RAKENTAJA 2018 OULUSSA

torstai 5. huhtikuuta 2018
Yhteistyössä At home & Rakentaja 2018

Nyt viimein päästään Oulussakin sisustusmessujen makuun kun Rakentaja 2018 avaa ovensa parin viikon päästä. Messujen pääaiheena on edelleen Rakentaminen & Remontointi, mutta hyvin odotettuina uutuuksina Sisustus & Design sekä Piha & Puutarha. 


Messuilla on mukana upeista sisustuksistaan tunnettu sisustussuunnittelija Milla Alftan. Milla kertoo sisustusvinkkejä ja on tavattavissa messuilla. Ihan mahtavaa, jospa itsekin pääsen jututtamaan Millaa :) 


Kodin laittamiseen liittyvät asiat ovat aina ajankohtaisia mutta erityisesti näin keväällä se sisustusinto monesti nostaa päätään. Messut ovat täynnä ideoita ja inspiraatiota joten kannattaa ehdottomasti lähteä vierailemaan messuilla. Vaikka vähän kauempaakin, sillä ohjelmaa on monenlaista. Myös minut nähdään ohjelmalavalla kun kerron sisustusbloggaamisesta..! Vähän jännittää, mutta samalla olen täynnä intoa! Minun vuoroni on lauantaina 21.4. klo 12.30 ja sunnuntaina 22.4. klo 11.



Lisäksi kun tuota messujen ohjelmaa selasin, siellä on todella paljon hyvää ohjelmaa ja asiantuntemusta tarjolla. Itse odotan kuulevani mm. sisustuslaasteista ja pihan nykytrendeistä. Haaveissa olisi päästä kotona käyttämään sisustuslaastia ja piha odottaa tuolla lumikerroksen alla kevättä :) Tarvitsen inspiraatiota!

Messut järjestetään Ouluhallissa 20.-22.4.2018.
Liput messuille maksavat 12 euroa ja kaikki alle 16-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Kannattaa muuten olla kuulolla, kohta käynnistyy joukko lippuarvontoja tietyissä blogeissa :)

Nähdäänkö messuilla? :)

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit ♥