HELPPO HOLLANDAISE KASTIKE

tiistai 26. helmikuuta 2019
Ruuanlaitossa on se kiva juttu, että kun on löytänyt muutamia hyviä ja toimivia reseptejä, voi niihin aina luottaa! Erityisesti silloin, kun on tulossa vieraita ja olisi mukava valmistaa jotain hyvää, on ihana turvautua takuuvarmaksi todettuihin resepteihin. 



Omia lemppareita ovat mm. pestopastasalaatti, tacot, itse tehdyt maukkaat jauhelihapihvit, sitruuna-timjamikana, caesarsalaatti sekä itse savustettu lohi ihanan hollandaise kastikkeen kanssa! Tämä jälkimmäinen on meidän perheessä sellainen menestys, että iso lohi menee yhdellä aterialla helposti ja hollandaise kastikekupin pohja kaavitaan viimeistä myöten tyhjäksi. Useimmiten tämä hetki koetaan meillä sunnuntaisin ja niin tehtiin myös pari päivää sitten. Ai että se tuore ja kuuma savulohi on taivaallista! Meillä siis valmistetaan savulohi kaasugrillin avustuksella. Savustuslaatikko sovitetaan grillin kuvun sisälle ja lämpö säädetään siten, että kun savustushakkeet alkavat savuamaan, laitetaan grillin kaasupolttimet pienimmälle asetukselle ja lohen annetaan savustua noin 20-30 minuuttia, lohen koosta riippuen.



Hollandaise kastike on ihan täydellinen savulohen kumppani, mutta taivaallinen myös parsan kaverina ja sopii tulevaan kevääseen täydellisesti. Lisäksi tällä metodilla kastikkeen valmistus on niin helppoa, että onnistuminen tapahtuu melko varmasti. Olen treenannut tätä kastiketta monia kertoja ja olen löytänyt ihan toimivan yhdistelmän. Jos kastike ei onnistu heti ekalla kerralla, ei kannata lannistua vaan kokeilla uudestaan. Se on sen arvoista.



Kastikkeen valmistamiseen tarvitset korkean ja kapean astian. Itse käytän fastin urheilujuomashakeria, mutta täydellinen olisi sauvasekoittimen oma astia. Astian muoto on tässä tärkeässä asemassa kastikkeen onnistumisen kannalta. 

Laita sekoitusastiaan ensin kaikki muut ainekset, pyöräytä haarukalla sekaisin ja sen jälkeen lisää sulatettu kuuma voi hitaasti, ohuena nauhana samalla koko ajan sauvasekoittimella sekoittaen. Voin täytyy olla kuumaa, jotta keltuaisten kypsyminen tapahtuu ja kastike onnistuu. Valmis ja onnistunut kastike on koostumukseltaan paksua. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja sitruunamehua.

3 keltuaista
1 rkl valkoviiniä tai valkoviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
valkopippuria
suolaa
150 g voita





Ihania ruokahetkiä ♥

4 kommenttia

  1. Mmmm....terveysruokaa :-D En oo koskaan kokeillut tehdä mitään tuollaista muna-rasva-kastiketta. Ohje kuulostaa niin helpolta, että jos menee pieleen, niin missä vika - kuun asennossa? Ehkäpä joskus kokeilen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä on kyllä KAUKANA terveellisestä, mutta on niin herkullista, kannattaa kokeilla, kuun asennosta riippumatta :D

      Poista
  2. Kyllä vain olen onnistunut mokaamaan tuonkin helpolta kuulostavan kastikkeen, jotenkin juoksettunut on ollut ja ainekset ei sekoittunut..mutta jospa vkl.uusin yritykseni. Kastikkeistaanhan kokki tunnetaan:)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥