Oleskelutilojen tärkeys

perjantai 7. marraskuuta 2014

Kuten blogini nimikin jo kertoo, koti on meille hyvin tärkeä asia. Tykkäämme panostaa kotiin ja siellä viihtyvyyteen. Vietämmehän suurimman osan ja sen tärkeimmän osan ajasta kotona. Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta asia on ollut mielessä erityisen paljon nyt kun talvi on tullut ja ulkona on pimeää valtaosan vuorokaudesta.

athome_1348.jpg

Meille satoi viikolla mahtava määrä lunta ja valoisuus ulkona onneksi tuplaantui. Ikkunasta näkyvä valkoinen hanki sai minut vaihtamaan taas valkoiset verhot ja rauhoittamaan muutenkin olohuoneen värimaailman. Tummanharmaat verhot saivat uuden paikan, näette myöhemmin minkä. Tämä valkoisempi värimaailma toimii hyvin pohjana myös joulun ajalle, jolloin meillä varmasti tullaan näkemään punaista :)

athome_1354.jpg

Koti tuntuu kunnolla kodilta erityisesti silloin, kun koko perhe on koolla. Meillä kodin tekee ihmiset ja elämä, mutta pitää kodin olla sellainen paikka jossa on aina hyvä olla. Haluan myös, että ympärilleen katsellessa tulee hyvälle mielelle ja onnelliseksi siitä, että on koti jossa koko perhe viihtyy.

athome_1328.jpg

Onnellisuus ja viihtyminen ei tietenkään riipu kodin sisustuksesta, vaan siihen vaikuttavat paljon isommat asiat. Mutta kauniit ja itselle mieleiset asiat ympärillä antavat energiaa ja samalla rauhoittavat. Jos oma koti tuntuu levottomalta, suosittelen karsimaan esillä olevaa tavaraa ja rajaamaan värit viiteen. Selkeämpi värimaailma on rauhoittavampi. Näin ainakin meillä ja neuvo tulee ihan tällaiselta harrastelijalta :) Ja kun sisustaa itselleen ja perheelle oikeaa kotia, ei kuvastoa, niin viihtyvyys ja tunnelma on taattu :)

athome_1307.jpg

Keittiössä nähty lankku on vaeltanut nyt olohuoneen pöydälle ja oi että se sopii siihenkin hyvin. Pidän niin paljon tuosta kiiltävän valkoisen ja rouhean lankun yhdistelmästä.

athome_1312.jpg

athome_1334.jpg

Tässä asetelmassa on lasipullo ja muki, jotka ihana House by F lähetti minulle aiemman yhteistyön ansiosta. Valitsin pakettiin myös yhden korin ja tuon lankun päällä näkyvän betonisen vaasin. Aivan ihania tuotteita..! Kuvassa näkyvät mustat kynttilänaluset ovat liuskekiveä ja ne ostin Tallinnasta. Ihania nekin ja olikin hankala valita eri kokoisista ja muotoisista liuskekivistä. Pienen tuoksukynttilän olen ostanut jo aiemmin Decorasta.

athome_1340.jpg

athome_1299.jpg

Koti on siis tärkeä ja maailman paras paikka. Sitä tulee kunnioittaa, pitää siitä huolta ja nauttia sen lämmöstä! ♥

Minä tapaan tänään monta vanhaa ystävää, luokkakokouksen merkeissä..! Joten koti-iltaa ei nyt täällä itselläni kuitenkaan ole :) Sitten sen jälkeen voikin viettää koti-iltoja koko loppuvuoden :)

Leppoisaa perjantaita!

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit ♥