IDEAT

IDEAT
IDEAT

SISUSTUSPALVELUT

SISUSTUSPALVELUT
SISUSTUSPALVELUT

SHOP

SHOP
SHOP

Sohva omien toiveiden mukaan


Yhteistyössä Finnsoffat

Sohva on yksi kodin sisustuksen tärkeimmistä hankinnoista. Sen hankintaa yleensä punnitaan tarkkaan, suunnitellaan ja panostetaan. Niin olen tehnyt minäkin jo parin vuoden ajan. Olen tarkastellut sitä, mikä on loppujen lopuksi se malli joka meidän perhettä viehättää ja mitä toivomme sohvalta. Huomasin ajan mittaan, että on muutama asia, jotka kerta toisensa jälkeen nousivat listan kärkeen ja ne olivat sohvan tietynlainen muhkea muoto, täysin kiinteä rakenne ja vaalea väri. 

Sitten löytyi se sohva. Monaco kulmasohva, jonka valmistaa täällä Suomessa Finsoffat. Ensin vain haaveilin, mutta sitten oli jo tartuttava toimeen, sohvakuume oli kasvanut niin isoksi :) Useina iltoina pyörittelin 3d suunnitteluohjelmaa ja kokeilin erilaisia kokonaisuuksia. Mittailin olohuonetta ja sen mahdollisuuksia. Sitten tiedustelin, onnistuisiko kaikkien omien erikoisten ideoitteni toteuttaminen ja siinä se oli, sohva oli valmis tilattavaksi. Uusi tuleva sohvamme on täysin toiveidemme mukaisesti valmistettu ja mallikuvissa se näyttää tältä.



Koska valmistus tapahtuu Keravan tehtaalla aina puutöistä verhoiluun saakka, on jokaisella asiakkaalla mahdollisuus tehdä omia toiveita sohvan suhteen. Sohvia valmistetaan jopa omilla mitoilla, jos lukuisista vaihtoehdoista tai moduuleista ei löydy täysin sopivaa. Kun jokainen sohva valmistetaan tilaustyönä, saadaan joka kotiin oikeankokoinen sohva. Finsoffat osaa asiansa, onhan se valmistanut sohvia Suomessa jo vuodesta 1970. Nykyään tehtaan lisäksi omat tehtaanmyymälät toimivat Keravalla ja Vantaalla, jonka lisäksi jälleenmyyjiä löytyy ympäri Suomea.


Mitäs erikoistoiveita minä sitten tein? Tilasimme sohvamme isolla divaanilla, mutta pyysin sen erillisenä osana, jolloin voin niin halutessani irrottaa divaanin ja keventää massiivista sohvaa merkittävästi. Tehtaalla sohvan osat verhoillaan siis tilaustyönä siten, että sohvan ilme on siisti vaikka divaani olisi irrotettuna. Myös sohvan toisesta päästä jätettiin perinteinen käsinoja pois ja myös se pääty verhoillaan siistiksi. Tällaista palvelua ei joka valmistajalta saa. Tiedän, että sisustuksessa muunneltavuus on aina plussaa, joten tämä oli ehdoton seikka sohvan valinnassa. Lisäksi pystyin valitsemaan sohvaan sellaiset jalat, joiden näkisin sopivan kokonaisuuteen mahdollisimman hyvin.


Väri- ja kangasvalintaa tehdessä valikoimaa on paljon, mutta olin jo niin myyty kotimaisen Annalan Bax kankaalle, joten valinta oli selvä. En voinut tinkiä sohvan vaaleasta väristä, joten meille tulee vaaleanharmaa sohva. Tiedän että se tulee olemaan upea! Ja tiedän, olen joskus sanonut, että en koskaan voisi hankkia sohvaa ilman pestäviä päällisiä, mutta tiedättekös mitä, olen niin kyllästynyt niiden pesemiseen. Sen sijaan valitsin kestävän, ryhdikkään ja laadukkaan kankaan, joka suojauksen jälkeen on helposti puhdistettavissa paikallisesti. Lisäksi uskoisin, että kun sohvassa ei ole irtoavia tyynyosia, pysyy se myös paljon paremmin puhtaana. Imurointi päältä ja nihkeä pyyhintä tulee olemaan helppoa siihen nähden, että kääntäisin kaikki sohvatyynyt ja irrottaisin, pesisin, kuivaisin ja laittaisin takaisin ne pesussa vähän kärsineet kankaat. Ihanaa saada laadukas sohva kotiin!

Sohvan suojaukseen liittyen Finsoffat pystyy tarjoamaan myös palvelun, joka helpottaa sohvan käyttöönottoa huomattavasti. Sohvaan voi tilata suojakäsittelyn valmiina eli se tehdään sohvan valmistuttua tehtaalla ennen lähetystä. Sohva on siis heti valmis käyttöön.


Finsoffat on tarjonnut todella ystävällistä ja mahtavaa palvelua, sillä minulla on ollut paljon kysymyksiä sohvaan liittyen, puhumattakaan noista erityistoiveista. Me täällä odotellaan kuumeisesti uutta isoa sohvaa, johon koko perhe viimein mahtuu köllöttelemään..!

*sohva on saatu tarjoushinnalla bloginäkyvyyttä vastaan
kuvat: Finsoffat
6

Viimeistä kertaa tämä näkymä


Se taitaa olla niin, että viimeistä kertaa tässä blogissa näette tällaisen olohuonekuvan. Nämä sohvat lähtevät myyntiin ihan kohta, sillä uusi kaunis sohva matkaa ensi viikolla kotiimme. Siitä kerron huomenna lisää.

Vähän säälittää tuo koiravanhuksemme, joka aina "salaa" hyppää tuohon sohvan nurkkaan nukkumaan. Sillä nuo koiranpäivät ovat ohi, uudelle sohvalle ei ole enää asiaa. Voi reppana ♥ Pitänee keksiä hänelle jotain vastaavaa tilalle :)
4

Kauniimmat sakset



Tekeminen on paljon mukavampaa kun on kauniit välineet. Aivan niinkuin liikuntainnostus kasvaa, kun ostat ensin uudet jumppavaatteet? ;) Löysin viimein sen mitä olin jo pidempään etsinyt, kauniit sakset jotka ovat oikeasti toimivat ja vieläpä edulliset. Nämä kaunokaiset löysin Tigeristä kuudella eurolla. Kultainen pinnoitus on siis plussaa, mutta hyvät sakset tuntuisivat kaikinpuolin olevan. Arjen pieniä iloja.

Kuvissa alla materiaalit uusiin sohvatyynyihin, jotka tulevat uudelle sohvallemme...! Kyllä, sohvan pitäisi saapua parin viikon sisällä. Kerron siitä viikonloppuna lisää..! 


Aurinkoista viikkoa!
1

Löytö kirpputorilta

Jos käyn kirpputoreilla, yleensä katseeni etsii mielenkiintoisia esineitä. Koskaan en ole tehnyt mitään huippulöytöjä, kuten jotkut tuntuu tekevän mutta olen silloin tällöin löytänyt jotain kivaa ja persoonallista sisustukseen. 


Perjantaina mukaani lähti tällainen kaunis keraaminen pallovaasi, joka maksoi minulle vain pari euroa. Se on käsintehty, siinä on upea liukuväri ja pohjassa signeeraus. Tuntematon tosin, mutta todella kaunis tämä pieni vaasi on. Saa miettimään, kukahan tämän on taidolla tehnyt ja miksi se oli myytävänä. Mikä on vaasin tarina ja milloin se on alkanut.



Nyt se kuitenkin ilahduttaa minua ja se sai ensimmäiseksi tehtäväkseen kantaa kauniisti nämä harsokukat, jotka ovat kerrassaan upeita ihan vain tuollaisenaan.

Vaasin ja harsokukkien inspiroimana taidan tänään vähän maalata. Nauttia vielä vähän kiireettömyydeetä ja koko perheen vapaapäivästä. Mitä teillä on tänään ohjelmassa?

Nyt kuitenkin aamupalaa ja kahvia..! :)
8

Beauty Spot





Arjen vastapainoksi tarvitaan hemmottelua. Oululaiset kauneudenhoidon asiantuntijat Beauty Spotissa kertoivat joukolle bloggaajia ystävänpäivän kunniaksi uusimmista tuotteista ja meikkitrendeistä. Ihana ylellinen tunnelma tuolla Beauty Spotissa..! 




2

5-vuotias blogini


Mutta hetkinen, tänäänhän on tasan viisi vuotta siitä kun julkaisin ensimmäisen postaukseni! En muistanut koko asiaa kun tein tämän aamun postausta, tästä pääsee siihenkin :) Kiitos ihan jokaiselle vierailijalle, tämä blogi on nyt 5-vuotias ♥
7

Kauniita asioita






Aina ei tarvita paljon, että saadaan aikaan pientä ylellisyyttä. Nyt sitä tuo tämä Balmuirin tuoksukynttilä, joka on kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan ja hurmaava ihan tuollaisenaan. Olipa mukava eilen sytyttää se ja istahtaa sohvalle ystäväni Lauran kanssa, joka piipahti meillä yökylässä. Aivan liian harvoin tapahtuu sitä, että saa ystävän kanssa istua alas vaihtamaan kuulumisia.

Arjen luksusta tuo myös tietenkin ruusut kauniissa maljakossa, jonka olen saanut eräältä toiselta ystävältäni lahjaksi pari vuotta sitten. Cozy homes kirja muistuttaa viime syksyn Habitare reissusta, jossa tapasin ison joukon ystäviäni ympäri Suomea. Miten ihania tuollaiset tapahtumat onkaan, jotka yhdistävät samanhenkisiä ystäviä.

Onpa se Ystävänpäiväkin nurkan takana, joten kiitos jo nyt ystäville olemassaolostanne ♥
2

Inspiraatiota unelman pehmeistä sävyistä

Pehmeä aloitus viikonloppuun näissä harmaan sävyissä ripauksella tietenkin tuota puuteriroosaa, josta en saa tarpeekseni. Ympäröikää itsenne omilla lempiväreillänne niin huomaatte, että niistä pienistä asioista tulee se arjen ylellisyys ♥


1

Pehmeä asetelma

Asetelmien tekemiseen on muutamia yleispäteviä vinkkejä, joita voi lueskella mm. tästä aiemmasta postauksestani. Tänään kuitenkin yksittäisenä vinkkinä tämä kaunis puuvillan oksa, joka on pumpulin pehmeä ja ihastuttaa sympaattisella ilmeellään. Lumenvalkoinen kukinto sopii vielä talviseen kotiin, mutta kevään kuluessa oksan voi vaihtaa vaikkapa omena- tai kirsikkapuun oksaan ja kukkaan puhkeava kevät tulee sisälle asti ♥



3

Inspiraatiota Kastehelmestä

Kauniiden asioiden kuvaaminen on palkitsevaa, inspiroivaa ja niin koukuttavaa..! Inspiraation lähteenä tässä Kastehelmi keräilyastiasto vuosikymmenien varrelta ja alennusmyynneistä löydetty Kastehelmi kaitaliina. Tästä inspiraatiota ystävänpäiväksi, kevään juhliin ja kesän kahvihetkiin ♥






11

Musta seinä


Sisustus on heti joulun jälkeen ottanut harppauksen kohti kevättä ja valoa, paria huonetta lukuunottamatta. Toinen on tämä, jonka mustiin seiniin en ole vielä kyllästynyt mutta makuuhuoneen tummanharmaat seinät saavat kyllä väistyä. Kaipaan valoisuutta ja pehmeämpää ilmettä.

Onko teillä kotona mustia seiniä tai muuten tummaa sisustusta? Vai onko se valkoinen ja valoisa se suomalaisten juttu?
6