Tulevaisuuden suunnitelmia

maanantai 29. huhtikuuta 2013
Pitkä blogihiljaisuus saa hiljalleen jäädä taakse. Tietenkin otan aikaa kaikelle rauhoittumiselle niin paljon kuin tarvitsen, mutta ei ole myöskään syytä jäädä paikalleen. Siksi katse on jo tulevaisuudessa. Ja iso kiitos kaikille kauniista sanoistanne ♥ 

Olemme viime aikoina miettineet oikein kunnolla näiden kodin neliöiden toimivuutta. Todennäköisesti aloitamme kodin laajennusprojektin, johon kuuluu muidenkin tilojen uusimista. Koska tämä naapurusto on jo niin rakas ja sijainti meille hyvä, on paras ratkaisu jäädä tähän ja tehdä tästä se unelmatalo. Mikään ei ole vielä 100% varmaa, mutta ei taida olla esteitäkään. Onko teillä kokemusta talon laajentamisesta? Haluaisin kuulla kokemuksista jos niitä on. Ja kerron myöhemmin lisää mitä kaikkea olemme suunnitelleet.

Yksi talon muista muutoksista saattaa olla keittiön ja olohuoneen välisen seinän häviäminen. Jos seinän saa kaataa, tilalle tulee saareke tai ainakin jatko keittiön työtasoille. Ja siinä myös siis säilytystilaa. Olohuoneen puolella voisi sitten olla pari korkeaa jakkaraa "saarekkeen" edessä. Haaveena olisi uusia muutkin keittiön tasot ja haaveena on tietenkin ne mustat kivitasot. No katsotaan mitä tehdään, mutta nyt on hyvä aloittaa haaveilu.


Keittiön pöytä on nyt viimein uusittu. Tuo lehtiteline saa kyllä lähteä tuosta, mutta miten me opitaan laittamaan lehdet suoraan kierrätykseen..? Olisiko hyviä säilytysideoita uusimmille lehdille? Vai hankkisinko jonkun vähän modernimman telineen? Sisustuslehdet minulla on olohuoneessa omassa korissaan, mutta nuo sanomalehdet ja mainokset jäävät lojumaan keittiön pöydälle.


Ja sitten:
Kuvitelkaa tuo seinä purettuna ja tilalla kivitaso. Ja vaikkapa Hayn jakkarat? Tai Kartellin? Ja takana näkyisi tuon ensimmäisen kuvan kaltainen näkymä.
Tekisi mieli mennä nyt heti ottamaan kaikki turha krääsä tuolta pois ja ottaa leka käteen. Mutta täytynee ensin tarkastaa asiat kuntoon ja ehkä sitten jonain päivänä..

Kuvaustaidotkin ovat ruosteessa kun ei ole käyttänyt kameraa moneen viikkoon. 
Mutta tästä se taas pikkuhiljaa jatkuu.. elämä.

17 kommenttia

  1. Vastoinkäymisistä huolimatta, elämä jatkuu, ihana, että jaksat jo katsella tulevaisuuteen :-)
    Keittiönne oli kauniisti pehmentynyt kevyiden verhojen myötä ja seinänpurkusuunnitelma kuulostaa hyvälle.
    Rentouttavaa wappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa sinne. Toivottavasti seinän saa purkaa..!

      Poista
  2. Vaikka koitte vaikean asian on hyvä, että jaksatte ajatella tulevaisuutta....:)

    VastaaPoista
  3. Eteenpäin meneminen on hyvä ratkaisu, oikeastaan aika pakkokin. Lapsen menetys on kova paikka, tapahtui se sitten millaisissa olosuhteissa tahansa. Olette rohkeita, voimakkaita ja elämänhaluisiai ihmisiä. Voimia arkeen paluuseen ja täällä ollaan tsemppaamassa ja blogia seurailemassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Irina! Vaikka aina olemme olleet nimenomaan elämänhaluisia, tuntuu että nyt se on vain saanut vahvistusta. Miksi haaveilla jatkuvasti jostakin kun tämä elämä näköjään ei mene aina niinkuin oli "suunnitellut".. joten tartutaan hetkeen.. :)

      Poista
  4. Ihana kuulla suunnitelmistasi <3

    VastaaPoista
  5. Lämmin kaukohalaus täältä! Voimia ja olet vahva kun jaksat jatkaa asioita eteenpäin, jotka on sinulle tärkeitä ♥

    VastaaPoista
  6. Hyvä että suunnittelet asioita ja katsot eteenpäin. Arki parantaa, elämä jatkuu. Pidä kiinni asioista jotka antavat sinulle iloa. Luja, lämmin halaus sinulle!

    VastaaPoista
  7. Voimia ja halauksia täältäkin! Suunnitelmanne kuulostavat hienoilta :)

    VastaaPoista
  8. Suunnitelmat kuulostavat kivoilta. Uusi ruokapöytä tuo kyllä todella paljon raikkautta keittiöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei malttaisi odottaa että remppa pääsisi käyntiin.. :)

      Poista
  9. Ensin ajattelin että eikä..mutta nyt jo sieluni silmin nään siinä sen tason. Tuo lisää tilan tuntua. Ja kuitenkin keittiössä jää kaikki ruuanlaitto välineet yms. piiloon esim. olohuoneessa olevilta. Joten eikun hommiin vaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tai sitten ne aina näkyy olkkariin. No pysyypähän sitten keittiökin paremmin siistinä. Ja saattaa se keittiön muutos jäädä sitten ihan viimeiseksi muutokseksi, laajennus ensisijainen.

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥