PROSECCOPASTA UUNIFETALLA

sunnuntai 24. helmikuuta 2019
Ilmiö uunifetapasta herätti myös minun mielenkiintoni ja pakkohan se oli suunnata Liemessä blogiin ja tutustua tähän ihanan helppoon ja herkulliseen reseptiin. Koska ilmiö oli jo jonkin aikaa ehtinyt olla ilmoilla, oli esiin nostettu myös Lainahöyhenissä blogin samankaltainen resepti. Mikä onni!



Hittipasta on ihanan helppo ja siinä yksinkertaisesti sekoitetaan uunifeta pastan kanssa. Jos pieni lisätwisti kuitenkin kiinnostaa, suosittelen lämpimästi tutustumaan myös tähän versioon jonka yksinkertaisella matematiikalla yhdistin molempien ohjeista. Tiiun blogista löysin proseccopastan ohjeen ja Jenniltä otin uunifetan reseptin ja yhdistelmä oli täydellinen! Prosecolla höystetty pasta oli itsessään niin upean makuista, että sitä täytyy kyllä jatkossa kokeilla muihinkin ruokiin yhdistettynä. 



Kaikki kunnia näistä resepteistä alkuperäisille tekijöille, tässä kuitenkin oma versioni tiivistettynä itselle talteen ja muidenkin iloksi ♥


Uunifeta
paista 200C asteessa n. 30 min

Fetajuusto
kirsikkatomaatit
punainen chili
valkosipulin kynsiä
oliiviöljyä reilusti
hunajaa reilusti
suolaa & mustapippuria

Proseccopasta

voita
Sipuli
valkosipulia
reilu kourallinen timjamia
1 dl proseccoa
hunajaa
suolaa & mustapippuria
pastaa kahdelle hengelle

Kuullota sipulit ja timjami reilussa voissa, lisää prosecco, jatka kuullottamista ja mausta.

Keitä pasta ja sekoita ensin sipuli-proseccoseokseen, anna maustua hetken ja lisää valmiin uunifetaseoksen joukkoon ♥ Tarjoa heti.





Hyvä ruoka saa niin hyvälle mielelle ja nautin suunnattomasti tällaisista resepteistä. Tuoreet ja yksinkertaiset raaka-aineet ovat parhautta ja reseptin mutkattomuus kruunaa kokonaisuuden. Lisäksi kun seurana on omia rakkaita ja ystäviä, ovat tällaiset ruokahetket ikimuistoisia. Nautin myös ruokakuvauksista todella paljon, ne antavat kivasti vaihtelua sisustuksien kuvaamiseen. Lisäksi olen niin iloinen, että oma keramiikkaharrastus on tuottanut itselle näitä omia astioita jotka ovat tällaisiin ihan täydellisiä. Monta ilon aihetta :)



Ruoka-aiheista vielä sen verran, että blogiin on tulossa myös helpon hollandaise -kastikkeen ohje! Sitä olen treenannut useita kertoja ja hiljalleen olen löytänyt sellaisen kombon jolla se onnistuu. Täydellistä tulevaan kevääseen esimerkiksi keitetyn parsan kanssa ♥



2 kommenttia

Kiitos kun kommentoit ♥