logo

HELPOSTI UUTTA ILMETTÄ SISUSTUKSEEN

Aika monelle sisustamisen ystävälle on tuttu se tilanne, kun oman kodin sisustus kaipaisi jotain uutta piristystä. Mutta miten lähteä luomaan uutta ilmettä? Maailman tehokkain sisustusvinkki on kodin perusteellinen siivoaminen, mutta jos se ei riitä niin voi tehdä muutakin. 



Sen sijaan että alkaisit lisäämään tavaraa tai vaihtamaan verhoja, raivaa tasot ja hyllyt tyhjiksi. Kaikki pikkutavarat ja sisustusesineet kannattaa laittaa vähäksi aikaa pois silmistä. Laita sisustustyynyt ja viltit kaappiin ja muutenkin raikasta koko kodin tai halutun tilan ilme. Jos kodissa seilaa paljon esimerkiksi ylimääräisiä tuoleja, raheja, koreja ja muita "ei niin tarpeellisia" tavaroita, laita nekin ensin pois näkyvistä. 



Sitten kun tilat on selkiytetty, katsele jonkin aikaa tätä tyhjää ilmettä. Tee välillä jotain muuta ja siinä muutaman kerran ohi kulkiessa silmäile tilaa. 



Pikkuhiljaa saatat paremmin hahmottaa mikä kohta kaipaa somistamista. Kaipaako jokin kohta korkeutta, pehmeyttä, kontrastia tai kuvioita? Ovatko huonekalut oikeilla paikoillaan vai pitäisikö niitä ottaa irti seinästä ja jäsennellä paremmin? Mitkä ovat niitä juuri sinun suosikkijuttuja ja joita haluaisit laittaa esille? Onko kaapissa kenties joitain ihania aarteita, jotka saisi olla enemmän esillä?



Laita hiljalleen esille juuri sellaisia asioita joista pidät. Näin saat sisustuksen, joka on persoonallinen, aina ilo katsella ja toimiva. Esillä ei ole turhia juttuja eikä välttämättä niitä kaikkia lahjaksi saatuja esineitä ;) Valitse ne parhaimmat ja mukavimmat tyynyt ja viltit. Asettele hyllylle tavarat ryhmiin. Pinoa kirjoja päällekkäin, isot alle ja pienemmät päälle. Tee esineistä asetelmia, joissa on eri korkuisia asioita. Asetelmassa monesti toimii pariton määrä tavaroita. Kimpun sijaan voit laittaa maljakkoon vain yhden kukan tai muutaman oksan. Asetelmat voi sitoa yhteen tarjottimelle tai pyöreälle alustalle.

Ihanaa viikonloppua ja sisustamisen iloa! ♥

Kuvat olen ottanut myyntistailauksesta, jonka tein tyhjään asuntoon Marjo Juujärvi LKV:lle

Kiinteistönvälitys Oulu – Juujärvi LKV

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit ♥