Miten olisi lisää lifestylea?

tiistai 27. syyskuuta 2016
Kun opintojen kautta pääsen kosketuksiin sisustuksen kanssa nyt päivittäin, on se selkeästi vaikuttanut blogin sisältöön. Enää ei samalla tavalla innostu bloggaamaan asetelmista, hankinnoista tai tyynynpäällisistä. Toisaalta myös omat sisustushankinnat ovat vähentyneet, kun oma tyyli on löytynyt. 

Samaan aikaan sitten on alkanut kiinnostamaan erilaiset asiat. Muoti, kauneus ja hyvinvointi. Oikeastaan mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaikki naisellinen kiinnostaa. Ehkä se oma muuttuva peilikuva saa liikkeelle, mutta myös itsensä arvostaminen. Onhan se nyt ihanaa (ja tärkeää) hemmotella itseään. Olin viime viikonlopun ystävieni kanssa Helsingissä ja kävin lauantaina tunnin mittaisella meikkikurssilla, jossa minut meikattiin. Oli mahtavaa saada kasvoilleen upea meikki! Se oli juuri mitä tarvitsin. Ammattilaisen näyttämään mitä pitää tehdä ja millä tavalla ja nyt on taskussa myös kestävä meikkivoide. Olin kuulemma niin helppo meikattava, että ihan kuin istuisin joka viikko meikkitaiteilijan käsittelyssä. Voisin tottua ;)

Sisustaminen pysyy edelleen blogini ytimenä, mutta olisiko uuden aluevaltauksen paikka..? 


10 kommenttia

  1. Kannatetaan! :) Samat aiheet kiinnostavat myös minua.

    VastaaPoista
  2. Minuun puree parhaiten blogit, joissa on aiheita laidasta laitaan eli anna mennä vaan ja laajenna aiherepertuaaria! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa muuten olla minunkin kohdalla! Mukava lukea monenlaisista asioista.

      Poista
  3. Laidasta laitaan anna vaan mennä :) ja näytät tosi kauniilta,korostaa kauniita piirteitäsi. Olisikin ihana päässä ammattilaisen käsittelyyn.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus! Minun mielestäni ainakin kaikki sisältö on tervetullutta niihin blogeihin mitä seuraan, ei sisällön tarvitse olla niin rajoittunutta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Kyllä taidan tosiaan tuoda vähän jotain uuttakin tänne, vähän enemmän :)

      Poista
  5. Tykkään monipuolisista blogeista, joten ehdottomasti peukku lifestylelle. Olet huikean kaunis!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥