Ihana hidas aamu ♥

Huomenta! Oi että miten ihanalta tuntuu tämä kiireettömyys. Odottaahan tuossa taas siivous, pyykit ja muut sellaiset, mutta kun ei ole aikataulua voi tehdä kaiken ihan omaan tahtiin. Mieskin tulee viimein tänään työreissulta niin sekin tieto jo helpottaa :)

Tänä aamuna halusin nauttia tästä hitaasta aamusta ja katoin aamupalapöydänkin vähän nätimmin. Juustot ja muut pois värikkäistä muoveista kivoihin astioihin, yksi tuikku palamaan ja tuoreen kahvin tuoksu. Puhumattakaan tuosta eilen paistopisteeltä ostetusta leivästä..! Kyllä ne lapsetkin tykkää erilaisista ja rennoista aamuista, saa hipsiä pehmeä aamutakki päällä pitkään ja leikkiä rauhassa niin paljon kuin haluaa ♥ 

Ihanaa alkanutta viikonloppua ♥

p.s. Kamerajalusta on huippukeksintö, tämänkin kuvan otin käytännössä ihan pimeässä.

2

Kaunis arki

Kohta se muuttuu, tuo arki. Tässä on jo aika pitkään saanut nukkua aamulla niin pitkään kuin lapsetkin. Olla kaikki viikot ilman suunniteltua ohjelmaa, jos siltä on tuntunut. Saanut tehdä spontaaneja reissuja kaupunkiin tai minne vain. Olla irti rutiineista ja elää päivän kerrallaan.

Tuo huoleton arki on siis ollut kotiäitiyttä, joka ei ole aina niin leppoisaa kuin tuo tekstini alku antaa ymmärtää. Yölliset heräämiset, valtavat pyykkipinot, kasaantuvat tiskit, vaipanvaihdot, ruuanlaitto, lattioilla lainehtivat lelut ja villakoirat ovat olleet se kotiäitiyden väsyttävä puoli, vaikka niilläkin on se oma kaunis puolensa. Vaikkakin se oma kauneus on saanut jäädä aika pitkään kakkoseksi. Meikit ovat saaneet jäädä laatikkoon ja hiukset on voinut jättää vaikka harjaamatta. Puhumattakaan niistä väsyneistä silmänalusista. Ja vaikka sanotaan, että kylmä kahvi kaunistaa, en ole siltikään juonut yhtään kuppia kylmää kahvia, vaikka aamupalapöydässä kahvini on ehtinyt kylmäksi lukemattomia kertoja. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että kaiken tuon kokeminen on ollut mahdollista.

Tuntuu siis, että yksi elämänvaihe on jäämässä taakse. Tosin ei sitä koskaan tiedä, tuleeko meidän perheeseen vielä vauvoja. Se on ainakin tullut todistettua, ettei lapsia niin vain tehdä. Mutta nyt on alkamassa uusi luku elämässä. Vähän niinkuin sellainen, että nyt on minun vuoroni. Lapset menevät hoitoon ja minä aloitan opinnot. Minusta tulee kahden vuoden päästä sisustusneuvoja. Ihan oikeasti, saanko tosiaan jäädä töistä opintovapaalle ja ihanko oikeasti saan olla samanhenkisten ihmisten parissa ja opiskella alalle, josta olen haaveillut jo useamman vuoden? Tuntuu, että tämä on jopa liian hyvää ollakseen totta.

Tosin kyllä se ponnistuksiakin tulee vaatimaan. Koulu on aika kaukana, joten kilometrejä tulee kertymään. Lasten hoidossa oleminen viitenä päivänä viikossa on heillekin rankkaa. Saan aikuiskoulutustukea, mutta kyllä se aika hyvin hupenee polttoaineeseen ja hoitomaksuihin. Siinä ne isoimmat ponnistukset, mutta kyllä se muuttuva arki tuo haasteita varmasti mukanaan. Onneksi olen kuitenkin sitä tyyppiä, että mitä enemmän haasteita ja tehtävää, sitä paremmin saan aikaiseksi.

Toisaalta on todella haikeaa jättää mahtava työyhteisö ja ikävä tulee työpaikkaa. Sen haasteet ja palkitsevuus on omaa luokkaansa enkä pääsekään nyt sitä kokemaan. Mutta sitten toisessa päässä odottaa joukko uusia ihmisiä, uusia haasteita ja oma unelma. Joten sitä omaa unelmaa on seurattava :) Olen syksystä ihan innoissani! Mitä kaikkea tulenkaan kokemaan seuraavina vuosina. Se olisi kuulkaa enää kolme viikkoa lomaa jäljellä ja sitten se rutistus alkaa! ♥

20

Canon EOS 70D ja lapsikuvaus

Pääsin vasta pari päivää sitten aloittamaan lainakameran testailun ja olen kyllä vakuuttunut siitä, että jossain vaiheessa on uuden kameran hankinta edessä. Yksi vaikeimmista aiheista minulle on ollut lasten kuvaaminen. Miten saada tarkkoja ja samaan aikaan oikealla tavalla valottuneita kuvia, joissa on luonnolliset värit ja todellisen tuntuinen kuva. Ilman, että lapsen on pitänyt pysyä paikallaan pitempään kuin nanosekunnin.

Siinä on tietenkin monta vaatimusta, mutta kyllä tämä 70D täyttää ne helposti. Sain paljon hyviä ja onnistuneita kuvia ja nyt vaikeus onkin vaihtunut siihen, että miten valitaan ne parhaat otokset tuolta melkein 300 kuvan joukosta. Jep, vähän innostuin.

Valitsin teille kaksi kuvaa nähtäväksi. En ole hirveästi tottunut julkaisemaan lasteni kuvia edes Facebookissa, sillä en oikein ole varma miten siihen suhtaudun. Eihän minunkaan lapsuuskuvia ole ripoteltu internetin ihmeelliseen maailmaan ja miltä minusta nyt tuntuisi jos niin olisi tehty..?

Kuvauspaikkana oli meidän oma makuuhuone ja kuvat otettiin sängynpeitteen päällä ja valkoista seinää vasten. Luhdan Pilvi päiväpeite olikin tähän tosi hyvä rekvisiitta, sillä siinä on pehmeä ja samaan aikaan valoa mukavasti heijastava pinta. Valaistuksena on ainoastaan luonnonvalo ja silti kuvaaminen oli helppoa. Olin niin iloinen, että nämä kuvat onnistuivat täydellisesti! Ja nämä kaksi kuvaa ovat vain pieni pintaraapaisu kuviin :)

Näiden kuvien myötä, ihanaa viikonloppua! Minulle se tietää pientä eteisprojektia ja lisää kuvausharjoituksia!

0