Kuulumisia

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016




Sunnuntaifiilis. Ja se on ihan positiivinen tunne. Mukava lomaviikko takana ja ajatukset ovat jo kivasti ensi viikossa ja koko keväässä. Jotenkin tuntuu, että tämä viikko oli tietynlainen pysäkki, jonka jälkeen alkaa kevät. Monta mukavaa tapahtumaa tiedossa ja kaikkea jännittävää. On bloggaajatapahtumaa, reissuja ystävien kanssa, työharjoittelu ja ainakin yksi valmistuva suunnittelukohteeni! 

Ja ehkä joku on jo siellä odotellut niitä uutisia töiden aloittamisesta. Olen pyöritellyt ajatusta mielessäni ja yrittänyt keksiä, minkälaiset kotisivut luon ja mitä oikein teen. Siksi ehkä bloginkin päivitys on tuntunut jollain tavalla "raskaalta" kun on ollut mielessä toinen tuollainen iso asia. Tällä viikolla nuo ajatukset saivat kuitenkin tietynlaisen päätöksen kun tajusin, että minullahan on jo kaikki täällä :) Tarkoitus olisi nyt siis uudistaa nämä sivut ja vahvistaa jo olemassa olevaa "brändiä". Blogin nimi At home sisältää sen mikä on minulle tärkeää. Sen lisäksi että tarjoan entiseen malliin inspiraatiota blogin muodossa, tulevaisuudessa täältä saa myös sisustuspalveluja ja niitä tauluja :) Näistä asioista sitten lisää myöhemmin. Nyt vain pitäisi löytää jostain kaunis ja toimiva ulkoasu blogille, siihen haluan vähän panostaa lisää.

Kevään tunne on jo siis täällä ja niin se taitaa olla jo sisustuksessakin. Ostin viikolla tuon kauniin hortensian ja se olikin juuri se keväinen juttu, mikä tänne tarvittiin. 

Kaunista alkavaa viikkoa! Ja ihanaa alkanutta kevättä ♥

6 kommenttia

  1. Ihania juttuja sinulla ollut mielessä :) Itsekin pohtinut samanlaisia asioita, vaikka sisustustöiden alkamiseen on minulla vielä aikaa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä kauaa tarvii odotella kun alat vaan hommiin :) Mukavaa viikkoa sinnekin ♥

      Poista
  2. Mukavaa viikon alkua ja kivaa odotella näitä tulevia juttujasi <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit noissa kuvissa! Tosi kauniisti olet yhdistänyt vaaleanpunaisen ja sinisen. Sinulla onkin jännät ajat siellä uusien kuvioiden kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo värit on tällä hetkellä hyvin lähellä sydäntä :) Tämä on jännää ja ihanaa aikaa :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥