Kaunis arki

Kohta se muuttuu, tuo arki. Tässä on jo aika pitkään saanut nukkua aamulla niin pitkään kuin lapsetkin. Olla kaikki viikot ilman suunniteltua ohjelmaa, jos siltä on tuntunut. Saanut tehdä spontaaneja reissuja kaupunkiin tai minne vain. Olla irti rutiineista ja elää päivän kerrallaan.

Tuo huoleton arki on siis ollut kotiäitiyttä, joka ei ole aina niin leppoisaa kuin tuo tekstini alku antaa ymmärtää. Yölliset heräämiset, valtavat pyykkipinot, kasaantuvat tiskit, vaipanvaihdot, ruuanlaitto, lattioilla lainehtivat lelut ja villakoirat ovat olleet se kotiäitiyden väsyttävä puoli, vaikka niilläkin on se oma kaunis puolensa. Vaikkakin se oma kauneus on saanut jäädä aika pitkään kakkoseksi. Meikit ovat saaneet jäädä laatikkoon ja hiukset on voinut jättää vaikka harjaamatta. Puhumattakaan niistä väsyneistä silmänalusista. Ja vaikka sanotaan, että kylmä kahvi kaunistaa, en ole siltikään juonut yhtään kuppia kylmää kahvia, vaikka aamupalapöydässä kahvini on ehtinyt kylmäksi lukemattomia kertoja. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että kaiken tuon kokeminen on ollut mahdollista.

Tuntuu siis, että yksi elämänvaihe on jäämässä taakse. Tosin ei sitä koskaan tiedä, tuleeko meidän perheeseen vielä vauvoja. Se on ainakin tullut todistettua, ettei lapsia niin vain tehdä. Mutta nyt on alkamassa uusi luku elämässä. Vähän niinkuin sellainen, että nyt on minun vuoroni. Lapset menevät hoitoon ja minä aloitan opinnot. Minusta tulee kahden vuoden päästä sisustusneuvoja. Ihan oikeasti, saanko tosiaan jäädä töistä opintovapaalle ja ihanko oikeasti saan olla samanhenkisten ihmisten parissa ja opiskella alalle, josta olen haaveillut jo useamman vuoden? Tuntuu, että tämä on jopa liian hyvää ollakseen totta.

Tosin kyllä se ponnistuksiakin tulee vaatimaan. Koulu on aika kaukana, joten kilometrejä tulee kertymään. Lasten hoidossa oleminen viitenä päivänä viikossa on heillekin rankkaa. Saan aikuiskoulutustukea, mutta kyllä se aika hyvin hupenee polttoaineeseen ja hoitomaksuihin. Siinä ne isoimmat ponnistukset, mutta kyllä se muuttuva arki tuo haasteita varmasti mukanaan. Onneksi olen kuitenkin sitä tyyppiä, että mitä enemmän haasteita ja tehtävää, sitä paremmin saan aikaiseksi.

Toisaalta on todella haikeaa jättää mahtava työyhteisö ja ikävä tulee työpaikkaa. Sen haasteet ja palkitsevuus on omaa luokkaansa enkä pääsekään nyt sitä kokemaan. Mutta sitten toisessa päässä odottaa joukko uusia ihmisiä, uusia haasteita ja oma unelma. Joten sitä omaa unelmaa on seurattava :) Olen syksystä ihan innoissani! Mitä kaikkea tulenkaan kokemaan seuraavina vuosina. Se olisi kuulkaa enää kolme viikkoa lomaa jäljellä ja sitten se rutistus alkaa! ♥