Meidän valaisimet ja valaisinunelma

maanantai 16. syyskuuta 2013









Koska olen aina kiinnostunut erilaisista valaisimista, ajattelin tehdä postauksen meidän valaisimista ja niistä unelmavalaisimista. En kuvannut tähän kohdevalaisimia tai muita sellaisia, joita löytyy mm. pukeutumishuoneesta, eteisestä ja työhuoneesta. Lisäksi tästä puuttuu sellainen krominen riippuvalaisin, jolla ei ole tällä hetkellä sijoituspaikkaa.

Valaisin päätyy meille yleensä siitä syystä, että näen siinä jotain niin viehättävää että se on pakko kotiuttaa. Eli niissä on sitä jotain, minun mielestäni siis. Näin on käynyt jokaisen kuvissa näkyvän valaisimen kohdalla. Ne kohdevalaisimet on sitten valittu pakosta. Kun valoa tarvitsee niin on hyvä olla useampi suunnattava valo.

Olohuoneessa on riippuvalaisin, spotit, pöytävalaisin sekä jalkalamppu. Ja kaikkia niitä tarvitaan. Kun on monta lamppua, niillä on helppo luoda tunnelmaa tilanteen mukaan. Yleensä iltaisin laitan joko Bourgien tai tuon kolmijalkalampun tai molemmat valaisemaan.

Tummia varjostimia olen muutaman kerran harkinnut, mutta niissä on se hankaluus että valo kohdistuu sitten yleensä vain alas ja ylös.

Valaisinunelmia ei tällä hetkellä ole kovin montaa, mutta Artekin A330S riippuvalaisinta (tunnetaan myös nimellä kultakello / golden bell) olen haaveillut jo pidempään. Sille vain täytyy olla hyvä käyttötarkoitus ja paikka, sillä se on lähinnä kohdevalo. Ehkä vielä joskus sille on paikka meidän talossa. Tai vaikka kahdelle! :)



Ja jos pysytellään tuossa kromissa, niin kyllä kotiuttaisin mielelläni myös Bourgien sellaisena :)

 p.s. mulla starttasi tänään lomaviikko. Aloitin sen istumalla kampaajalla 3,5 tuntia ja ostamalla auton! Not bad! :) Puhumattakaan siitä mitä tällä viikolla on vielä luvassa ♥

10 kommenttia

Kiitos kun kommentoit ♥