettyä joka päivä. Miehen palattua omilta työasioiltaan, kävimme toisenakin iltana yhdessä pyöräilemässä ja sillä kuljettiin myös messuille ja takaisin. Hotellin polkupyörä oli siis aivan loistava juttu ja erityisesti tällaisessa kaupungissa kuin Pori, sillä on ihan oma merkityksensä.


Meidän pysähdys Porissa oli siis oikein onnistunut ja Scandicista jäi hyvä mieli. Voin siis lämpimästi suositella Scandic Poria, vaikkapa nyt sitten sille asuntomessureissulle :) Kuullaan taas..!


















0

SUUNNITTELEMANI DEKON KONTTI ASUNTOMESSUILLA

Tällä viikolla sain vietyä pienen palasen osaamistani ja kädenjälkeäni osaksi asuntomessuja. Kun paperille laitetut ideat, kuviksi piirretyt ajatukset ja kalusteluettelot muuttuivat todeksi, oli tunne todella hieno. Olin niin onnellinen, että olin päässyt osaksi tätä projektia ja vielä onnellisempi siitä, että lopputulos oli vielä parempi mitä uskalsin odottaa. Uskomaton tunne, kun omat ajatukset näkyvät paikan päällä juuri siten kuin piti ♥ Vaikka omia sisustussuunnittelukohteita on muutama takana, oli tämän suunnittelu ehdottomasti jännittävin projekti tähän mennessä.



Takana on nyt muutama päivä Porissa ja parhaillaan olen matkalla kotiin ja siitä sitten lapsia hakemaan ♥ Ensi viikolla matkaan Poriin vielä kerran, Dekon järjestämään tilaisuuteen. Siitäkin matkasta tulee jännittävä, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

Nyt tässä teille kuvia valmiista kontin sisustuksesta. Huoneen teema on kesähuone ja inspiraatio hitaista aamuista. Kalustus on valittu Alvar Aallon 120v juhlavuoden mukaan.

Kalusteet Porin Kalustetalo ja Artek













Ja kiitos Dekon väki, kun luotitte ja valitsitte minun suunnitelmani ♥


10

VINKIT TÄYDELLISEN HARMAAN VALINTAAN

Uusi jännittävä viikko alkoi ihanan aurinkoisesti ja huomenna suuntaan kohti Poria, Dekon asuntomessukonttia sisustamaan..! Edessä on siis yhdistetty loma ja työviikko, jonka yritän ottaa mahdollisimman paljon loman kannalta, sillä olen todellakin sen tarpeessa. Muutama päivä hotellin lakanoissa ja valmiilla aamupalalla on juuri nyt ihana ajatus..!

Viime postauksessa nähdyn daybedin lisäksi työhuoneeni sai uutta lämpimämpää maalisävyä ylleen. Huone on muutoin valkoinen, mutta päätyseinä oli maalattu jo tämän laajennusosan rakennusaikana vaaleanharmaalla, joka osoittautui epäonnistuneeksi valinnaksi. Maali taittoi vahvasti siniseen, joten seinästä tuli silloin vaaleansininen ja valkoisen lattian kanssa lopputulos oli kylmä. 



Viime syksynä löysin aivan ihanan harmonisen maalisävyn meidän makuuhuoneeseen ja siitä asti olen halunnut käyttää sitä muuallakin, joten sävyn valinta oli tähän projektiin helppo homma! Nyt huoneessa vallitsee vaalean yleisilmeen lisäksi lämpö. Kalusteita tässä huoneessa tosin on vielä liikaa ja haluaisin vähän yksinkertaistaa ilmettä. Säilytystila on edelleen ongelma ja tuon Vittsjö hyllykön kanssa yleisilme on vähän rauhaton.



Maalin sävyä on kysytty minulta monta kertaa ja se on siis Tikkurilan Pro grey kartasta 1918. 



Harmaan maalisävyn valinta saattaa olla välillä todella vaikeaa, varsinkin jos ollaan tarkkoja siitä ettei sävy taita johonkin ei-toivottuun väriin. Sävyä valitessa kannattaa muistaa nämä muutamat vinkit.

Vertaa värilastuja kotona, maalauksen kohteena olevassa huoneessa. Silloin sävy näyttäytyy niissä valoissa ja siinä luonnonvalossa kuin on tarkoituskin. Rautakaupan keinovalot ovat kaukana siitä, miltä valo näyttää kotona. Lisäksi vertailu pitää tehdä kohteena olevassa huoneessa, sillä myös luonnonvalon sävy riippuu siitä missä ilmansuunnassa huone on. Myös luonnonvalon määrä vaikuttaa ja se millaiset lämpöasteet valaisimien valonlähteissä on. Eli jos tilassa on paljon isoja ikkunoita, siellä tummempi maali näyttää vaaleammalta kuin tilassa jossa on vain yksi pieni ikkuna.

Vertaa eri harmaita keskenään. Valitse käteesi isompi joukko harmaita värilastuja ja ala karsimaan niitä omien mieltymysten mukaan. Silloin kun vierekkäin on eri sävyjä, erottuvat esimerkiksi siniseen ja ruskeaan taittavat helposti joukosta. Pro grey kartta on tuohon tarkoitukseen todella hyvä, sellainen on yleensä rautakaupassa nähtävillä kun pyytää henkilökunnalta. Lisäksi värilastuja voi ainakin Tikkurilalta tilata A4 koossa, jolloin värin hahmottaminen on helpompaa.

Kiiltoaste. Kun oikea sävy on valittu, täytyy valita maali mihin sävytys tehdään. Ja myös maalin kiiltoaste vaikuttaa siihen miltä maali näyttää seinässä. Sisustamiseen sopii mielestäni parhaiten täyshimmeät maalit. Jos kohteena on eteinen tai muu seinien pesua vaativa tila, kannattaa valita kiiltävämpi, ne kestävät paremmin hankausta.

Omat toiveet. Erilaiset sisustuspalstat yms. ovat täynnä kysymyksiä täydellisistä harmaan sävyistä, mutta tosiasia on että sävyt näyttäytyvät eri tavoin eri tiloissa, niinkuin tuolla aiemmin kerroin. Kannattaa siis vain luottaa omaan värisilmään ja omaan makuun ja valita se omasta mielestä paras sävy :) 






Mukava jos näistä vinkeistä on apua joskus jollekin. Antamani vinkit perustuvat omiin kokemuksiini harmaan valinnasta. Maalaaminen on mukavaa puuhaa ja siihen paras vinkkini on huolelliset valmistelut :) Kuullaan taas! Seuraavat terveiset tulevat hotellin puolelta :)
0