AT HOME: tuotearvostelut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotearvostelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotearvostelut. Näytä kaikki tekstit

Meikin pohjustus ja kiinnitys - testissä Smashbox Primer water

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Meikkituotteisiin on mukava panostaa, sillä kun käytät niitä joka päivä tahdot niiden myös kestävän. Minä olen innostunut meikeistä vasta nyt päälle kolmekymppisenä koska se on tietenkin hauskaa puuhaa tai ehkä siksi että jotain täytyy jo tehdä ;) (ehkä enemmän jälkimmäistä). Jokatapauksessa on ärsyttävää, jos aamulla hyvin tehty meikki ei olekaan enää puolelta päivin hyvä mutta onneksi siihen on nykyään tuotteita avuksi. Erilaisten meikinpohjustusvoiteiden lisäksi on olemassa meikin kiinnityssuihkeita, joihin kyllä aluksi suhtauduin skeptisesti. Ylipäätään toimivuuden suhteen mutta myös vaikutusten suhteen. Erään merkin kiinnityssuihkeessa kun luki kyljessä Syttyvää niin se ei oikein vakuuttanut minua. Ei tehnyt mieli suihkuttaa sellaista kasvoille.


Lähdin sitten eräänä päivänä etsimään sopivaa tuotetta ja törmäsin tähän tuotteeseen, joka toimii kahdella tavalla. Se toimii meikin pohjustajana sekä kiinnittäjänä. Ihan loistavaa! Täytyy sanoa, että aika tyyris puteli oli ja sen ostettuani mietinkin että tulikohan juuri ostettua kallista vettä.. Onneksi tuote on osoittautunut toimivaksi. Se on alkoholiton, silikoniton ja öljytön ja siksi sopii aivan loistavasti esimerkiksi ripsipidennysten kanssa käytettäväksi. Sen käyttö on miellyttävää ja jopa vähän ylellistä :) Kukapa nyt ei haluaisi suihkia kallista vettä kasvoilleen..? ;)
5

Nude vs Pink

perjantai 25. marraskuuta 2016


Välillä sananen kosmetiikasta, vaikka näin perjantain kunniaksi. Olen nimittäin innostunut mattahuulipunista. Toinen on kesällä ostettu todella vahvapigmenttinen Lorealin huulipuna, joka kestää huulissa aivan uskomattoman pitkään. Sen pinkki sävy on todella pinkki, mutta aivan ihana. Tuota käyttämällä piristys on taattu! :) Sävyn minulle suositteli Lorealin edustaja heti ensinäkemällä ja täytyy sanoa, että ammattilaisen silmä ei pettänyt, se on niin minun väri.

Uusin hankinta on Nyxin nudesävy, joka taittaa sekin pinkkiin mutta huulissa on aika kivan pelkistetty. Huoliteltu huulimeikki, mutta samalla hillitty, tykkään. Valitsin mieluummin vähän pinkkiin taittavan kuin rusehtavan, sillä vaaleaan ihooni käy ennemminkin kylmät sävyt. Vaikka vähän jäi vielä mietityttämään, olisiko minulle löytynyt vielä nudempi sävy. 

Olisiko lisää suosituksia mattahuulipunista tai täydellisistä nudesävyistä? 

Viikonloppu alkaa täällä mukavissa merkeissä verkostoitumisen parissa, pienellä opintomatkalla :) Mukavaa viikonloppua sinnekin ♥
2