ÄITIENPÄIVÄNÄ

sunnuntai 13. toukokuuta 2018
Ihanaa ja aurinkoista äitienpäivää! Aamun uniset silmät saivat liikuttuneina lukea ihania lasten kortteja ja seuraavaksi sain istua ihanaan katettuun aamiaispöytään ♥ Ihana päivä, mutta onneksi näistä päivistä voi nauttia aina. Niinkuin jo viime postauksessa totesin, kannattaa pienistäkin hetkistä nauttia arjen keskellä. 




Nämä kuvat eivät ole äitienpäivä-aamulta, vaan eiliseltä aamulta kun saimme miehen kanssa herätä kotoa ihan kahdestaan. Edellisenä iltana veimme lapset siskoni luokse hoitoon ja vietimme illan, yön ja aamun kahdestaan, huolehtien vain itsestämme ja toisistamme. Jo lyhyt pysähtyminen ja kiireen loppuminen hetkeksi tekee ihmeitä. Teimme grillissä pitsaa, nautimme hyvästä viinistä ja lämmitettiin pihasauna. Kaikki ilman kiirettä. Vaikka teemme samankaltaisia asioita perheenäkin, on kuitenkin eri asia olla vain aikuisten kesken. Ja tällaisia hetkiä pitäisi muistaa viettää enemmän siinä arjessa, omassa kodissa.



Ja kuten viime postauksessa käsittelin jo tuota arkeen panostamista, täytyy tähän vielä lisätä Sannan (Inspired by Love) viisaat sanat jotka hyvin tukevat ajatustani "ylellisestä" arjesta;

En halua olla ihminen, joka toteaa vanhuuden päivillään, että elämä oli yhtä viikonlopun, loman tai eläkkeelle pääsyn odottamista. Nämä vapaahetket ja matkoilla koetut seikkailut ovat tietysti suuri elämän mauste, mutta eikö arki kannattaisikin luoda sellaiseksi, että se toisi elämälle merkityksellisen sisällön?


Ihanaa ja lämmintä alkanutta kesää ♥ Kuullaan taas!

6 kommenttia

  1. Ihana irtiotto arjesta, tuollaiseen pitäisi kyllä järjestää aikaa vaikka ihan säännöllisesti! Hyvää äitienpäivän iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuntui ihan uskomattomalta miten niin lyhyt aika sai rentoutumaan ja aikaan niin levänneen olon!

      Poista
  2. Ihana postaus ��

    VastaaPoista
  3. Piti tulla sydän tuon kommenttini loppuun mutta jostain syystä tuli ihan muuta:)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥