Ruokailutilan muutos

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Keittiöremontti edistyy! Niin edistyi kyllä flunssaviruskin kun kolmaskin lapsi sairastui. Nyt olen vuorossa minä, mutta eipä se keittiön muutoksia hidasta ;) Ensimmäisenä valmistui ruokailutilan seinän pintaremontti. Pieni muutos, mutta aika kiva vaikutus. Peili lähti, seinä maalattiin ja sitten asennettiin kaapit.



athome_6217%20%28846x1280%29.jpg



Lasikuitutapetin päälle maalasin ensin pohjakerroksen harmaata sisustusmaalia. Sen jälkeen sudin pintaan kerroksen Tunto Hieno struktuurimaalia. En ollutkaan aiemmin kokeillut tätä ja kokeilu oli kannattava. Halusin, ettei lopputulos ole liian räväkkä mutta että seinästä löytyisi jokin pehmentävä kuvio. Ja siitä tuli kyllä omasta mielestäni hyvä! Edestä päin kuvio ei oikeastaan näy ollenkaan, mutta sivusta katsottuna juuri sopivasti. Seinän pinta on täysin matta ja jopa vähän karkea. Maalisävy on Tikkurilan Pro Grey kartasta numero 1945 ja sillä sävytettiin sekä pohjamaali että struktuurimaali. Struktuurimaalin laitoin seinään isolla maalisudilla ristiin rastiin vedellen. Kuvista tuli nyt huonoja, mutta kokeilen ottaa uusia kuvia huomenna päivänvalossa! Vähän eri sävyt joka kuvassa jne.. ;) Kuvissa maalipinta näyttää myös vähän sinertävältä, mutta paikan päällä tämä on kyllä hyvä harmaa.



athome_6221%20%28987x1280%29.jpg



athome_6212%20%28853x1280%29.jpg



Kaapit ovat Ikean Bestå sarjaa ja niiden syvyys 20 cm. Todella kompaktit kaapit. Juuri sopivat kahviastiastolle, viinilaseille ja muille sellaisille astioille, joita ei käytetä päivittäin.



athome_6219%20%28858x1280%29.jpg



Huomaatte ehkä jotain muutakin uutta kuvissa? Löysin tori.fistä neljä valkoiseksi maalatttua wieniläistuolia ja täytyy sanoa, että kerrankin lykästi. Olen pitänyt silmäni auki näiden varalta ja nyt tärppäsi. Käyvät mielestäni todella kivasti Kartellin Masters tuolien seuraksi. Voi olla, että näistä tulee sellaisia vaeltelevia tuoleja koska tuskin jätän näin montaa ruokailuryhmän ympärille. Neljä Masters tuolia on riittänyt mainiosti meidän perheelle. Tuolit olisivat olleet parhaimmillaan ilman maalia, sillä entisen omistajan maalijälki ei ole paras mahdollinen. Joten ehkä vielä jonain päivänä maalaan näitä itsekin uusiksi. Maalia näistä tuskin kokonaan saa pois.



athome_6227%20%28853x1280%29.jpg



athome_6236%20%28831x1280%29.jpg



Miten haluaisitte kuulla keittiöremontista? Valmis lopputulos kerralla? Vai näytänkö välillä remonttikuvia? Molemmissa on puolensa, mutta jotenkin tekisi mieli näyttää sitten vasta kun on kunnolla valmista.. Sanokaapa mielipiteitä?



Ja tästähän tuli nyt kilometripostaus, mutta minkäs teet kun blogi on näiden pyhien aikana päivittynyt laiskasti. Eli pieni blogipaasto taisi olla tarpeen ja nyt taas alkaa riittämään virtaa..! Palataan taas!

2 kommenttia

  1. Hei vaan! Osaatko sanoa myykö IKEA vielä tuota 20cm syvää kaappia? En löytänyt ainakaan nettisivuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olen viime aikoina todennut, että myymälästä voi löytää paljon kaikkea mitä ei nettisivuilla näy, joten kannattaa tarkistaa asia vaikka soittamalla myymälään. Silloin kun itse näitä hankin, kuulin jostain että tämä malli olisi poistumassa. Toivottavasti löydät omasi!

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥