Inspiraatiota asuntomessuilta

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Asuntomessut ovat olleet suosittu aihe monessa blogissa, joten en näytä enää niitä samoja kuvia joita on nähty jo joka paikassa. Tai ehkä olette nähneet näitäkin, mutta valitsin omista kuvista sellaiset joista jokainen voi saada helposti toteutettavia ideoita omiin koteihinsa. Joko sisustamalla, remontoimalla tai rakentamisvaiheessa toteuttamalla.

Ensimmäisenä ideana erilainen taide. Seinällehän voi laittaa mitä vain esille.

Useammassakin kohteessa ruokapöydän ympärillä oli sekä mustia että valkoisia tuoleja.

Lyhdyt kattoon

Vierekkäiset lastenhuoneet. 
Näissä sänkyjen alla on säilytystilaa ja ikkunasta taitaa näkyä naapurihuoneen parvelle.

Kirjahylly, joka ei kaadu.

Kaunis ja herkkä kattaus.

Takka aukeaa kahteen eri suuntaan. Toisella puolella se jää lattiatasolle. Varmasti upea näky, kun takassa on tuli. Ja mikä tunnelman luoja. Yhtenäinen linja jatkuu lasikaiteessa ja ikkunassa.

Teema on tuotu rohkeasti esille ja hyvältä näyttää.

Juuri näin. Kesäistutusten ei tarvitse olla perinteisiä. Ja korkeat ruukut tuovat ryhtiä sisäänkäyntiin.

 Lasitettu terassi

 Ulkokalusteita eri väreissä. Todella pirtsakkaa!

Akustiikkalevyjä taideteoksena. Tällaisen voisi toteuttaa melkeinpä miten vain. Ja materiaaliksi voisi valita vaikka huopaa, kangasta, vaneria..

Nämä voisi olla minullekin sopivia elätettäviä. 
Olen nimittäin melko hyvä tappamaan kaikki viherkasvit sisällä!


Mustat lauteet

Tapetti tuo paljon ilmettä tähän huoneeseen.

Niin suloinen idea! Onhan meilläkin tehty kortteja tällä idealla, 
mutta ehkä pakko kopioida idea: jokaisen kädenjäljestä oma taulu.

Lähes musta hirsiseinä. Todella kaunis.

Betoni oli messujen näkyvin hitti.


Eteisessä liukuoven taakse jäävä pöytätaso / peili / latauspiste.

Kulman yli jatkuva verhotanko ja eriväriset verhot.

Istutusallas, jonka jälkeen hiekkalaatikko. Ja yhtenäisenä jatkuva leikkialuea. 
Ja alla taisi olla tekonurmi!

Useampi kangasvarjostin yhdessä näytti hyvältä.

Katseenvangitsijana aakkospuu.

Stone suihkujakkarana. Olen näitä nähnyt ennenkin lehdissä, mutta aina tulee sama fiilis:
Näyttää kauniilta mutta kuka tuossa istuu oikeasti?

Matot rennosti lomittain. Eri tyylejä taitavasti yhdistelty. Pikkutavaraa mutta silti harmonista.
 
Paljon työtilaa edullisella ratkaisulla.

Söpö lepotuoli, joka on samalla vieraspatja.

Talon sisäänkäynnin ulkoseinässä ilmeisesti talon nimi. Mutta tähän kävisi vaikka sukunimi tai kadunkin nimi. Erityisesti pidän tuosta kontrastista.

Tässä vain kaunis makuuhuone.

Heinäseiväs telineenä. Tällainen taisi olla myös toisessa kohteessa terassilla pöydän yläpuolella ja siinä roikkui lyhtyjä. Hyvä idea sekin.

Tässä siis maistiaisia asuntomessuilta. Pidin messuista, mutta odotin enemmän uusia ideoita ja enemmän vau-tuntemuksia. Talot olivat upeita ja hienosti viimeisteltyjä! Kokemus oli hyvä ja suosittelen muillekin. Päällimmäisenä mieleen jäivät betoni ja betonijäljitelmät, luonnonmateriaalit sekä liukuovet.

6 kommenttia

Kiitos kun kommentoit ♥