IDEAT

IDEAT
IDEAT

SISUSTUSPALVELUT

SISUSTUSPALVELUT
SISUSTUSPALVELUT

SHOP

SHOP
SHOP

Nostan hattua

Ihanaa perjantaita blogistania! Tervehdys täältä kotisohvalta. Tänään on ollut oikeastaan hyvin tavallinen päivä, mutta myös oikein ihana päivä. HIrmu ihanasti se ei alkanut, sillä edellinen yö oli hyvin pätkittäinen kun jokainen lapsi vuorollaan herätti. Aamulla nouseminen oli sitten astetta hankalampaa ja ihmettelinkin ääneen, että miten tästä herää. Eli ensimmäinen otsikon mukainen hatun nosto tulee niille vanhemmille, joiden lapset nukkuvat aina huonosti. Sillä meillä nukutaan vauvaa myöten yleensä niin hyvin (koputan puuta), että univelasta meillä ei kovin monesti tarvitse puhua.

 



athome_2792.jpg



No, kyllä siitä herättiin ja lähdin asioille lähimpään ostoskeskukseen. Visiitin perimmäinen tarkoitus oli ottaa uudet passikuvat tulevaa pientä reissua varten. Nehän otettiin ja vähän meinasi hymyillyttää ja itkettää passikuvia katsoessa. Meinasin kysyä kuvaajalta, että eikö ne lukiossa otetut kuvat millään kelpaisi uuteen passiin, mutta ajattelin että olisi parempi olla hiljaa :) Ei sillä, että en (kai) ole mitenkään hirmu vanhan näköinen tai väsyneenkään näköinen mutta silti, on sitä eroa siihen edelliseen passikuvaan muodostunut näinä vuosina ;) Ja tässä vaiheessa nostan hattua niille kolmikymppisille, joilta edelleen kysytään papereita kaupan kassalla kun hihnalla on saunasiideri. Ja niille, jotka jaksavat hoitaa ihoaan aktiivisesti joka päivä.



athome_2842.jpg



Sitten nostan hattua näille Vain Elämää artisteille, jotka ihan oikeasti tekevät taidetta muiden kappaleista. Hirveän paljon tuolla sosiaalisessa mediassa arvostellaan, että eipä ollut kummaisia versioita tai että ei enää jakseta katsoa sellaista ensimmäisen kauden toisintoa. Ymmärrän nekin pointit, mutta minun mielestäni näitä musiikkiesityksiä ei voi ollenkaan arvostella, sillä niillä on itse artisteille aivan erilaiset merkitykset kuin meille tavallisille kuuntelijoille.



athome_2814.jpg



Sitten nostan hattua myös niille ihmisille, jotka osaavat aina näyttää tyylikkäältä. Kun itse olen enemmän sellainen legginsien ja muiden kotivaatteiden käyttäjä, on aina vähän hankalaa löytää niitä kivoja tyylikkäämpiä vaatteita. Tänään oli sillä tavalla harvinainen päivä, että löysin jopa kahdet istuvat housut sekä kaksi istuvaa kaunista paitaa. Rasti seinään! :)



athome_2798.jpg



Nostan toki hattua myös monenlaisille muille isommillekin asioille, mutta nämä on näitä tämän päivän pohdintoja ja nostoja :)



Näiden perjantaipohdintojen myötä mukavaa illan jatkoa ja hyvää viikonloppua! ♥

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit ♥