STAILAUSPALVELUT

STAILAUSPALVELUT
STAILAUSPALVELUT

SISUSTUSSUUNNITTELU

SISUSTUSSUUNNITTELU
SISUSTUSSUUNNITTELU

SHOP

SHOP
SHOP

KIVILAHTIKELTANEN WORKSHOP

Osallistuin viikko sitten Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen järjestämään workshoppiin, jossa käytiin läpi stailaamisen, valokuvaamisen ja kuvanrakentamisen saloja. Täytyy sanoa, että tuon päivän jälkeen olo on ollut todella inspiroitunut ja halu kehittyä paremmaksi stailaajaksi vain kasvaa. Haluaisin päästä käsiksi erilaisiin projekteihin, jossa voisin luoda uusia kauniita tiloja ja tarkoin harkittuja tunnelmallisia yksityiskohtia..!




Kuvaaminen tuntuu taas entistä enemmän omalta jutulta ja tästä lähtien aion kuljettaa kameraa myös töissä. Tähän asti se on ollut mukana vain silloin tällöin, mutta oivalsin että ainakin itselläni stailaaminen ja kuvaaminen kulkee käsi kädessä. Molemmat vahvistavat toisiaan. 

Tosin sen tyyppinen asuntojen stailaaminen, jota teen tällä hetkellä on usein aika kiireistä puuhaa ja siihen kuvaamisen liittäminen on aika haastavaa. Stailaukset tehdään asuntojen myyntikuvia varten ja kuvaamisen hoitaa ammattivalokuvaaja. Oikeastaan juuri siksi vieläkin enemmän haaveilen siitä, että pääsisin tekemään lisäksi myös erilaisia stailauksia. Sellaisia, joihin voin käyttää aikaa, harkintaa ja keskittyä tunnelmien luomiseen, joiden haluan näkyvän niistä syntyvissä kuvissa.



Kiitos Krista ja Jonna hienosti järjestetystä päivästä! Sain päivästä kaiken mitä odotinkin ja vielä vähän enemmänkin. Se antoi uutta energiaa ja innoitusta tulevaan.


 
Hienoa oli myös nähdä muiden luovuutta ja tapoja toteuttaa meille annettuja tehtäviä. Saman asian pystyi tekemään ja näkemään niin monella eri tavalla.







Kurssi järjestettiin Nougatin Showroomilla Helsingissä ja voi huokaus, kuinka upea paikka tuo onkaan. Olisipa Oulussakin tällainen inspiraation lähde ♥




Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit ♥