DIY koristelaatta

lauantai 16. elokuuta 2014

IMG_0510%20%281280x853%29.jpg

IMG_0512%20%281280x853%29.jpg

IMG_0514%20%28853x1280%29.jpg

IMG_0516%20%28853x1280%29.jpg

IMG_0535%20%281280x853%29.jpg

Inspiraatio iski tuossa toissailtana ja kävin kaivelemassa varaston uumenista vanhat ylijäämälaatat. Jokainen, joka vähänkään säilyttää tavaraa sillä ajatuksella "että kyllä tätä joskus voi tarvita" tietää kuinka hymyilin tyytyväisenä kun näille tuli viimein käyttöä. Mitä nyt siitä, että talo on rakennettu jo kahdeksan vuotta sitten ;) Kevään laajennusprojektista oli jäänyt myös maaleja, joten tarvikkeet löytyi kotoa.

Idea näihin tuli tietenkin trendikkäistä marokkolaisaiheisista laatoista, jollaisia on saanut ihastella lehdissä ja myös asuntomessuilla. Tällaista koristelaattaa voi käyttää ruokapöydällä alustana kannulle tai vaikkapa jollekin kuumalle astialle. Ei ehkä kuitenkaan suoraan liedeltä, jotta maali ei tartu pohjaan. Laattaa voi käyttää myös kynttilöiden alustana ja tuollaisena se taitaakin päästä meillä käyttöön. Maalasin myös pienen laatan, joita voisi käyttää lasinalustana tai myöskin yksittäisen kynttilän alla.

Isompaan laattaan maalasin kuvion sabluunan avulla. Etsin googlen kuvahaulla mieleisen kuvion, tulostin, leikkasin mattoveitsellä ääriviivat ja sen jälkeen kiinnitin sabluunan laattaan. Sitten vain maalia vaahtomuovin palaseen ja taputtelemaan maalia laattaan. Pieneen laattaan maalasin kuvion käsin. Näissä on vain mielikuvitus rajana ja väreinä voi olla vaikka mitä. Varmasti myös akryylimaalit kävisi oikein hyvin ja niitähän saa askarteluliikkeistä ja varmaan myös isommista marketeista. Ja jos laattoja ei löydy omasta takaa, voisi niitä kysellä vaikka kirpputoripalstoilta. Tällainen DIY-idea tällä kertaa!

Leppoisaa viikonlopun jatkoa! ♥

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit ♥