logo

Hyvää Joulua!

Kiire on loppunut ja ihana suloinen jännitys tiivistyy ♥ 

Nyt jään pienelle lomalle, että vuodenvaihteen jälkeen taas jaksaa. Joululta odotan kaikista eniten rauhaa, lepoa, hyvää ruokaa ja läheisten seuraa. Kynttilänvalossa istumista ja pysähtymistä ♥

Koska kuitenkin kuvaaminen ja hetkien ikuistaminen on minulle mieluista puuhaa, varmasti instagram päivittyy myös joulun aikana, tervetuloa sinne seurailemaan :)


1

Talven juhlakattaukset

Juhlavien kattausten tekeminen on aivan ihanaa puuhaa ja nyt pääsinkin toteuttamaan luovuuttani yhteistyössä Kalevan kanssa. Viime lauantain KOTI liitteestä löytyi aukeaman juttu näistä kattauksista ja antamistani vinkeistä.

Tein kaksi erilaista kattausta. Toinen on elegantimpi ja juhlavampi valko-vihreällä teemalla ja toinen kotoisampi ja lämpimämpi, vähän rustiikkisempi versio.

Valko-vihreä kattaus sopisi erinomaisesti esimerkiksi Itsenäisyyspäivän juhliin. 
Tähän tarvitsee lisätä vain sinivalkoiset kynttilät tai pieni siniristilippu ♥





Tämä lämpimämpi kattaus sopii joulun ajan juhlakattauksiin






Omat vinkkini juhlakattauksen suunnitteluun

Käytä valkoista pöytäliinaa, se tekee oman kodin ruokailutilasta juhlavan.

Tee kattaus kerroksittain. Lautaset, servetit ja aterimet voi pinota päällekkäin, jolloin kattauksesta tulee näyttävä.

Ruuat voi kattaa keittiön työtasoille tai erilliselle pöydälle, jolloin vapautuu tilaa kattaukselle ja pöydässä seurustelu on mukavampaa.

Käytä mielikuvitusta ja panosta yksityiskohtiin. Kattaukseen voi käyttää monenlaista rekvisiittaa, kuten oksia, havuja, käpyjä, ruoka-aineita, valosarjoja ja kynttilöitä. Käytä perintöastioita ja niitä aarteita, joita säilötään arkena kaapeissa.

Näyttävä kattaus voi jatkua myös ylöspäin! Laita pöydän yläpuolelle roikkumaan teemaan sopivia koristeita, kuten isoja valkoisia paperitähtiä.

Mukavia kattaushetkiä!
1