UUSIA TARINOITA?

keskiviikko 31. tammikuuta 2018
Löysin blogini tekstiluonnoksista erään tekstin, jonka olisin halunnut julkaista sen hetkisistä ajatuksistani, mutta joka kuitenkin, syystä tai toisesta, oli jäänyt luonnokseksi. Olin kirjoitellut isoista asioista puolentoista vuoden takaa. Pohdin siellä mahdollista tulevaisuutta yrittäjänä ja sitä mitähän mahdan tehdä parin vuoden päästä. Samassa luonnostekstissä kirjoittelin myös kiireistä, kasvavista lapsista ja niistä ruuhkavuosista.



Oli aika mukava lukea tuo teksti nyt ja todeta, että tässähän on todellakin tapahtunut paljon ihania asioita. Olen yrittäjä, toteutan juuri noita unelmia ja nautin tästä kaikesta. Ruuhkavuodet eivät ole minnekään kadonneet, vaan alan melko varmasti olla enemmän ja enemmän niiden ytimessä. Mutta samalla nautin vapaudesta, nautin luovasta työstä, nautin elämästä. Nautin siitä, että lapset kasvavat ja kehittyvät, kaksi niistä pikkutytöistä osaa jo lukea..!



Näitä asioita kun pyörittelee omassa mielessään, jotenkin sitä unohtaa että näitä asioita kannattaa myös sanoa ääneen. Ehkä itsekin paremmin oivaltaa, mitä kaikkea on tullut tehtyä, mitä on saavuttanut ja mistä on selvinnyt. Ehkä tulen vähän tutummaksi teillekin, jos raotan elämääni pintaa syvemmältä? Vaikka blogitaivalta on takana jo kuusi vuotta, yhtäkkiä tuntuu että minulla olisi teille todella paljon kerrottavaa ♥ Minähän täällä blogissa olen, ei pelkät sisustuskuvat tai pinnalliset kevyet sisustusaiheet.

Kuvissa esiintyy muuten iso osa minua, Nalle-Vauva, rakas nalleni jota olen kolmevuotiaasta asti kuljettanut mukanani. Kuullaan taas!

2 kommenttia

  1. Tuo on ihan totta että niitä asioita pitäisi osata sanoa myös ääneen! Suloinen Nalle-vauva ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, me suomalaiset olemme muutenkin aika vaatimattomia ja helposti ne saavutukset unohtuvat itseltä kun monesti aina tavoittelemme uutta ja ihmeellisempää :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥