IDEAT

IDEAT
IDEAT

SISUSTUSPALVELUT

SISUSTUSPALVELUT
SISUSTUSPALVELUT

SHOP

SHOP
SHOP

Uusittu eteinen

Tämä ratkaisu oli ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta arvelutti viedä eteisestä lähes kaikki säilytystila. Sillä ainahan sitä säilytystilaa pitäisi olla, tai niin ainakin monet olettavat. Kuten monen muunkin kodin muutoksen kohdalla, katselin aikani niitä kaappeja ja kävin läpi mitä niissä oikeasti olikaan. Tulin siihen tulokseen, että osa tavaroista voidaan säilöä varastossa, osa laitetaan kierrätykseen ja osalle järjestetään muualle paikka. Ja lopputulos on juuri niin hyvä kuin toivoinkin.
athome_2014%20%28853x1280%29.jpg
athome_1997%20%28873x1280%29.jpg
Eteinen on silti pieni, mutta voi kuinka tila avartui ja ihan kuin neliöitä olisi tullut enemmänkin lisää. Tilasta vietiin pois korkea vaatekaappi ja seinäkaappi. Nyt siellä ihan oikeasti mahtuu pukemaan ja riisumaan ulkovaatteet.
athome_2008%20%28847x1280%29.jpg
Tila kaipaa mielestäni vielä jotain pientä somistusta, lähinnä tuo nurkka missä jakkara on. Onneksi kuvissa näkyvä jakkara vaihtuu kuitenkin pian uuteen ja se saattaakin riittää viimeistemään muutoksen. Siitä tulee sitten oma postaus kunhan jakkara saapuu.
athome_1973%20%28719x1280%29.jpg
Kengille on omat paikkansa ja niiden säilytykseen etsinkin mahdollisimman pienet kenkäkaapit. Mikään muu malli ei olisi mahtunut tuon välioven taakse. Kaapin syvyys on vain 15 cm.
athome_1969%20%28737x1280%29.jpg
athome_2010%20%28853x1280%29.jpg
Metallisen kenkäkaapin kylkeen ostin kaksi korttia piristämään tilaa. Tytöt rakastavat kissoja, joten nämä kortit olivat oiva valinta ja heti he valitsivatkin omansa :)
Kortit ja korin ostin Kaira Housesta.
athome_2012%20%28853x1280%29.jpg
athome_1988%20%28719x1280%29.jpg
Kenkäkaapin ainoa huono puoli on se, että kaikki laatikot avautuvat yhtäaikaa. Mutta onneksi avaaminen osoittautui lapsillekin kohtalaisen helpoksi ja näkeepähän heti missä on mikäkin kenkäpari.
athome_1990%20%281078x1280%29.jpg
Pikkuväen takeille on oma naulakko ja aikuisille ylhäällä oma. Design House Stockholmin Wave naulakot hankin varta vasten tätä muutosta varten. Naulakko on tukeva ja lisäksi sen päälle voi laittaa myös hatut ja hanskat.
Lapset ovat olleet ihan innoissaan kun nyt viimein he voivat itse laittaa takkinsa naulakkoon ja kengät omille paikoille. Toivottavasti innostus kestää ;)

Niin ja tästä linkistä pääset näkemään miltä eteinen näytti ihan alkuperäisenä ja ennen muutosta
http://www.at-home.fi/2014/02/eteisen-muutos.html

2 kommenttia

  1. Ihana korillinen kasveja ja kiva taulu eteisessä, tervetuloa meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteisestä tuli kyllä kiva ja raikas kokonaisuus! Ja ennenkaikkea, on ollut toimiva muutos :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥