Inspiraatiota vanhoista kuvista

keskiviikko 5. lokakuuta 2016
Koska koti on rehellisesti ja lievästi sanottuna tällä hetkellä sotkuinen, päätin kaivella arkistoista muutaman vanhan kuvan. 

 

Samalla voin itsekin hakea vähän virtaa näistä, sillä jotenkin tuntuu että samalla kun pitäisi olla sata rautaa tulessa, ei oikeastaan ole virtaa tehdä mitään. Olo kyllä tuntuu myös vähän kipeältä joten syytä voi olla siinäkin. 



Opintojenkin puolesta on myös melkoinen paine, sillä päätin rutistaa ison osan opinnoista seuraavan 1,5 kk aikana. Apua. 



Mutta samalla odotan innolla, että pääsen myös luovien juttujen pariin. Esimerkiksi pukeutumishuoneemme saa lähiaikoina uuden ilmeen, siitä sitten myöhemmin lisää.



Ja odottaapa kuukauden päässä myös aika kiva reissu. Inspiration Blog Awards on käynnissä ja sen tiimoilta matkustan iloisen bloggaajaporukan kanssa Helsinkiin. Myös At home on ehdolla ja äänestämään pääsee tästä :) Blogini on minulle myös tavallaan kasvutarina kohti sisustusopintojani ja alanvaihtoa. Joten jos pidät blogini sisällöstä ja ilmeestä, olisin kiitollinen äänestäsi ♥







Kylmien päivien iloksi tähän vielä muisto kesältä. Tuossa aurinkovuoteessa oli niin ihana köllötellä ♥








2 kommenttia

  1. Tsemppiä sinne! Mä päätin kans tehdä kaikki pois alta marraskuussa :) Me pystytään siihen!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se sitten helpottaa kun ensin rutistaa kaikki pois :D Me pystytään!! ♥

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥