logo

KIRJOTUT SISUSTUSTUOTTEET

Yrittäjyyden ehdottomasti parhaita puolia on se, että pääsee tekemään töitä monipuolisesti. Voi tehdä niitä juttuja, joista oikeasti nauttii. Eilen oli aika erilainen työpäivä, jännittäväkin, sillä olin puhujana eräässä tapahtumassa. Minut oli kutsuttu Taito Keski-Pohjanmaan käsityötapahtumaan puhumaan aiheesta "Kirjotut tuotteet osana sisustusta". Aiheena kirjonta oli minulle lähtökohtaisesti aika vieras, käsitys siitä oli todella suppea kunnes tutustuin aiheeseen ja huomasin että sillä on pitkien perinteiden lisäksi lähes rajattomat mahdollisuudet. 


Kirjonnan liittäminen sisustukseen oli vieläkin vaikeampi aihe, mutta huomasin että lopulta vain mielikuvitus on rajana. Kirjontaa ei ehkä mielletä nykyaikaiseksi tavaksi sisustaa, mutta Taitoliitto on valinnut kirjonnan vuoden 2018 käsityötekniikaksi ja uskoisin että kirjottuja tuotteita tullaan näkemään sisustuksessakin. Viime vuoden käsityötekniikka oli makrame ja se saavutti suuren suosion.








Eilistä varten kokosin aineistoa ja löysin useita käsityöblogeja, mutta erityisesti näistä kahdesta halusin poimia kuvat teillekin nähtäväksi. Sisustustyyny on ehkä juuri se tuote, johon kirjonta on helpoin yhdistää sisustuksessa.

Kototeko blogista löytyvä suloinen puputyyny on niin ihana, että itsekin tekisi mieli kokeilla kirjontaa. Niin ihana!

http://www.kototeko.fi/2017/04/puputyyny-kirjoen-kirjontavinkkeja.html


Arleenan S taas on kirjonut todella kauniita ja luovia tyynyjä, jotka ovat kuin taidetta.

http://arleenansanomat.blogspot.fi/2014/01/kirjonta-koukuttaa.html


Kirjonnan monet muodot näkyvät myös näissä perinteisissä rekipeitoissa. Tavallisten ryijyjen sijaan nämä seinävaatteet ovat kirjottuja. Todella kauniita ja taitavasti tehtyjä!



Kuvat rekipeitoista yksityiskodeista, kuvien luvaton käyttö kielletty.

Tästä linkistä vielä pääset katsomaan Meillä Kotona -sivuston ohjeen, miten tehdään suloinen soikea huoneentaulu. Itse inspiroiduin todella paljon noista pyöreistä kirjontakehyksistä ja sellainen taulu olisikin todella kiva lisä sisustukseen!

Tähän loppuun kokosin vielä hakusanoja millä kirjontaan kannattaa tutustua. Hakusanoja voi käyttää googlessa, instagramissa ja pinterestissä.

EMBROIDERY
HAND EMBROIDERY
EMBROIDERY ART
EMBROIDERY DESIGN
EMBROIDERED
MODERN EMBROIDERY
CROSS STITCH
BRODERIE
CONTEMPORARY EMBROIDERY
STITCHING





7 kommenttia

  1. Kirjomalla saa kyllä vaikka mitä ihanaa aikaiseksi. Minun äiti ja mummo ovat tehneet vaikka mitä kirjomalla, mutta nyt on tytöstä polvi heikentynyt...olen kirjonut viimeksi esikoisen 1-vuotismekkoon ja siitä on hmmm muutama vuosi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienesti jäi kyllä itseänikin kiinnostamaan ajatus siitä että voisi vähän verestää muistoja kirjonnan saralla. Minulla ne ovat kyllä varmasti jääneet aikalailla niihin koulutöihin. Mukavaa uutta viikkoa! ♥

      Poista
  2. Kiitos postauksesta ja Pinterestin vinkeistä. Olen aikoinani kirjonut paljon ja nyt on kyllä aktivoiduttava. Rekipeitot haaveissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Toivottavasti vinkeistä on apua :) Kuten jo tuossa yllä mainitsinkin, pienesti tekisi mieli itsekin kokeilla. Luulen vain, että aika on tässä rajoitteena..!

      Poista
  3. Kirjominen on mukavaa puuhaa ja vain mielikuvitus rajana mitä kaikkea kirjomalla voikaan tehdä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kirjontaa voi hyödyntää missä vain ja miten vain haluaa, joten kaikki on mahdollista :)

      Poista
  4. Meillä mummolassa oli petivaatteet nimikirjaimilla kirjattu ja olivat kyllä kauniit.Anoppilassa on taas vanhalla puolella pirtissä vanhoista täkkipusseista tehty verhot,jossa kirjontaa ja virkattua pitsiä ��. Oma kirjonta taitaa olla siellä 21 vuoden takaa ko kastemekkoon kirjaillut ��. Kivaa viikkoa sinne ��

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥