Tervetuloa peremmälle

torstai 22. marraskuuta 2012
Pohjakuvan esittelyn jälkeen on aika aukaista pääovi. Tällainen on näkymä ovelta. Ja sieltähän näkyykin suoraan takaovelle ja olohuoneen suunnalle. Oikealle laidalle jää kolme makuuhuonetta ja wc. Postauksen lopusta löytyy muuten pohjakuva uudelleen, jotta pysytte "kartalla" ;)


Lattiamme on tammiparketti. Se oli joskus ihana. Ainakin se oli silloin 4,5 vuotta sitten kun muutimme tähän taloon. Silloin se ei ollut täynnä naarmuja koiran kynsistä eikä se ollut vielä alkanut kellastumaan. Lattia kaipaisi hionnan ja joko lakkauksen tai maalauksen. Myös mattoratkaisu tuohon lipaston eteen on pohdinnan alla.
Lisäksi valaistuksessa olisi vara parantaa tässä kohtaa. Eteisen yllä on kyllä ihan perusvalaisimet, mutta kuten näkyy koko koko käytävä takaovelle asti on ilman lamppuja. Paikat olivat tuossa lipaston kohdalla ja ennen ovea. Tuo Pentikin pöytävalaisin kuitenkin tuo mukavaa valoa tuossa lipaston päällä.

Alla kuva tuulikaapista. Siinä on yksi pitkä kaappi, istumatason alla kengille laatikko ja ylhäällä pikkukaappi. Ihan näppärä pikku eteinen, mutta hankalaa kun tuo eteisen sisäovi kääntyy tuohon pieneen tilaan. No en kyllä tiedä olisiko se sen parempi toiseenkaan suuntaan? Ja sitten tuossa "aulassa" on pariovellinen kaappi takkien säilytykseen. Kaikki kaapithan ovat hyvin perinteistä mallia tässä talossa. 



Mihinkähän suuntaan sitten lähdettäisiin seuraavassa postauksessa..? :D

8 kommenttia

  1. Kivalta ja kotoisalta näyttää. Meillä on vähän samanmallinen pohja, ovelta näkee suoraan takaovelle, olohuone samassa kohtaa (ja lipasto, taitaa olla jopa sama lipasto). MH 4 & 1 samoissa kohtaa, keittiö vain mh 3 sen paikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa muuten hyvä paikka keittiölle meidänkin kodissa! Hauska kuulla että lukijoillakin on samankaltaisia pohjaratkaisuja :)

      Poista
  2. Tosi kauniilta näyttää! Minä tahdon nähdä makkarit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vaan voi olla että makkarit tulee viimeisenä. Sillä on nyt pahasti kesken nuo suunnitelmat parin makkarin suhteen! Saas nähdä.. ;)

      Poista
    2. No vasemmalle sitten eli keittiöön! Kaipaankin lisää keittiöinspistä kun ajattelin saada sitä kuosiin ennen joulua :) Ja uu innolla ootellaan sitten makkarikuvia <3

      Poista
    3. Niin eipä tässä näitä suuntia hirveästi ole.. :) Keittiö on kyllä meillä heikko kohta. Voisinkin ehkä yrittää itsekin tehdä sille jotain..

      Poista
  3. Ihanaa, kiitos´kun olet päästänyt meidät "vieraisille" :)
    Rakastan toisten kotien katselua! Minua kiinnostaisi keittiö!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥