SISUSTUSTRENDIEN ÄÄRELLÄ - TUKHOLMAN HUONEKALUMESSUT

lauantai 16. helmikuuta 2019
Viime viikon reissu Tukholmaan oli innoittava ja onnistunut. Pienessä hetkessä rakastuin ruotsalaisten taitoon sisustaa ja nyt viimein ymmärrän miksi siellä osataan. Tarjonta on jotain ihan täysin erilaista kuin meillä Suomessa. Tämä ensimmäisen kuvan osasto on yksi suosikeistani. Niin täydellisen kaunista!



Kun osastot rakennetaan ja sisustetaan pieteetillä, on elämys tietenkin taattu ja tällaiselle visuaaliselle ihmiselle elämys. Mutta muutenkin olin siellä kuin olisin tullut kotiin. Tämän hetken trendit ovat kuin minulle tehtyjä. Rakastan näiden kuvien mukaista tunnelmaa. Samaan aikaan minimalistista ja rouheaa, luonnonläheistä mutta modernia tyyliä.






Ja ihanaa keramiikkataidetta oli lähes joka osastolla. Sain ihan valtavasti ideoita omiin töihin, sekä keramiikan tekemiseen että stailaukseen.





Haukoin siis henkeäni kerta toisensa jälkeen kun kulman takaa avautui uusi osasto. Ensi kertaa koskaan oli myös helppo havainnoida ja tulkita tämän hetken trendejä. Messut huokuivat luonnonläheisyyttä, murrettuja sävyjä, tunnelmaa ja eleganssia. Kapeita jalkoja, pyöreitä muotoja, verkkomaisia pintoja ja kaunista puuta. Harmoniaa.






Monet näistä trendeistä ovat olleet jo pidempään nähtävillä, mutta selkeästi yksi muoto nousi esiin tuoreena ja supertrendikkäänä. Kaari.

Osastoille oli rakennettu kaariovia, tuotu kaaripeilejä ja kaarevia sisustusesineitä. Ja se oli mielestäni aivan ihanaa! Selkeälinjainen kaari ilman mitään muuta koristeellisuutta näytti todella kauniilta. Koska olen jo pidempään suunnitellut hankkivani kotiimme uuden peilin, aloin haaveilemaan korkeasta peilistä, joka olisi ylhäältä leikattu kauniiseen kaaren muotoon.






Myös verhoilla sisustaminen kiinnitti huomioni. Kokopitkät ja yksiväriset verhot koko seinän alalla näyttää kauniilta mutta toimii isossa tilassa myös akustisena. Tästä tulee väkisinkin mieleeni viime vuosien trendi rakentaa isoja tiloja isoilla ikkunoilla, jonka jälkeen akustiikkalevyjen kysyntä on kasvanut valtavasti. Sisustamisessa mennään selkeästi pehmeämpään suuntaan ja nyt lienee aika panostaa laadukkaisiin ja pitkiin verhoihin ♥


4 kommenttia

  1. Huh, tuo kaarioviaukko ja kaaripeili tuovat kyllä muistumia 80-90-luvulta enkä millään pidä niitä moderneina. Koska tulevat keittiönkaappeihin takaisin kaaripeiliovet? Muoti kiertää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :D Näitä kaariovia onkin monessa kodissa purettu ahkerasti. Ainakin tähän asti. Tosin trendit tulevat aina takaisin hieman muuttuneina. 80-luvun kaaret oli aika monesti tehty tiiliseinään ja silloin kaari oli "koristeellisempi". Ja näiden kuvien perusteella se trendikäs kaariovi tarkoittaa tavallisen oviaukon levyistä, kun joskus aiemmin se miellettiin ehkä isompaan aukkoon sopivaksi. Mutta nämä on hauskoja juttuja, kuinka tietyt asiat tulevat aika ajoin pinnalle. Minä ainakin osaa hahmottaa nämä sisustukseen sopiviksi jutuiksi ainakin omalla kohdalla, mutta esim. vaatemuodissa ihmettelen samaa. Yhtenä päivänä näin kaupungilla nuoren tytön trumpettihousuissa, samanlaisissa jotka itsekin piti saada 20vuotta sitten :D Tänä päivänä en moisiin suostuisi pukeutumaan :D

      Poista
  2. Sittenhän meillä ollaan ajan hengessä -87 valmistuneessa kodissamme on kaari ovi takka huoneen ja olkkarin välissä. Ja ulkona terasseilla kaaret,kuulostaako tutulta:) tykkään kyllä itse niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niitä kaaria tässä muistelin samalla, ja niitä 80-luvun vihreitä kukkakuvioisia nojatuoleja ❤️

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥