Hyvä halkokori

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Onko muilla ollut samaista ongelmaa? Ettei löydy sopivaa halkokoria, joka myös näyttäisi hyvältä? 
Ongelmana oli lähinnä roskien leviäminen olohuoneeseen ja halkokorin koko. Vanha rottinkikori oli todella hyvä ja edelleen kestävä. Siitä vain ne roskat pääsee leviämään ympäristöön. Sitten otin käyttöön H&M:n kankaisen säilytyskassin. Siinä vastaan tuli koko. Siihen kyllä mahtuu sellaiset pienet polttopuut, jollaisia valmiina ostetut halot varmaan ovat. Meidän polttopuut vaan ovat aina melko isoja.


Bauhaus oli tällä kertaa iloinen yllättäjä ja sieltä löytyi keinonahkainen halkokori. Tuotteen valmistaja on Aduro ja voin kyllä suositella. Kestävyys jää nähtäväksi, mutta tähän mahtuu isotkin puut, tätä on helppo kantaa, kori on jämäkkä ja tyylikäskin. Hinta oli turhan korkea, sillä tästä piti pulittaa 50 euroa. Mutta päätin sen olevan sen arvoinen, kun kori kuitenkin ratkaisi nuo edellä mainitut ongelmat. Kuvassa puut ovat tässäkin pystyssä, mutta mahtuivat hyvin vaakaankin :)
Jos on siis samaisia ongelmia, suosittelen tätä! Olisiko vaikka hyvä joululahjakin? :)

 

11 kommenttia

  1. Meillä on käytössä rottinkikori ja siinä on juuri se ongelma, että roskat leviävät ympäriinsä.. Ikean, ah niin ihana, sininen kassi myös hoitaa hommaa välillä, mutta se ei todella ole mikään ilo silmälle. Siispä joku muu vaihtoehto voisi olla hyvä keksiä. Tuo keinonahkainen ainakin näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä oltu tähän nyt tyytyväisiä. Eikä leviä roskat :)

      Poista
  2. Meillä polttopuut kannetaan sisään Ikea-kasseilla, ja säilytetään pystyyn nostetussa tässä Ikean expedit hyllykössä (http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/20116274/#/70116276). Olen tykännyt tästä ratkaisusta paljon. Puut saa hyvissä ajoin sisään lämpeämään ja kuivumaan ja Ikean kasseilla puiden sisään kantaminen käy helposti. Meillä puita menee niin paljon, että esim. korilla tai puunkantotelineellä puita saisi olla kokoajan hakemassa lisää. Nyt haetaan useampi kassillinen kerralla ja siivotaan sotkut rikkaimurilla samantien pois. Toimii. :)

    -A-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiva idea! Minäkin haluaisin, että haloille olisi sisällä säilytystilaa, mutta eipä tuohon ainakaan nyt mahdu. Olisipa ollut kiva, jos tähän takkaan olisi muurattu lokero puille.

      Poista
  3. Katsoinkin edellisessä postauksessa että onpa kivan näköinen halkokori. Kiitos siis tästä postauksesta!

    VastaaPoista
  4. Kaunis!
    Meillä halot on vanhassa matalassa puusaavissa...:)

    VastaaPoista
  5. meillä on vähän samanlainen Clasulta,mutta huopainen ja oon tykännyt kans.
    se oli muistaakseni vähän edullisempi.
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan sellaista nähnyt, varmasti hieno! Huopa on kiva materiaali.

      Poista
  6. Juuri teen samanlaista postausta itsekin! Oma korini on lähes kopio sinun halkokorista, mutta huopainen ja ostettu Tokmannilta. Maksoikin vain 21€ :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥